Oikeasti opettavaisia leluja

Näin joulun aikaan (tai no, vasta aatonaaton ryysiksessä, jos ollaan rehellisiä) joutuu ihminen miettimään aivot sauhuten pikkuihmisille sopivia lahjaideoita. Niillä nykyajan leluilla kun on kaikenlaisia kehittäviä vaikutuksia: avaruudellista hahmotuskykyä, kodinaskareita ja ties mitä mukakäytännöllistä. Todellisuudessa suurimmasta osasta lapsia tulee kuitenkin toimistomyyriä, joten eikö olisi aika siirtyä valmistamaan heitä tähän tulevaisuuteen ajoissa. Tässä muutama idea, jolla pikkuenkeli saadaan varmimmin nousujohteiselle konttoriuralle:

  • Tietokone, joka pilaa kaiken. Yrität piirtää, se värjää joka kolmannella kerralla ruudun kokomustaksi. Yrität kirjoittaa, se muokkaa tekstin väärään muotoon ja oikolukee sen bulgariaksi. Yrität koota valokuvista albumin, se poistaa kaikki kuvat. Yrität tallentaa lauluasi, se saa sinut kuulostamaan Cheekiltä.
  • Bisnesjargonia puhuva nukke. Ei enää ”mamma” ja ”kakka” vaan pikkuinen pukuun puettu bisnesmies/nainen herkästi kajauttaa ”synergiaetu” ja ”ratkaisukeskeisyys”. Mikä ihana hetki, kun perheen pienokaisen ensimmäinen sana onkin ”innovaatio”!
  • Kännykkä, josta on aina akku loppumaisillaan. Kekseliäisyyttä haastaa löytää juuri tähän sopiva laturinjohto siitä kauheasti johtosolmusta, joka sinulla on laatikon tai laukun pohjalla. Satunnaisesti oikea johto puuttuu.
  • Ergonominen toimistotuoli minikoossa. Jos tahdot lapsestasi managerin, hanki hänelle uhkaavan pystyselkäinen johtajatuoli, enemmän suorittavaan työhön suuntaaville tavallinen säätötuoli. Ja kiitos tämän, vanhempana lapsestasi tulee työpaikkansa arvostettu ergonomiajedi.
  • Kärppänä parkkipaikalle -peli. Tässä opettavaisessa strategiapelissä suunnitellaan sekä aamu- että iltapäivämenot siten, että mahtuu rankasti alimitoitetulle firman parkkipaikalle aamulla ja välttää ruuhkan (7 autoa) poislähtiessä.

Että pistetäänkö pakettiin?

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Tehot irti marraskuusta

Oletteko huomanneet, että marraskuu on melkein ohi! Oletko sinä jo ottanut kaikki kitinätehot irti tästä kuukaudesta? Joulukuussa peli on jo monen whinen suhteen menetetty. Tässä helpohko tarkistuslista:

  1. Vielä on aikaa yllättyä lumesta. Joulukuussa se on jo niin nähty, mutta vielä voit päivitellä räntäsadetta, loskahelvettiä ja pohtia kaikkien vastaantulevien kanssa “toivottavasti se pysyy”. Se ei ole marraskuu eikä mikään, jos et käytä ironisesti lausetta ”lumi yllätti autoilijat” ainakin viittätoista kertaa. Mieluiten samassa keskustelussa.
  2. Huomioi pimeys. Aina ulosmennessä (mahdollisesti myös ulkoa tullessa) tulee mainita, että onpas kuulkaa pimeää.
  3. Panosta kaamosmasennukseen. Koska ketäänhän ei voi masentaa joulumainosten soidessa (myös joulukuuhun kiinteästi kuuluva päivittäinen runsas suklaa-annos auttaa), hoida tämäkin pois alta hetimiten. Vielä muutama päivä luvallista synkkyyttä ja ankeutusta.
  4. Arvostele liian aikaista joulunaloitusta. Jos valitat tästä vasta ensi kuussa, sinua pidetään jouluilonpilaajakänkkäränkkänä. Ja sehän ei ole hyvä asia paljastaa todellista luonnettaan.
Suhteet Oma elämä Höpsöä