Teitä on varoitettu. Punainen lippu, Coney Island 29.12.2011

On uudenvuodenaatto ja istun kylmässä tuulessa keskellä Broadwayta ystäväni kanssa. Ympärillä tutisee noin miljoona muuta ihmistä, mutta tuskin yhtään newyorkilaista. Takanamme oleva tyttö kertoo tulleensa New Jerseystä, minkä olisi ehkä voinut ulkoisesta olemuksesta arvata.

Kello on vähän vaille kuusi iltapäivällä ja olemme odotelleet kadunpätkällä jo pari tuntia. Varustauduimme pitkään odotukseen omatekoisella rommikolasekoituksella, popcornilla, lämpimillä vaatteilla ja pelikorteilla. Ihmismassa nytkähtelee hitaasti eteenpäin. Todella hitaasti. Kahdessa tunnissa olemme edenneet ehkä kaksi korttelia ja Times Squarelle on vielä ainakin kymmenen korttelinväliä matkaa.

Suomesta on jo tullut hyvän uudenvuoden toivotuksia. Kun kello tulee kuusi, kännykkäni piippaa tekstiviestin merkiksi. Viesti tulee Pariisista.

”Luulen, että olen rakastumassa sinuun. Ikävöin sinua. Tervetuloa vuoteen 2012!”

Silmät kostuvat ja pian tuhistelen silmät punaisena keskellä yhtä Manhattanin pääkatua. Ja tietenkin hymyilyttää.

* * *

Helsinki – New York – Tucson – México – Tijuana – Los Angeles – Kuala Lumpur – Singapore – Hongkong – Istanbul – Helsinki. Vaikka olin poissa vain kuusi viikkoa, tuntuu, että alkuvuoteen on mahtunut vähintään kuuden kuukauden edestä elämää.

Tunneskaala vaihteli lähinnä äärimmäisen onnellisesta väsyneen onnelliseen. Edes palaneet olkapäät, kymmenen kilon reppu, rakkoutuneet jalat ja unettomat yöt milloin lentokoneessa, busseissa tai lentokenttien lattialla eivät saaneet minua lannistumaan (vaikka kyllä nekin voimille ottivat, myönnetään).

Uudenvuodenaaton tapahtumilla oli siihen suuri merkitys. On hassua, miten kokonaisvaltaisesti rakastuminen vaikuttaa elämään ja siihen, miten kokee vastoinkäymiset. Tieto siitä, että maailman toisella puolella on joku, joka kaipaa minua, siloittaa tietä kummasti. Lisäksi: M tulisi viimeiselle etapille kanssani ja kohtaisimme tällä kertaa Istanbulissa.

Mutta asiat eivät ole koskaan niin yksinkertaisia. Jossakin matkan varrella kohtasin miehen, johon tunsin vetoa ensihetkistä lähtien. Pitkien juttutuokioiden seurauksena huomasin, että tässä on todella ihminen, josta voisin pitää enemmänkin. Varmasti asiaan vaikutti myös se, että M ei vain ollut paikalla. Etäisyys etäännyttää.

Tein kuitenkin päätöksen olla tekemättä mitään orastavalle ihastukselle. Mietin: minulla on jo jotain, mikä on säilyttämisen arvoista. Ihastuksen tunteelle en voi mitään, mutta tekojani voin säädellä. Ihastus sai siis jäädä ystävyyden tasolle.

Samat periaatteet eivät kuitenkaan päde kaikkiin.

Olemme sopineet M:n kanssa, että olemme avoimessa suhteessa. Kumpikin saisi siis tapailla myös muita, mutta edellytyksenä olisi täysi avoimuus siitä, mitä on tullut tehtyä. Niin kauan, kuin säätöihin ei liittyisi tunnetta, asia olisi ok. Tähän asti järjestely oli toiminut, tosin vain toinen meistä oli käyttänyt optiota. (Vihje: se en ollut minä.)

En ole koskaan aiemmin ollut avoimessa suhteessa, mutta toisaalta en ole aiemmin tavannut henkilöä, jonka olisin arvioinut sen arvoiseksi. Tiesin alusta alkaen, siis jo silloin, kun lähettelin sähköposteja M:n kanssa ilman mitään taka-ajatuksia, miten M toimii naisten kanssa. Ja kun asetelma muuttui ja halusinkin enemmän kuin ystävyyttä M:n kanssa, tiesin, mihin olin ryhtymässä.

Kaikesta tästä on seurannut yksi suuri kysymys: olenko nyt itsenäinen nainen, vai olenko miehen vietävissä, ehkä pahemmin kuin koskaan? Se selviää vain ajan kanssa.

Toista ihmistä ei voi muuttaa. Enkä usko, että itseäänkään voi tietoisesti muuttaa. Uskon kuitenkin, että ihmiset kasvavat ja kokemukset, kuten vaikkapa maailmanympärimatka, muokkaavat meitä. Olen nyt eri ihminen kuin olin vielä kuusi vuotta sitten, täysi-ikäistyttyäni. Siksi aion antaa M:lle aikaa, jonkin verran.

* * *

Nojaan M:n olkapäähän Atatürkin lentokentällä. Pian nousen koneeseen, joka vie minut Helsinkiin ja Martin vaeltaa Pariisin koneeseen. Viikonloppu Istanbulissa oli ollut unohtumaton, tietenkin. Liian lyhyt, kuten aina. Tiedän, että pian minun pitää irrottautua. En voi itselleni mitään ja silmät kostuvat taas. Tunnen, kuinka M:n poskea pitkin päälaelleni valuu kostea tippa. En ole nähnyt hänen itkevän aiemmin.

Emme voi muuttua, mutta kokemukset voivat muuttaa meitä. Ehkä.