Ota Snickers, Gillian McKeith on aina rumempi.
Koska näin netissä kiertävän huumorikuvan sen kriittisen yhden-kerran-liikaa ja lisäksi olen aivan täydellisen kyllästynyt kaikenmaailman oikeinväärinläskisotiin, ajattelin sunnuntaipäivän ratoksi nipottaa tästä.
Muahhahanii-i… Mutta mitä helkkaria tällä halutaan oikeastioikeasti sanoa? Vedä vaan sitä friteerattua laardia ja röökiä aamiaiseksi, joku ihan-toinen-kuin-sinä näyttää lihavana nätimmältä kuin joku toinen-jota-et-edes-tunne laihana? Ei ne minun käsiallit kyllä ole yhtään sen nätimpiä, näyttivätpä Gillian ja Nigella miltä tahansa. Juuri äsken tarkistin.
Vai syöttekö te ihmiset oikeasti terveellisesti ja/tai liikutte (tai vaihtoehtoisesti, vedätte jotain ihmedieettejä, jakinpieremiä taikamarjoja ja avaruuslaboratoriossa kehitettyjä rasvanapolttokapseleita), vain jotta pärjäisitte jossain universaalissa kauneusjärjestyksessä, jossa kaikki maailman naiset luonnollisesti mitataan ja pisteytetään elämässä menestymistä varten? Jos teette näin, voisitteko lopettaa? Sellaista kisaa ei ole.
Ja miksi ihmeessä pitää kiinnittää niin jumalattomasti huomiota siihen, miltä ihan vieraat ihmiset ehkä haluavat näyttää? Lopettakaa sekin. Kerrankin aihe, jossa saisi keskittyä vain omaan itseensä, mutta ei. Annettaisiinko aikuisten ihmisten ihan itse päättää, miltä he haluavat näyttää? Ihan vaan sillä, että ei se kurvikkuuskaan ole kaikille se ”luonnollinen” ihanne. Itse tarvitsisin varsin monimuotoisesti invasiivista kirurgiaa jonkun latinomaisen mahtava peräsin ja pulleat purjeet -mallin saavuttaakseni. Lisäpaino kun tuppaa itselläni kertymään viehkosti esim. kaksoisleukaan, oudosti ihan huolimatta siitä, kuinka paljon netissä huudellaan että ylipaino on kurvikkuutta. Kumma kyllä, voin olla ”ylpeä omasta vartalostani” ja ”rohkeasti oma itseni” vaikka käyttämässäni vaatekoossa ei löydy yhtään x-kirjainta.
Asiasta keskustellessa keskitytään lähinnä huutelemaan siitä, kuinka väärin ja todella luonnotonta ja YÄK on pitää kroppamallia joku-naistenlehtien-antama-kirjain viehättävänä ja miltä kaikkien pitäisi näyttää ja mistä tykätä. Yleensä ko. keskustelu päätyy siihen, että kaikilla pitää olla juurikin keskimääräinen painoindeksi sekä isompi maharöllö ja enemmän selluliittiä kuin itsellä, koska ainoastaan se on tervettä ja hyvä esikuva. Joka on tavallaan vähän niinkuin se, että Idolssissa, Kultaisessa harmonikassa ja oopperalaulukisassa voittaisi aina se yksi ja sama triangelisti ja samalla päätettäisiin, että kaikkien lempiväri on tästä lähtien vihreä.
Tiedän kyllä, että kaikille meille on opetettu, että naisina olemme luonnostamme ”se heikompi sukupuoli” ja sen takia meitä on suojeltava ihan kaikelta. Mutta voitaisiinko välillä vähän pistää sordiinolle sitä ylitsevuotavaa ”huolta heikommista”, jonka varjolla näitä useimmiten huudellaan. Koska ”enhän minä ota vaikutteita, mutta monet heikommalla itsetunnolla varustetut ovat vaarassa”. Mutta antakaa nyt kanssasiskoille vähän luottoa. Suurin osa meistä kun on ihan täysjärkisiä ja esimerkiksi ymmärrämme eron mainosten ja todellisuuden välillä. Tai ammattimallien ja tavallisten ihmisten. Ja loppujen lopuksi siinä ääritapauksessa, kuinka pitkälle ihmistä voi ylipäätään suojella omalta tyhmyydeltään? Syömishäiriöt ja muut sairaudet taas tuskin aiheutuvat Vogue-lehden editoriaaleista.
Sen sijaan, että syytetään niitä erimallisia ihmisiä, mediaa, yhteiskuntaa ja ilkeää naapurin sovinisti-Tomppaa itsetunnon ja elämän pilaamisesta (ja yritetään urputtamalla muuttaa niitä), mitä jos vaan tykkättäisiin itsestämme? Tai jos ette tykkää, tekisitte jotain _itsellenne_, ette arvostelisi niitä muita. Se ei kuitenkaan tee kenestäkään huonoitsetuntoista median orjaa, jos _omat_ sisäreisiselluliitit eivät miellytä silmää. Se on sitten vain jokaisen oma valintakysymys, että käyttääkö aikansa niiden pienentämiseen vai vaikka postimerkkeilyyn, ainoa täysin hukkaanmenevä aika on se niistä valittamiseen kulutettu. Ja toki kannattaa valita se tavoite omien lähtökohtien mukaan, ihan niinkuin kaikessa muussakin elämän osa-alueessa.
Ja ennenkuin sieltä tulee se ”think of the children” -kuoro, uskon vahvasti siihen, että kun aikuiset niinsanotusti get their shit together, lapsoset pärjäävät vallan mainiosti.