Koska minulla on Googlen takia edelleen lievähkö nimikriisi, leikittelen ajatuksella uuden nimimerkin keksimisestä, tässä muutamia suosikkejani:

• Kapteeni Mahtava. Tämän nimen hyvänä puolena on sujuvan soljuvuuden lisäksi se, että se suorastaan vaatii kantajaansa pukeutumaan kiiltävän pinkeään spandex-asuun.
• Musta Kostaja. Tai ehkä näin kevätvalossa Myyränruskea Kostaja? Pidän erityisesti nimen aidosti pahanenteisestä sävystä. Samalla voisin toteuttaa erään elinikäisen haaveen ja opetella uuteen nimeeni sopiva skeletormaisen naurun: muahahahhaaa!!
• Jysäys. Vähän niinkuin Cher tai Madonna, mutta vähemmän kuin Sting tai Prince, eli nasevan tyylikästä yksinimistä ässyyttä.
• Tohtori Kuolo. Tosin jos titteli+adjektiivi pitäisi valita edes jollain lailla realistisesti, olisin varmaan Diplomi-insinööri Itseääntoistava.

Ehkä pysyn tässä penisnimessä. Mutta miksi kaikki oikeasti hyvät nimet kuulostavat joltain, jota voi ostaa naisille suunnatusta seksikaupasta tai asialta, jonka joukkoliikennevälineessä kanssamatkustava lähimmäinen vapauttaa ilmaan syyllisen hymyn seuraamana? Ja vieläkin paremmin, miksi edellisiä ylipäätään voi kuvata samoin sanoin?

Kun Skeletor on mainittu, kuvakin pakosti seuraa.

Lapsuudenkodissa käyminen tuo aina mieleen kamalan kasan muistoja pikkuisen Tiitin alkuajoilta. Ja yleensä etenkin sen, miten ihan täsmälleen oma itsensä sitä oli jo ihan tosi pienenä.

Esimerkiksi silloin, kun muut lapsoset heittelivät pihalla palloa, auttoivat äitiä kotiaskareissa, tai leikkivät tyttömäisiä meikkileikkejä muovisilla Mattell-irtomeikkipäällään, meikälläpä olikin siinä parhaassa aateekooiässä, eli noin viisivuotiaana, tämmöinen:

(Se on peli, jossa on Snoopy. Aika viihdyttävä vielä näin 30 vuotta myöhemminkin)

Lisäksi toki kirjoitin kasapäin omia näytelmiä, kuunnelmia ja tiessunmitä-ia, joissa kaikissa pakotin kaverini näyttelemään. Paitsi pääosaa, joka oli itse. Aina. Ne vainoavat onneksi vain muistojani ja todisteet on todennäköisesti poltettu.