Miten rakastankaan syksyä ja ulkoilua, ja ennen kaikkea näitä kahta yhdessä! Tänään olikin mukavaa mennä pitkästä aikaa metsälenkille, kun puut kellertävät jo niin kauniisti ja lehtiä on joka paikassa.

Rauhallinen metsälenkki vaihtui nopeasti mäkitreeniin vesitorninmäelle. (Harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan. En ole näemmä vielä ihan sisäistänyt tätä asioitteni jakamista -petraan kyllä.) Viisi kertaa kiipustin ylös, neljä kävellen ja yhden ”rennosti” hölkäten.

Kuva täältä.

Vielä jonakin päivänä jaksan hölkätä hyvää vauhtia kaikki viisi kertaa. Siitä kerrasta lupaan laittaa sitten kuvamateriaalia ja karjaista tuuletushuudot huipulla niin, että koko pitäjä raikaa. Vielä jonakin päivänä.