Tässä on sitten osa kaksi. Ei sillai osa kaksi mutta sain ensimmäisen idean mistä kirjoitan.. Päätin kirjoittaa sydämmestäni.. ja sen tyhjyydestä.

Sydämmeni on tällä hetkellä täytetty poikaystävällä ja ystävillä ja perheellä..Mutta siellä on yhä aukko. Ystävän jonka menetin. Se aukko.

Ymmärsin tämän kun mietin että miksi tein kaikkea tyhmää ennen.. Sydämmessäni on aukko jonka ystävä jätti… Kaikki ne hetket joita ei olisi koskaan pitänyt kokeilla.

Ne hetket kun sanoin niin sanotusti ystäville että ”Mulla on pahaolo meen kotiin pariks tunniksi, en tiedä tuunko tänään enään takasi” (eli oksettaa) Ja todellinen syy oli se että musta tuntu sisält niin pahalt et en pystyny itkee muiden seurassa, eli menin kotiin siis satuttamaan itseäni..

Kuulostan psykopaatilta tiedän. Mutten voi asialle mitään muuta kun parantua tästä vakavasta masennuksesta. Onneksi mulla on ystäviä jotka saavat pois multa ne ajatukset että satuttaisin itseäni….

Tuntuu että aukko sydämmessäni paranee päivä päivältä. Ja sen vuotaminen loppuu päivä päivältä. Jonakin päivänä ymmärrän kaiken tämän, ja ymmärrän sen että olen parantunut. 

Toivottavasti.