Tuli tässä mietittyä tänään..

Olen aivan rättiväsynyt, vaikken ole tässä tehnytkään mitään muuta kuin nukkunut koko päivän 😀 .. Vähäsen aikaa sitten makoilin vain sängyllä ja rupesin ajattelemaan sitä miltä minusta tuntui ja että millaista minulla oli parisenvuotta sitten… Olin aivan erillainen kuin nykyään..

Muistan kun kaikki lähtivät siitä että tapasin ystävän joka ei ollutkaan kuin ystävä…. vaan päinvastoin.. niin ainakin kaikki väittivät mutta itse kielsin sen…

Olen hänen kanssaan ihan hyvissä väleissä nykyään, mutten kuitenkaan samalla tavalla kuin silloin.. olimme kuin kaksimarjaa.. meitä ei erottanut mikään.. paitsi karu totuus siitä että olin hänelle vain tylsyyden viihde. Sattuuhan se kun ajattelee asiaa, mutta omahan syyni se on kun satun olemaan näin perhanan sinisilmäinen..

tumblr_lnoru4vsfm1qjzt79o1_400_large.jpg

Asiasta toiseen.. rupesin miettimään myös syytäni vakavaan masennukseen.. Johtuukohan se siitä että itkin illat ja päivät kun olin yksin vailla ketään ystävää sillä hetkellä?.. vai itkinkö siksi koska tajusin että olen heidän nukkensa.. Suurin syy siihen varmaan on etten kertonut kenellekkään miltä itsestäni tuntui, ja aina kun tuli hiukankin alamäkeä hakkasin päätäni kuukauden seinään ja toistamalla itselleni kuinka huono ihminen olen…. Sitä rataa se on jäänytkin minulle..( Periaatteessa sama asia kuin minulla olisi bulimia, siinähän ihminen pakottaa itsensä oksentamaan niin kauvan kunnes se tulee itsestään? tai jotakin vastaavaa)

Huomasin tässä niin ajan kuluneen että täytyypin tässä häippästä.. Kirjoitan tästä vielä jatko osan kun ehdin 🙂

mutta aurinkoista sunnuntaita ja helluntaita kaikille 🙂

 

Suhteet Oma elämä

Mm kesäsuunnitelmia..

Aloin tässä juuri miettimään että mitäs kesällä sitte ku kesälomahan alkaa jo alle viikon kuluttua :o.. Että mitäs sitten kesällä.. Noh ajattelin ainakin itse että alkaisin käymään salilla, niin ettei jokapuolelta kaikki törröttäisi :D:D saisi siis sitä lihastakin. Vinkkinä laihduttajille, koskaan ei kannata lähteä yrittämään olla syömättä ollenkaan tai oksentaa se ruoka ulos.. tiedätte varmaanki miksi. 😀

kuntosali_5.jpg

Mm, niin siitä kesästä.. ajattelin tietenkin mennä rannalle mahdollisimman paljon että pääsee ottamaan aurinkoa ja uimaan pitkästä aikaa ! 🙂 Ajattelinmyös että kun teen tässä nyt tätä erittäin kyllästyttävää puhelinmyyntiä ja aloitan mainosten jaon, niin että yritän paarhaani ja jos se ei riitä niin lopetan ja olen sitten ilman rahaa )=… Ei muute sitä rahaa sit tulekkaan.. Sit saa jäädä unelmiks uudet farkut, mekot,biksut sun muut ): .

1037.jpg

 

Mitäs tässä sitten sen ihmeempiä. Koko ensviikko on vaa chillausta koulussa.. ja oli kyllä tämäkin viikko ku katseltii vain tylsiä leffoja :/… Mutta kaiken tämän ”raatamisen” jälkeen voi olla ylpeä itsestään että pääsee edes yläasteelta sentään pois :D!! Tulee kyllä hirveä ikävä kaikkia niitä kavereita ja ystäviä joita oon tavannu )’:… Toivottavasti hekään eivät unohda ihan täysin minua :)! 

Syksy kyllä stressaa minua erittäin paljon, koska tietoja ei ole edelleenkään tullut että onko minut hyväksytty yhteen ”ammattistarttiin” .. se ei siis ole normaali ammattistartti vaan sellainen erityinen koska matikka ja enkku .. ja ruotsi.. ei oo iha mun vahvimpia taitoja.. Tuntuu kyllä hiukan siltä ettei ne halua ottaa mua sinne ! :D.. No normaalille ammattistartille sitte jos ei sinne!.. toivottavasti löydän sen oman alani.. koska ongelmana tässä on se että haluaisin kampaajaksi,leipuriksi,maalariksi, vaatesuunnitteliaksi,kauppikseen ja sosiaali ja terveysalalle.. että pieni ongelma on tässä vain, mutta eiköhän tässä vuodessa se oikea löydy !.. Harmittaa kovasti koska olen pienestä lähtien halunnut lukioon, mutta sattumalta olen niin surkea oppimiksvaikeuksieni takia ettei minua sinne edes otettaisi 😀 ! … Ei voi mitään, sen kanssa täytyy vain elää 🙂

Onko kellään muuten tietoa siitä että onko kofeiinilla vaikutusta masennukseen jotenkin ? Koska itselläni on tullut siitä levottomuutta ja päänsärkyä…

 

Puheenaiheet Raha Ajattelin tänään Syvällistä