Jojoilua

Pienenä pidin jojoista. Niillä oli kiva leikkiä. Nykyään sanasta tulee mieleen jotain ihan muuta.

Itsensä löytäminen kerta kerran jälkeen samasta tilanteesta, kuin vuosi, kaksi vuotta, kolme vuotta sitten, on äärettömän uuvuttavaa. Paitsi että se on sitä fyysisesti, on se sitä myös henkisesti.

Tutkailin tässä taannoin painokäyrääni muutaman vuoden ajalta. Jojoliikettä ei voinut olla huomaamatta. 10kg:n heilahtelut molempiin suuntiin lähes vuosittain olivat melko järkyttävää katseltavaa. Silloin se oli viimeistään hyväksyttävä: Olen jojoilija.

Aloinkin pohtia miten sitä sitten aina kerta toisensa jälkeen saa koottua itsensä, aloittaakseen jälleen ”uuden elämän” ja joka kerta niin, että se kerta on viimeinen?

En tosiaankaan tiedä. Ja silti, olen tehnyt sitä jo vuosia. Jotenkin kai sitä haluaa aina uskoa parempaan ja tuntee olevansa itselleen velkaa sen verran, että edes yrittää.

Noh, tälläkin kertaa tarkoituksenani on löytää se terveellinen tyyli lopullisesti elämääni. Uuden elämäntavan ylläpito onkin se haastavin tekijä, sillä vanhat tavat ovat pinttyneet tiukkaan kiinni ja niiden haamut eivät kai koskaan kokonan häviä.

Miten pysäyttää jojo ja tunnistaa, kun vanhat huonot tavat alkavat hiljalleen ottaa valtaansa ja mistä saada tukea kun niin käy?

Kuva täältä.