Olen kauhuelokuvien suuri ystävä, erityisesti kokolailla kökköjen ja ennalta-arvattavien sellaisten. Tämän takia erilaiset, mutta silti aina niin samanlaiset, viaton pikkulapsi riivattuna -leffat ovat tulleet minulle vuosien saatossa tutuksi. Aloin kuitenkin miettimään, että ovathan nämä elokuvat aika aseenteellisia, siis huonolla tavalla. Nyt onkin aika antaa kauan kaivattu selkääntaputus riivaajille, noille henkimaailmasta meitä moikkaamaan tulleille pikku veijareille. Ja samalla miettiä, mitä kaikkea hyvää ja rikastuttavaa ne voivat elämäämme tuoda!

• Notkeus. Hämähäkkimäisesti liikkuvat raajat, 360 astetta kääntyvä pää, ihan vain muutama mainitakseni. Kaikki tämä ilman ensimmäistäkään tuskastuttavaa venyttelytuntia, piinaavaa body balancea tai ärsyttävää joogaa. Avaat vain sen helkkarin laatikon, siis sen, jossa pahaenteisesti lukee ”sis. paha henki, älä avaa.”. Lucky bastard.
• Laajennettu ääniala. Ei enää sitä ainaista pistävän kirkuvaa ja epämiellyttävääkin pikkutyttöääntä, nyt otetaan bassot ja baritonit käyttöön ja puhutaan vakavalla ja uskottavalla äänellä. Ties vaikka vihdoinkin pääsisin siihen unelmaduuniini räjähdysrikkaiden elokuvatrailereiden selostajana.
• Peilikuva. Kaikkihan aina itkevät, että pitäisi oppia tykkäämään omasta peilikuvastaan. No, älä huoli, nyt se on paljon helpompaa, sillä oma naamasi katoaa, ja näetkin riivaajasi. Pistävä katse, hohtavat silmänvalkuaiset, valtoimenaan vellova tukka ja kalmaisa lumikki-iho. Olet kuin suoraan catwalkeilta.
• Kielitaito. Unohda kalliit kielikurssit, heitä roskiin työläät oppikirjat. Riivaajasi kielitaito on myös sinun kielitaitosi. Muinaisheprea, egypti tai sumeri, siitäpä ei cv:n kielitaitorivi enää parane.

Millon sinä olet viimeksi kertonut riivaajallesi, miten paljon häntä arvostat?

(en ole ihan varma, miksi tagasin tämän ”oma elämä”, noh ainahan tyttö saa toivoa)