Kolme minuuttia (tai ehkä enemmän…) Turun syksyä

Ihmeellisiä asioita voi tapahtua viikonloppuna Turussa, kuten ilmeisesti auringon näkeminen tänä syksynä. 

 

 

Ne kolme minuuttia, kun se ehti paistaa sunnuntaina, käväisin jälleen viereisessä Kupittaanpuistossa, eli nykyisessä lenkkipuistossani. (Huom! Ei sillä, että minulla olisi ollut aiemmin jokin toinen puisto, vaan että olen alkanut harrastaa tiukoissa housuissa hölkkäämistä.) 

 

 

Saattoi muuten olla, että lähdin ulos pakoon alakerran huonoa muusikkoa, joka hoilaa samoja pop-balladeja kitaransa kanssa nyt kolmatta kuukautta nuotin vierestä uudestaan ja uudestaan (I mean, come on: Ryan Adams, Bon Jovi… this all you got?).

Mutta joka tapauksessa, hyvä niin, koska sain taas näyttää hölmistynyttä ilmettä testatessa kameran ominaisuuksia.

 

 

Syksyllä saa muutakin silmäniloa viikonlopuille (ja en puhu Dynamon tanssilattiasta…), nimittäin yliopiston elokuvakerhon, Kinokoplan, näytökset. Meikä suunnittelee tietenkin uskollisena entisenä jäsenenäkin sunnuntainsa niitten ympärille. Ja se muu viikonloppu sitten muusikon biisivalintojen mukaan kai.