Cardiology unit

Heips!

Yli puolessa välissä vaihtoa jo mennään ja paluu Suomeen tuntuu todellisemmalta, kun paluulento on nyt ostettu 🙂  Viime viikot ovat olleet kiireisiä, koska aika on kulunut opinnäytetyön parissa ja harjoittelupäivistä palautumisessa.

Vaihto on henkisesti tähän asti ollut yllättävän rankkaa, koska on joutunut hoitamaan Suomen asioita. Vapaapäivinä olemme työstäneet luokkakaverini kanssa opinnäytetyötä täällä eteenpäin ja ylipäätään hoitanut perus arkea täällä. Ei ennen vaihtoa osannut ajatella miten paljon voimavaroja se vie, koska harjoittelupäivät ovat pidempiä, käytännöt ovat erilaisia ja saanut työstää jatkuvasti englannin kielen kanssa sekä päässyt opiskelemaan ammattisanastoa. Ja käymään itsensä kanssa tapahtuneita asioita läpi ja prosessoida niitä. Joten Lontoon reissu oli kiva piristys kiireiseen arkeen <3

Eilen lauantaina päätin kolmen viikon harjoittelun sydänosastolla. Osastolla on kaksi kuuden hengen ja kolme yhden hengen potilashuoneita. Lisäksi osastolla on erillinen akuuttiyksikkö, jossa on viisi potilasvuodetta. Teen harjoittelussa vain pitkiä päiviä, koska keskustelimme ohjaajani kanssa, että saan enemmän irti harjoittelusta päivävuorossa yövuoron sijasta. Pitkässä päivässä eli 7:30-20 vuorossa on aina vähintään yksi sister nurse, joka toimii vastuuhoitajana. Staff nurse on perustason sairaanhoitaja ja sister nurse on lisäkouluttautunut sydänsairauksiin. Työpaikka kustantaa lisäkoulutuksen ja koulutukseen valitaan osastolta vuosittain yhdestä kahteen staff nursea lisäkoulutukseen, joka kestää puoli vuotta. Koulutus käydään työn ohella, johon kuuluu myös lopputyö. Sairaanhoitajia yhteensä on päivävuorossa neljästä viiteen. Sitten on clinical support workereita yleensä kolme vuorossa. Heidän koulutuksensa kestää 1-2 vuotta. Heitä voi osittain verrata suomalaiseen lähihoitajaan. He huolehtivat vuoteiden siisteydestä, ruoan jakamisesta, vitaalien mittaamisesta, vessatuksista ja sydänfilmien ottamisesta. Heillä ei ole oikeuksia lääkehoidon toteuttamiseen. Kuitenkin niin sanotun perushoitajan koulutus on muuttunut englannissa pari vuotta sitten lähemmäs Suomen lähihoitajan koulutusta. Lisäksi muilla osastoilla toimii nursing trainee hoitajia, jotka saavat toteuttaa lääkehoitoa lukuun ottamatta nestehoitoa. Akuuttiyksiköstä vastaa sister nurse tai staff nurse, joka opiskelee lisäkoulutuksessa sekä yksi perushoitaja. Lisäksi arkisin osastolla on monen tasoisia lääkäreitä. FY1 tarkoittaa, että on vuosi sitten valmistunut lääkäri ja FY2, joka on valmistunut kaksi vuotta sitten. He hoitavat kirjallisen osuuden ja toteuttavat ylemmän tason lääkärien määräyksiä. Sitten on kokeneempia lääkäreitä, sydänlääkäreitä sekä ylilääkäri.

Täällä sairaanhoitajat joutuvat maksamaan joka vuosi siitä, että he harjoittavat ammattiaan nykyään. Heillä on täällä ammattiliitot,ne ovat pääpiirteittäin samankaltaisia, mutta ne eivät ole mielestäni niin vaikutusvaltaisia mitä Suomessa on, kuitenkin lähes jokainen hoitaja kuuluu ammattiliittoon.

Ensimmäisen päivän kuljin sairaanhoitajaopiskelijan ja perushoitajien kanssa. Heti ensimmäinen ihmetykseni oli, että osastolla vaihdetaan lakanat joka päivä ja se että vuoteet pedataan joka aamu sairaalassa, jota ei Suomessa tehdä. Kyseenalaistinkin tämän, että eihän me kotonakaan vaihdeta petivaatteita joka päivä. Hoitajat eivät osanneet sanoa minulle hyvää syytä miksi näin tehdään ja he keskustelivatkin tästä keskenään, että miksi näin tehdään ja vuodeosastolla Suomessa laitoshuoltajat sijaavat vuoteet. Seinäjoen keskussairaalassa ei enää laitoshuoltajat laita pussilakanaa peiton päälle, vaan potilaat saavat tehdä sen itse ajan säästämisen vuoksi ja myöskin monet potilaat pystyvät sen laittamaan itse. Täällä ei ole käytössä peittoa eikä pussilakanaa, vaan heillä on aluslakana päällyslakana ja kevyt peite.

Toinen suuri ihmetyksen aihe oli se, että osastolla hoitajilla ei ole omia potilaita, vaan koko henkilökunta huolehtii kaikista potilaista ja kaikkien hoitajien täytyy tietää jokaisen potilaan tilanne. Mielestäni tämä tapa on erittäin sekava, koska henkilökunta kulkee edestakaisin ja joutuu tarkastelemaan moneen kertaan, että asiat on tehty ja jokin työ voidaan toteuttaa kahteen kertaan. Kyselin heiltä miksi toimivat näin, niin syy on se, että sitten kun vihdoin lääkäri saadaan osastolle, niin jokainen työntekijä pystyy lääkärille kertomaan potilaan tilanteen eikä käy niin että hoitaja olisi tauolla.

Kolmas asia on, kun osastolle tulee uusi potilas, niin hänet määrätään vuodelepoon siksi aikaa, kun lääkäri tulee tapaamaan potilasta, että verenpaine ei nousisi enempää edes vessaan ei saa mennä. Kuitenkin potilaat saavat mennä istumaan vuoteen vierellä olevaan tuoliin. Vessat löytyvät osastolta eteisestä, eli potilashuoneissa näitä ei ole, koska osasto on vanhimpia osastoja sairaalassa.  Potilaat viedään pyörätuolilla wc:hen tai huonokuntoisimmille potilaille viedään vuoteen viereen siirrettävä istuin.

Erikseen on mainittava asentohoidon toteutus, jota osastolla ei oikeastaan toteutettu. Vuodepotilailla on järjestään kaikilla alkavaa painehaavaa alaselän läheisyydessä ja täällä potilaita ei juuri käännetä, ellei tehdä vuodepesuja tai vaihdeta vaippaa. Keskustelin hoitajien kanssa tästä ja he kertoivat, että he huolehtivat potilaita parempaan asentoon, kun tarve. Oman näkemykseni mukaan heillä on hyvin henkilökuntaa ja he pystyisivät toteuttamaan asentohoitoa.  Joka kahden tunnin välein he kuitenkin täyttävät lomakkeen, jossa käydään läpi, että onko potilaalla kipuja, tarvitseeko potilaan päästä wc:hen, onko hänellä kutsukello saatavilla ja onko potilaan asento kunnossa. Voiko syynä olla se, että säästetään omia fyysisiä voimavaroja, vaikka mielestäni heillä on hyvät apuvälineet?

Olen saanut ottaa täällä paljon sydänfilmejä, se otetaan ensin päivystyksessä, sitten osastolle tullessa ja tarvittaessa lääkärin määräyksestä sekä kotiin lähtiessä. Kaikilla on jatkuva telemetria eli jatkuvasti pystytään seuraamaan potilaan sydämen tilaa.

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään elvytystilanteen. Ohjaajani kuuluu elvytystiimiin eli jos jossain muulla osastolla tulee elvytystilanne, niin hänelle tulee siitä ilmoitus ja hän lähtee osastolta elvyttämään. Tällä kertaa elvytystilanne oli aivan toisessa päässä sairaalaa, joten saimme hyvät alkulämmöt. :D Paikalla oli hyvin jo hoitajia ja lääkäreitä. Potilasta oltiin elvytetty muutamaan kertaan paikalle päästyämme ja ihmettelin miksi he eivät olleet hakeneet defibrillaattoria, mutta selvisi, että potilas oli vanha joten ei haluttu ottaa riskiä, jos hän ei kestäisi iskuja. Menin jonoon odottamaan omaa vuoroani ja huomasin kuinka adrenaliini virtasi voimakkaasti, koska ennemmin en ole päässyt näkemään elvytystä ja nyt olin seuraavana jonossa valmiina elvyttämään. Se oli yllättävän rankkaa ja tämän jälkeen potilas näytti elon merkkejä. Tilanne oli hyvin organisoitu ja koko ajan lääkärit varmistivat ääneen, että kaikki vaiheet on hoidettu. Potilaan sydän pysähtyi uudelleen, mutta parin elvytyskerran jälkeen hänet saatiin henkiin uudelleen. Tästä tuli todella hyvä mieli, koska nyt tiedän miltä todellinen elvyttäminen tuntuu ja seuraavaan elvytystilanteeseen meneminen on helpompaa. Ihan mahtava tunne, kun saa pelastettua toisen ihmisen hengen. Myös mietin paljon sitä kuinka se elämä voi olla ihan hetkistä kiinni ja korosti itselle vielä enemmän sitä, että pitää osata nauttia joka hetkestä.

Olen saanut olla useamman kerran suorittamassa haavan hoitoa. Täällä haavan hoito on steriili toimenpide. Suomessa perus haavanhoitoa ei tehdä steriilisti, vaan tehdaspuhtaat tuotteet riittävät ja tietenkin vaihdamme hanskoja useasti hoidon aikana joka vaiheen jälkeen ja huolehdimme, että toimenpide olisi mahdollisimman puhdas. Mielestäni hanskat eivät pysyneet steriilinä hoidon aikana ja ohjaajani sanoikin, että haavanhoidon nyt tarvitse niin steriiliä olla, joten mielestäni tähän toimintatapaan ei ollut riittäviä perusteluja. Haavanhoitotuotteet ovat erilaisia, mutta pääpiirteittäin samankaltaisia mitä Suomessa. Täällä käytettiin erittäin paljon hunajalevyjä, jonka imevä vaikutus perustuu osmoosin, koska hunajassa on korkea sokeripitoisuus. Haavat peitetään usealla sidoksella, että ne hoitotuotteet pysyvät paikallaan, vaikka mielestäni haavojen hoidossa on myös tärkeää, että ne saavat tarpeeksi ilmaa ja on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista varsinkin lämpimällä säällä.

Täällä en saa toteuttaa nestehoitoa, koska sitä saa täälläkin vasta toteuttaa valmiina sairaanhoitajana ja valmistumisen jälkeen pitää käydä laskimonsisäinen koulutus. Tällä osastolla on käytössä lukitut lääkkeenjako kärryt. Lääkkeen jaossa hoitajat eivät käytä hanskoja, vaan pestyt kädet riittävät. Suomessa ohjeistetaan käyttämään hanskoja, koska lääkkeistä voi irrota käsiin lääkeainetta. He merkitsevät aina lääkkeen annon jälkeen paperiin jokainen lääke erikseen, että se on annettu. Ennen insuliinin antoa pitää siihen aina saada toisen hoitajan varmistus, että lääkettä annetaan oikea määrä. Joka kerta, ennen kuin lääke annetaan kysytään potilaan syntymäaika ja allergiat. Suuhun annettavia nestemäisiä lääkkeitä annettaessa käytetään peg -letkuun sopivia ruiskuja, tämä ruisku ei sovi kanyyliin, joten tällä vältetään, ettei anneta lääkettä väärää reittiä.

Toki Suomessakin riittää vaihtelevuuksia eri sairaanhoitopiireissä ja työpaikoissa, miten toimitaan ja meiltäkin löytyy puutteita. Omasta mielestäni yksi suuri asia on monesti hoitajien riittämättömyys ja paljon on viime aikoina yksityiset hoivapalveluita tarjoavat yritykset olleet pinnalla monien puutteiden vuoksi.

Pääsin yhdeksi päiväksi seuraamaan sydämen tahdistimen laittoa sekä angiographiaa eli verisuonten varjoaineröntgenkuvausta. Oli kiva päästä seuraamaan miten toimenpide tehdään ja yllätyin siitä että noin 20 minuutissa oli toimenpide tehty. Potilaat kovasti jännittää näitä toimenpiteitä ja nyt paremmin ymmärtää mitä potilas käy läpi ja pystyy kertomaan mitä siellä tapahtuu. :)

Jokaisessa työvuorossa olen törmännyt siihen, kun potilaat keskittyvät kuuntelemaan aksenttiani ja he aina yrittävät kysyä ystävällisesti mistä olen kotoisin. Hauskinta on, kun olen kertaalleen kertonut potilaalle tai hoitajalle, että olen Suomesta. Sitten kuulen tämän jälkeen, kun potilaat kertovat läheisilleen, että tällä osastolla on sairaanhoitaja opiskelija Ruotsista tai Norjasta. Monesti myös kansallisuuttani on veikattu ja on ehdotettu Puolaa, Ruotsia, Norjaa tai Hollantia. Sitten, kun yritän kysyä, että tietävätkö missä Suomi sijaitsee, niin monet sijoittavat Suomen jonnekkin Keski-Eurooppaan. :D

Rakkaudella,

Anna