Sunnuntaina tuli taas jakso uudesta, ehkä telkkarin tämänhetkiseen top 3:eeni menevästä sarjasta, Parittomista. 

Idea on, että viisi korkeasti koulutettua kolmekymppistä helsinkiläisnaista saa avautua sinkkuudestaan. Luin sarjan esittelyn ja ajattelin, miksei tällaista ole tehty jo aiemmin?! Mikä voisi mahdollisesti olla mielenkiintoisempaa kuin tällainen oikean elämän Sex and the city, behind the scenes -tyyppinen konsepti! 

But there’s more. Siinä kohdassa, kun heille yritetään etsiä miestä – siis ”sitä oikeaa” tietysti – mennään vikaan. Juontaja ilmoittaa, että naiset pääsevät runotreffeille. Siis runotreffeille. 

Siinä vasta ensimmäinen rikos. Kun taas yhdet tällaisista samankaltaisista, täynnä kipinöitä ja villiä silmäpeliä olevista kohtaamisista on ohi, naisilta kysytään, miksei kenenkään kanssa klikannut. Naiset selittävät, että jos ei iske niin ei iske. Niinhän se on.

MUTTA. Jos vaikuttaa siltä – ja naisten kiusaantuneesta käytöksestä päätellen vaikuttaa – että tilanteessa on jonkinlainen elefantti läsnä, niin katsokaa, millaisia treffiseuralaisia heille on hankittu (!!!).

Jaksan katsoa sarjaa kiitos naisten sympaattisuuden ja rehellisyyden. Ja myötätunnon takia. ”Käyn tosi paljon keikoilla ja vaikka missä, mutta en vaan tapaa ketään missään.”

Oikeastihan hienoa on, että he tuntevat elämänsä olevan jo täysiä ilman miehiä. Niiden runotreffien sijaan olisi nimittäin kiinnostavampaa kuulla lisää naisten elämästä ja siitä, miten he  sinkkuutensa kokevat. 

Kuva ja lainaus Yle