Syksyinen mäenhuippu

Miten rakastankaan syksyä ja ulkoilua, ja ennen kaikkea näitä kahta yhdessä! Tänään olikin mukavaa mennä pitkästä aikaa metsälenkille, kun puut kellertävät jo niin kauniisti ja lehtiä on joka paikassa.

Rauhallinen metsälenkki vaihtui nopeasti mäkitreeniin vesitorninmäelle. (Harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan. En ole näemmä vielä ihan sisäistänyt tätä asioitteni jakamista -petraan kyllä.) Viisi kertaa kiipustin ylös, neljä kävellen ja yhden ”rennosti” hölkäten.

tumblr_lma4z13d6l1qinvcco1_500_large_large.jpeg

Kuva täältä.

Vielä jonakin päivänä jaksan hölkätä hyvää vauhtia kaikki viisi kertaa. Siitä kerrasta lupaan laittaa sitten kuvamateriaalia ja karjaista tuuletushuudot huipulla niin, että koko pitäjä raikaa. Vielä jonakin päivänä.

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli

Soveltelua

Rehellisesti sanottuna tämän viikon urheilut eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan. Kai sitä joskus saa soveltaa? Pääasia kuitenkin on, että liikuttua on tullut (vaikkei ihan niin tehokkaasti kuin tässä viime viikkoina).

Kuntosalitreeniä en tehnyt tällä viikolla kertaakaan, mutta korvasin ne parilla kahvakuulailu kerralla. Täytyy sanoa, että siinä saa kyllä tämä pulleroinen kyytiä ja taidan yrittää sisällyttää yhden kahvakuulatreenin normaaliin treeniviikkooni. Näiden lisäksi kävin tanssitunnilla tanssimassa showtanssia ja kävelylenkillä hyvän ystävän kanssa.

Ensi viikolla perinteisten suunnitelmien mukaan, kun taas on aikaa ja mahdollisuuksia treenata kunnon otteella.

Hyvinvointi Liikunta Terveys