Seisomahuumoria

Hhhhehheh, kylläpä tuli kaksimielinen otsikko.

No ei tullut.

Vaan. Kävin perjantaina katsomassa suomalaista standupia. Ihan ekaa kertaa. Ikinä. Ihmiseksi, joka useita kertoja viikossa yrittää olla edes kirjoitusmuodossa hauska (ai tämä onkin joku huumoriblogi?) vaikka väkisin, olen  varsin tehokkaasti vältellyt koko hommaa. Jostain syystä olen todella kova vaivaantumaan toisten huonoista ja väkisinväännetyn oloisista jutuista. Omanihan taas eivät juurikaan itseäni haittaa, siksi tämä blogi.

Pelkoni juontaa juurensa tilaisuuteen, jossa olin olosuhteiden välittömästä pakosta pakotettu katselemaan n. 18 minuuttia tuota suomalaisen tv-kulttuurin käsittämättömän suosittua tuotosta, Putousta. En varmasti ikinä ole kumonnut skumppaa ja kaikkea ulottovillani olevaa alkoholia sitä vauhtia. Minä en vain ymmärrä, mitä hauskaa on sössötyksessä ja irtoleuassa. Ja tämä pysyvä vaje ihmisyyteeni sallittakoon.

Mutta siihen standupiin. Hedberg&Kivelä. Noh, olihan siellä aika paljon semmoisia vähän niinkuin katsokaa-kuinka-kauan-jatkan-tätä-ihan-samaa-läppää ja vielä enemmän homo-homompi-tuo-toinen-jätkä -huumorssia, mutta oikeasti, joukossa oli useampikin kuin muutama ihan osuvakin läppä. Pelkoni suomalaista standupia kohtaan on voitettu!

Mutta kuten kaikki tiedämme, toisilla kaikki on parempaa. Siksi ajattelinkin, että kun mulla varmaan lukijoissa saattaisi olla ehkä jokunen loistavankin huumorin päälle ymmärtävä, niin olisikos teillä kenties jakaa omat lemppari- standup-pätkät?

Tai siis, kun tässä olisi nyt hyvä sunnuntai (maanantai, viikko) aikaa niitä katsoa ja tehdä ”ei mitään”. Että vähän paskemmatkin läpät toki kelpaavat.

Itse aloitan omalla montakohan-kertaa-olen-tämän-katsonut -pätkällä jossa yhdistyvät kaksi suurta suosikkiani elämässä, Ricky Gervais ja elikot: