Olet vain kateellinen

Lilyn toimituksen päivän kysymys muistutti tästä ikuisuusluonnoksesta, jota olen äidillisesti hautonut jo pitkään: miksi eri mieltä oleminen monesti mielletään kateudeksi?

Minusta kaikenlainen mieltäoleminen internetissä on yleensä aika kivaa, ja minusta on kivaa, jos mun mielipiteistä ollaan mulle takaisin jotain mieltä. Pelkkää monotonista hymiörivistöä palavan mielipidekirjoituksen kommenttiboksissa on omasta mielestäni oikeastaan aika tylsä katsella. Ja siksi oletan, että muistakin.

Monestihan kaikki negatiiviset kommentit blogeissa ja miksei ihan tosielämässäkin torpataan ”Olet vain kateellinen”-kortilla. Tai ”Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään” -tyylillä. Jälkimmäisen tavallaan ymmärrän, blogin lukijahan on oikeastaan bloggarin ajatuksissa kyläilemässä, eikä ole kohteliasta arvostella. Kysymättä.

Ensimmäinen taas on vähän hämmentävä. Ensinnäkin varmaan siksi, että en itse ole kauhean kateellinen ihminen (en tiedä kuinka moni ylipäätäänkään on), jos pitää jotenkin adjektiivilla kategorisoida, ehkä ennemminkin paskamainen ja vahingoniloinen. Toisekseen, en mitenkään osaa ajatella, että kukaan olisi minulle yhtään mistään kateellinen. En tietysti kuulu siihen elintasoesittelyblogijoukkoonkaan, mutta edes aikaisemmassa kenkäbloggarielämässäni en ajatellut, että joku negatiivinen kommentti johtuisi siitä, että minulla olisi asiat jotenkin paremmin kuin vieraalla ihmisellä.

Perusanonyymi tulossa kommentoimaan?

Monesti kateus tuodaan ensimmäisenä esiin toisten kommentoijien puolustuspuheenvuoroissa bloggarille. Eräässä blogipostauksessa (en nyt kuollaksenikaan muista missä) esiteltiin kodin remonttia, ja siihen liittyviä normaalista ulkonäöllisesti erottuvia pistorasioita (taisivat olla mustat). Heti ensimmäisen ”minusta nuo pistorasiat eivät ole kivat” -kommentin jälkeen ilmestyi muutama raivokas puolustuspuhe, tiivistettyinä: ”Älä välitä, kateellisten puhetta”. Vastaavia esimerkkejä on useita. Jos bloggarin maku ei miellytä, kyseessä on heti kateus. Logiikka ei ole ainakaan minulle selkeä. Miksi olisit kateellinen jostain, josta et pidä? Eikö asiasta voi vaan olla pitämättä ilman sen kummempaa taka-ajatusta?

Eikö se nyt ole ihan selvä, että kaikki ei miellytä kaikkea? Eikö persoonallinen (kirjoitus/sisustus/pukeutumis-) tyyli ole persoonallista juuri siksi, että se ei miellytä kaikkia? Ja eikö tämä ole ihan hyvä asia. Ymmärrän, että ”No onpa kuule ruma talo/paska juttu/hirveä paita” -tyylin kommentit eivät ketään sytytä, mutta mikä on sitten hyvä tapa antaa kritiikkiä esim. muotiblogissa, lifestyle- tai sisustusblogissa? Vai onko sellaista ollenkaan? Tarvitaanko sellaista? Jos susiruma kattolamppu on jo ostettu, mitä sen kritisoiminen nyt enää auttaa?

Kehuja omista näkemyksistä (ja mun tapauksessa näistä mahtiläpistä) on toki kiva saada, mutta haluanko itse oikeasti rakentavaakaan palautetta vaikka siitä, miten olla hauskempi? Luultavasti en.

Ja toisaalta taas, olenko jollain tavalla tilivelvollinen vitsieni hauskuudesta lukijoilleni ja sitä kautta velvollinen vastaanottamaan kritiikkiä? No todellakaan en.

Mielipidekirjoituksissahan homma on tosiaan suhteellisen selvä, kunhan pysytään niissä mielipiteissä. Entä mistä lukija sitten erottaa, onko kyseessä postaus, johon haluan lukijoiden mielipiteitä vai hymiöitä ja kehuja? Jaa-a.

Ja toimiihan homma myös toisinpäin. Eräässä blogissa oli taannoin kuva bloggarin uudesta hiusväristä. Julkaistu blogikuva vain sattui olemaan väritykseltään vääristynyt, että vaaleasta hiusväristä tuli laikukkaasti myrkyllisen sinertävä. Jokunenkin ehti kommentoida ”Aivan ihana väri, sopii sulle”, ennen kuin ensimmäinen uskalsi kysyä, että mites tota, onko toi sun tukka oikeasti sininen? Ei ollut, vaan ruskea. Kuva vain vääristi.

Ihmisten ilostuttamisessa tarkoituksettomilla mukavuussanoilla ei tietysti ole mitään vikaa. Minusta vain välillä tuntuu, että positiivista palautetta annetaan usein oman näkyvyyden tai vastakehujen vuoksi. Tai ylläpitämään jotain yleistä rikkomatonta hyvää yhteisfiilistä. Sitä, jonka mikä tahansa kyseenalaistaminen tai kritiikki rikkoo. Kaikilla on kivaa vain, jos kaikki ovat yhtä mieltä.

Tiivistelmä: Blaablaablaa, olen sitä mieltä, että minulla ei ole mielipiteitä mielipiteistä.