Ei mee tää elämä niinku saduissa.
…. En oikeastaan koskaan, kuin muuten pienenä ajatellut että elämä voisi olla satua…
Tämä satu ajatus tulikin vain siitä mieleen kun en päässyt sellaiselle ”valmistavalle ammattistartille” .. Hain sinne ja yhteishaussa.. tuli yhteishaussa yksi kutsu.. mutta.. se on järvenpäässä.. ja se lastenhoito ei taida kiinnostaa minua niin paljon kun taide… olen rakastunut.. taiteeseen..<3
Kun sain soiton veljeltäni eilen päivällä .. mieleni heti meni suurta alamäkeä alas kohti mätäojaa… Siitä syystä etten päässyt sinne… Syy miksi hain oli se että matikka ja enkku sekä ruotsi ei ole ihan mun juttuja… eikä koulu muutenkaan…
Vaikka tosin pienenä ihailin aina isääni kun hän on tietokoneinsinööri ja on käynyt lukion.. Joten halusin itsekkin lukioon.. ja haluan yhä.. Muttei minusta ole siihen koska olen enemmän taiteen perässä ja sen perässä että kaikkea voi opiskella lukemalla, muttei pelkällä lukemalla.. Haluan tehdä jotakin muutakin kun päntätä kotona johonki matikankokeesee 3 tuntia.. Kun siitä ei tule mitään niin ei tule :D…
En todellakaan ole vielä siinä iässä että olisin oppinut jo kaiken kun ysi luokka loppu. Ei todellakaan, me kaikki opimme joka päivä vaikkemme todellakaan istu koulunpenkillä lukemassa ….
Pienempänä myös unelmoin tietysti siitä että minusta tulee rokki tähti tai laulaja taai eläinteinhoitaja… Tuo viimeinen voisi olla mahdollista mutta ei ehkä sittenkään.. En tykkää veren näkemisestä tai piikeistä sun muista..
Kummallinen tunne.. Koulu loppu.. Sinne ei ole enään pakko mennä. Mutta pakkohan se on jos aikoo menestyä elämässä…
Siirryn asiasta hiukan toiseen.. mutta aikuisethan kun he synnyttävät ja saavat lapsen he ajattelevat että tästä tulee nyt jääkiekkoilia !.. Miksi täytyy päättää heti mikä hänestä tulee, vaan hän itse päättää kun sen aika koittaa !.. Sitten ollaan pettyneitä kun pojasta ei tullutkaan jääkiekkoilia vaan kampaaja… Ja sitten pidetään homona jos mies on kampaajana ( Tuo äskeinen keksin vain päästäni)
TAI sitten kun ollaan ihan ulkona siitä että mille alalle haen niin ei kuulu vastausta.. Ollaan vain hiljaa ja katsellaan muualle ja mumistaan kun kysyy 15 vuotias tytär joka ei tiedä mistään aloista melkeen mitään … Eikä edes mielipidettä saa kuulla…
Ja kun kysytään tältä toiselta vanhemmalta.. hän sanoo tähän että minä kuvittelin että sinusta tulee uimari tai sitten leipuri koska tykkäät leipoa koko ajan ja ei tarvitse kotonaleipoa vaan siellä.. Mitäs jos minä tykkään tehdä sitä huvikseni eikä opiskella sitä ?
Toivoisin pääseväni alalle jossa voisin palvella asiakkaita, hoitaa heeidän hiuksiiaan ja kynsiään ja maalata siinä vapaa-ajalla maalauksia tai vaikka lautasiin kuvioita ja myydä niitä sitten.. Vielä tuohon edelliseen kappaleeseen.. Niin että jos on taiteilia niin rahaa tulee todella vähän ja sillä ei elätetä perhettä…
Oltaisiin minusta ylpeitä jos minulla ei olisi oppimisvaikeuksia ja en olisi koskaan ollut erityisopetusluokalla ja että olisin kunnollinen tyttö joka kuuntelee joka sanaa mitä äiti tai isi sanoo. Ja sitte 18 vuotiaana ostetaan kallis yksiö jostain helsingistä että voivat tulla katselemaan kun olen onnellinen ja opiskelen jotakin sellaista alaa jossa saan lapseni ruokittua..
Tottakai haluan perheen vanhempana.. Mutta miksi elättää perhe täydellisesti, kun voi tehdä niitä asioita mitä ei koskaan pienenä itse saanut tai jotakin vastaavaa.. ?