Kaappien ja komeroiden pimeimpiä syövereitä siivotessaan joutuu, ehkä harvasta frekvenssistä johtuen, ihan uudella (ja ehkä vähän ei-niin-toivotulla) tavalla kosketuksiin viehättävän käytännöllisen persoonansa kanssa. Toisilla onnekkailla on komeroissaan jotain siistiä, kuten luurankoja. Minulla vain laimeutta. Paljon laimeutta.

• Ne ”hyvät” muovipussit. Myöntäkää, kyllä te tiedätte! Ne kivat ja värikkäät ei-päivittäistavarakaupan ostoskassit (jotkut jopa, get this, ihan _ulkomailta_. Joita jemmataan extra-spesöl tilaisuuksiin, kuten juhliin, jossa tarvitaan vaihtokengät, herättämään toki välitöntä kunnioitusta ja kateutta kanssaihmisissä)
• Kuitit. Ilmeisesti kaapissani asuva mörkö seuraa tiiviisti vaateostosteni horjuttavaa vaikutusta talouteeni, eikä siitä syystä syö varpaitani, kun nukun. Kiitos, komeromörkö. Sama mörkö harrastanee kodinkoneiden käyttöohjekirjojen vakaata avaamattomuutta.
• Varanapit (ja lisäksi -paljetit ja -hilejutut). Arkistoituna yhteen, toisiinsakietoutuneeseen solmukasaan. Nämä tulevat varmasti todelliseen tarpeeseen. Heti sinä päivänä, kun ompelen pudonneita nappeja ja helvetti jäätyy umpeen.
• Edellisen sisaruskasa, vaatteet, joista puuttuu nappi niin näkyvältä paikalta, että se on oikeasti haitta (joku ylänappi nyt ei muutenkaan palvele juuri mitään tarkoitusta, tai vielä merkityksettömämpää, napit taskuissa, repii vaan toisenkin pois). Ko. nappi on toki kadonnut em. äärettömään solmukasaan kaiken etsimisen tietymättömiin.
• Eriparisukat. Näitä ei käytetä, eikä heitetä roskiin, vaan nätisti odotellaan, että universumi anteliaasti vain heittää tielleni toisen vastaavan parittoman sukan, ja kas, taivaassa tehty liitto on taas syntynyt. Ehkä jo huomenna.

Oikeasti olen kyllä ihan yhteiskuntakelponen. Tai ainakin maksan veroja.