Hei, katsokaa! Määkin osallistun ruokaviikkoon!

Lilyssä on tällä viikolla teemana ruoka, joten kannankin oman (loistavan, vaikka itse sanonkin) korteni kekoon. Siinä missä muut ihmiset selailevat uutuustuotteita kenkäkauppojen tai sisustusliikkeiden sivuilta, päädyn itse (säälittävän) monesti tarkistamaan jätski- ja karkkiuutuudet. Tällä kertaa pioneeriluontoinen tutkimustyöni tuotti tulosta.

6438200590078.jpg
TA-DAA! Toffeesuolapähkinäjäätelö! TOFFEESUOLÄPÄHKINÄJÄÄTELÖ! (toista edellisen vähä-älyistä hihkumista tovi oikean mielentilan saavuttamiseksi)

plussat:

  • no se oli hyvää.
  • ingmannilla on selkeästi töissä joku, joka ymmärtää suhteuttaa toffeepähkinäosuuden ja vaniljajäätelön oikein. Eli ensimmäistä riittävästi.

miinukset:

Nillinnillin, voihan sitä tehdä itsekin kinuskikastikkeesta ja suolapähkinöistä, mutta 1)kuka muka syö jotain vaniljajätskiä, että sitä olisi kotona valmiina ja b)kaikki on aina parempaa, kun saa jonkun toisen valmiiksi tekemänä. Jos välttämättä haluaa olla joku pätevä diy-henkilö, miksei sitten lisäisi sitä kinuskikastiketta (ja suklaa-) tähän.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä

Syysmasennus.

Tai no, ei mulla oikeastaan mitään sellaista ole, mutta tuo kuulostaa siltä, että saan sillä enemmän säälipisteitä (ja etenkin -suklaata) kuin syyslaiskuus -otsikolla. Tässä kootut tekosyyt sille, että en saanut tällä viikolla aikaan juuri mitään esim. tiskivuoren, pyykkivuoren tai pölyvuoren suhteen. Ja varmaan on pari muutakin vuorta siellä kiltisti odottamassa, ne eivät vaan noiden edellisten alta näy. Vielä.

  • kylmyys
  • märkyys
  • kylmyys
  • pimeys
  • eivaanhuvitasaatana-yys
  • taskuihin sattuu
  • haista ite

Tarkemmin ajateltuna, voinen vain alkaa myydä lippuja kotiini laskettelu- ja kiipeilyturisteille.

Suhteet Sisustus Oma elämä