- Pitsassa pahanhajuiset asiat (oliivit, homejuusto) muodostavat yhdessä taivaallisen kombinaation. Kun taas eilen juotu kaljakeissi + yksinasuva keski-ikäinen Erkki-setä, not so much.
- Minun tekemäni pitsa on täydellisyyttä hipova ja kokolailla virheetön. Paitsi jos kysyn äidiltäni.
- Pitsa ei suutu, jos sitä kutsuu kurvikkaan sijaan pyöreäksi, toisin kuin viidettätoista vuotta painonvartijoissa roikkuva Arja-täti.
- Jos pitsassa on kuivakkaita kohtia (reunapalat), ne voi heittää roskikseen kenenkään kyselemättä. Toisin kuin lakkaamattomalle virralle ”koko meidän perhe lomalla Iisalmessa” -kuvavirralle Seppästen perheen vakiovierailulla.
- Jos pitsassa on paljon lihaa, se on sillä hyvä. Juuri bodauksen aloittaneen teini-ikäisen Jarkko-serkun mielestä sitä on tarpeen korostaa ”vahingossa” tuplat takaa hauis-posella ja wife-beaterilla, joka ei jätä läheskään tarpeeksi arvailujen varaan.
- Pitsa tietää aina mitä tahdot lahjaksi: mehevää parhautta lättymäisessä muodossa. Toisin kuin kaukainen ja erityisen hartaasti uskovainen Riitta-tätisi. Pitsa ei myöskään oleta, että lahja (makaaberin graafisesti kidutuskuolemaa esittävä visuaalinen teos) on esillä, joka kerta kun tulee käymään.
- Pitsa ei ole koskaan ikinä tähän mennessä halunut esittää haitarimusiikkia.
Pitsan voi teljetä vartiksi uuniin, toisin kuin sukulaiset.
Kyllä, kaikki tämä pseudointellektuelli mukametaforinen diipadaapa vain, jotta sain postata kuvan eilisestä pitsastani. Ite puin – auttaa kavioeläimiä ylittämään vesiä.
