Olympialaiset teeveestä for dummies

Olen penkkiurheilijana varsin noviisi. Tai siis, kun sanon ”noviisi”, tarkoitan: en pidä urheilun katsomisesta, toisten urheilusta puhumisesta, eivätkä mittavat tuloslistaukset herätä minussa muita tunteita kuin akuutin paikaltapoistumistarpeen.

Käytännössä en siis katso, enkä ainakaan seuraa mitään urheilua, enkä ole ikinä niin tehnyt. Lisäksi alan valittamaan kuuluvasti, jos tällainen mahdollisuus näyttää edes hieman todennäköiseltä elintilassani. Nyt olympialaisten aikaan olen kuitenkin tehnyt ihan pienen poikkeuksen ja silloin tällöin tuijotellut liikkuvaa urheilijanlihaa telkkarista. Tänä aikana olen oppinut mm. seuraavaa:

  • Selostaja, ei se planeetan vaativin homma. ”Nyt sataa vettä”, kun sataa kaatamalla vettä ja ”hyppy epäonnistui”, kun voimistelija suurinpiirtein laskeutuu päälleen, tuntuivat jopa minun asiantuntemuksellani hieman liian ilmeisiltä.
  • Olympialaisten televisiolähetyksen ohjaajat eivät taida pitää niistä urheilijoista. Voit olla varma, että naamaa kuvataan juuri kesken poskia ja silmäluomia heiluttavan volttikierteen tai sen ensimmäisen epäonnistumisitkun, kera kaikkien kyynel- ja räkätippavuotojen.
  • Osaan lukea huulilta muutaman suomen kielen kauneimmista kirosanoista. Miten oiva lisäys ceeveehen!
  • Me ihmiset ollaan kaikinpuolin melkoisen kummallisen näköistä jengiä.
  • Vaikka olen osallistunut oppivelvollisuuden määräämille liikuntatunneille, en näemmä osaa sääntöjä yhden yhteenkään lajiin

olympialaiset.gif

 

Oikeastihan, kaiken tämän nerokkaan huomiointini ohella, kisojahan on varsin mukavaa katsoa. Siis mikä yllätys, joku miljardi ihmistä ei olekaan ihan väärässä. Taas. Se jäätävä määrä vaivaa (ja geeniperimää), että pääsee tuolle tasolle jotenkin hämmentää. Ja koska olen pohjimmiltani herkkäsydäminen vellihousu, se onnistumisen ilokin oli varsin hienoa katseltavaa. Tosin tämä koskee pelkästään yksilöurheilua, kaikki mahdolliset joukkuepalloilut aiheuttavat edelleen aivohyytymiä ja päähalvauksia.

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Laiskuuden terveys- ja säästövaikutukset

On päiviä, jolloin ei vain yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi. Ei mitään. Yleensä näitä epäreilusti aliarvostetaan, joten tässäpä muutama huomio laiskuuden maineen välittömäksi korjaamiseksi:

  • Ilmeinen energiansäästö ja -taloudellisuus, ei mene kalliit kalorit hukkaan, vaan ne varastoituvat mahdollisimman täydellisesti rasvaiseksi varallisuudeksi omaan itseyteen
  • Ilmasto ei lämpene hikoilusta
  • Tiedätkö ne kerrat, kun kaadat kahvia pesulapestävälle paidallesi, unohdat lukita pyöräsi ja se varastetaan, tai tartut taas kerran siihen 8 snickersiä 7 hinnalla heräteostokseen. Tämä ei todellakaan ole yksi niistä, mitä minä sanoin: säästöä!
  • Laiskottelu on vähäeleinen kannanotto suorituskeskeisyyttä vastaan, downshiftaamisen sijaan sitä vaan rennosti stay-in-placehtaa
  • Lisäksi voit päteä downshiftaajille (tällä taas on mieltä ja itsetuntoa nostattava vaikutus): ”Ai, sää joudut shiftaamaan jotain, kuulostaapa työläältä. Mä vaan tässä hengaan. Kokeilisit sinäkin.”
  • Laiskottelu on kuin meditointia, mutta kotimaista alkuperää. Ja luomua. Avainlipputuote.
  • Kunnon laiskottelun jälkeen mikä tahansa pienikin suoritus (esim. roskan nostaminen lattialta, tai jopa pelkän nostamisen harkitseminen) tuntuu huikealta sankariteolta, jota on syytä juhlia. Esim. vähän lepäämällä.
  • Tiedätkö ne ihmiset, jotka ”näppärästi” vastaavat pyyntöihisi ”no ennemmin katson maalin kuivumista”, nyt voit peitota (toki henkisesti, nousematta sohvalta) heidät kokemuksellasi.

superlazy.jpg

Tähän loppuun tekisin jonkun näppärän päätelmän, mutta enpähän vaan viitsi.

(kuva)

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä