Kirjoitin sinut auki

 

Tunne sai minut heräämään keskellä yötä. Se ei ollut hyvä tunne mutta en vielä siinä, silmät väsyneinä ja pää hitaana, tietänyt, että siitä alkaa sydämeni rikotuimmat neljä viikkoa.

Minun aistini olivat sinun mukanasi vahvistuneet valtavasti. Minun viisauteni oli herännyt eloon. Mutta silti en aisteillani enkä viisaudellani kyennyt suojelemaan itseäni sinulta.

 

Minä tiedän ettei minun olisi kuulunutkaan. Minun piti elää se läpi. Sinä avasit minun sydämeni. Sinusta tuli pienessä ajassa ainut mies jota olin siihen mennessä rakastanut. Ainut mies joka pääsi ihoni alle ja sai minut tuntemaan itseni rakastetuksi.

Sinun mukanasi tuli myös ensimmäinen todellinen sydänsuruni. Se sellainen joka sattuu vaikka sinua ei pistä mikään. Se sellainen joka tuntuu fyysisenä kipuna kun heräät aamulla. Se sellainen joka laittaa sinut olemaan vain tässä hetkessä. Koska voimia siirtyä edes mielessään mihinkään muualle ei ole.

Ennen sitä yöllistä tunnetta olin vain kuvitellut, että olen jo kokenut nämä. Että olen kokenut rakkauden. Että olen kokenut sydänsurun ja loukatuksi tulemisen.

 

Tämän jälkeen ne kaikki muut olivat olleet harjoittelua. Eivät rakkautta. Vaan harjoittelua niitä tunteita varten jota nyt sain käydä läpi.

 

Tunne ei ollut hyvä. Se pakotti minut heräämään täydestä unesta ja pakotti minun oloni hieman ahdistuneeksi. Puhelimeni oli yöpöydälläni. Ihan kuten aina, lentokonetilassa jotta saisin paremmat yöunet. Se epämiellyttävä tunne sai minut laittamaan puhelimeni päälle. Ihan kuin joku yrittäisi kertoa minulle, että nyt on tarkoitus herätä todellisuuteen. Nyt ei ole hyvä nukkua tämän ohi. Kahden minuutin kuluttua tuli viesti. Sinä olit laittanut minulle tekstiviestin edellisten messenger-viestien sijaan. Jo siitä tiesin, että kaikki ei ole kuten ennen.

 

Viestisi oli pitkä. Se minkä tiesin sisimmässäni jo ennen viestin lukemista, oli se, että pelkoni kävisi toteen nyt. Siitä tulisi totta, että minä en merkinnytkään. Minä en ollut se suunta sinulle. Mieleni täytti kauhu siitä, että olisin nukkunut tämän ohi. Että olisin lukenut viestin vasta aamulla kun olisi ollut jo myöhäistä.

 

Koska sinä halusit tuhota koko rakkaustarinan. Meidän tarinamme oli paperilla. Viesteissä. Puhelimessa. Virtuaalisessa todellisuudessa. Se oli sanoissa joita oli paljon ja jotka olivat syvempiä kuin koskaan olisin voinut kuvitella saavani tai kirjoittavani.

 

Sinun syyllisyyden tuntosi ja pelkosi halusivat poistaa sen kaiken. Ne kaikki viestit jotka olivat saaneet minut ja sinut elämään ja tuntemaan, purkamaan syvää sisintä luottamuksella ja puhtaalla rakkaudella. Sinä halusit myös pelastaa olotilasi sillä, että kiellät minut ja pyysit minua olla olematta yhteydessä sinuun. Sinä pyysit, että olisimme hiljaa erossa hetken aikaa.

Tämän kaiken minä luin yöllä, syvästä unesta herätettynä, huolestuneena ja pelokkaana. Tämän kaiken sinä kerroit minulle yöllä, päivän jälkeen joka oli luonut minulle epävarmuutta ja huolta. Huolta sinusta ja meistä. Ensimmäisien hengenvetojen aikana en ymmärtänyt muuta kuin sen, että sinä haluat poistaa meidän rakkaustarinamme. Että jokin muu merkitsee sinulle niin paljon enemmän, että olet valmis poistamaan kaiken sen mikä on syntynyt ja kirjoitettu ylös. Sinäkin sanoit niin. Se oli sinun mielestäsi kaunein rakkaustarina. Mutta sinä olit valmis luopumaan siitä. Se oli se mikä sattui.

 

Minä luulin, että sinä et koskaan kääntäisi selkääsi minulle. -Halusin saada sanotuksi.

 

Minun kehoni alkoi vapista. Se tärisi ja paleli siitä mitä se oli juuri lukenut ja ymmärtänyt. Se oli paniikissa ja unohti miten hengitetään rauhallisesti. Pitkän viestisi jälkeen minä en heti pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin rakkaustarinan poistamista.

 

Minä kuolen jos sinä poistat meidän viestit. -Vastasin.

Todellisuudessa se ettet vielä silloin sitä tehnyt, ei pelastanut enää mitään. Tästä eteenpäin kaikki oli vain laastarointia. Mutta minä halusin laastaroida. Ja niin sinäkin halusit. Koska kukaan ei halua luopua näin suuresta rakkaudesta. Minä en halunnut luopua. Sinä et halunnut luopua. Mutta sinä et pystynyt siinä olemaankaan.

 

En minäkään haluaisi poistaa niitä viestejä kun siellä on maailman hienoin rakkaustarina kerrottuna. -Vastasit.

 

Minä olin nyt täysin hereillä. Tärinässä, epävarmuudessa ja tunteessa joka on epätodellisuutta todellisuudessa. Näin ei voi tapahtua. Ei voi. Koska sinä sanoit, että et halua menettää minua. Että mitä tapahtuukin niin sinä et halua menettää tätä tilaisuutta näin isoon rakkauteen. Ja minä olin uskonut siihen. Sinun rakkautesi minua kohtaan oli ollut 26 vuoden kivijalkani. Sinä olit aina se joka piti minua ihanana, tapahtui mitä vain. Olin mitä vain. Vaikka me emme olleet olleet mitään. Emme rakastavaisia emmekä edes ystäviä koko sinä aikana.

 

Minun oli pakko saada sinut tajuamaan. Sinun piti ymmärtää, että tämä kaikki loppuu tähän. Sinun piti ymmärtää, että minun kieltämiseni ja mykistys välillämme tuhoaa sen mitä meillä on. Miten minä saan sanottua tämän yöllä, hiljaisessa sängyssä, kun se mitä ennen nukkumaan menoa aistein, oli käynyt todeksi? Miten minä saan sinut ymmärtämään, että tämä loukkaa ja lopettaa viattomuuden? Koska sinä olet nyt jollekin toiselle lojaalimpi kuin minulle.

 

Sinä haluat olla olematta yhteydessä minuun, sinä pyydät sitä minulta, se on kuin veitsi suoraan sydämeen. Sinä et nyt näe sitä. -Vastasin.

 

Minä en ymmärtänyt miksi rakkaus on se joka väistyy. Miksi se ei kanna silloin kun se on ainoa joka on todellista ja hyvää? Koko kehoni oli paniikissa. Se aisti jo jotain sellaista joka tulee tapahtumaan vaikka sitä ei vielä tapahtunutkaan. Kehoni tärisi ja keuhkoni eivät hengittäneet koska kaikki energia meni sydämeeni joka yritti selviytyä.

 

Minulla on suurin rakkaus sinua kohtaan mitä ihmisellä voi olla. -Vastasit.

 

Sinä pyydät minulta väistymistä silloin kun minäkin tarvitsisin vahvistusta siitä, että sinä olet edelleen tässä meidän rakkaustarinassamme. -Vastasin.

 

Minä olen. Sinä olet minun suurin rakkauteni. -Vastasit.

 

Älä sitten laita minua taas odottamaan. Tai sinä laitoit jo. Jeesus, että minua sattuu. -Vastasin.

 

Yhtäkkiä minä en kokenutkaan itseäni enää tärkeäksi. Minun tärisevä kehoni ei enää kyennyt ymmärtämään mitään. Se oli pettynyt ja vihainen. Tunsin kuinka adrenaliini sai minut yön keskellä väkivalloin toimimaan ja laittoi keuhkoni haukkomaan happea. Käteni tärisivät ja halusin herätä siihen, että olinkin ollut unessa. Koska minä tiesin, että sinä et tee näin. Sinä et käännä selkääsi minulle ellei se olisi sinun suuntasi. Mutta minä halusin vielä uskoa. Siksi halusin kylmään ja pimeään yöhön kohtaamaan sinut.

 

Olen ihan kohta siinä. Tämän voi vielä korjata. Laitan vain vaatteet päälleni ja tulen. Tule ulos minua vastaan. -Sanoit.

 

 

Sanomattakin on selvää, että rakkaus loppui tuon yöllisen tapaamisen jälkeen. Se ei enää saanut tulta alleen koska pohja ja syvin oli menetetty. Elvytystä yritettiin parin viikon ajan mutta sinä juoksit jo kohti sitä elämää joka tuo sinulle tunteen siitä, että olet mies joka hoitaa velvollisuutensa.

 

Mieshän valitsee ennemmin elämän jossa hän kokee, että elää kunniakasta, ylpeyden aihetta antavaa elämää, kuin elämän jossa suuri sydänrakkaus veisi mennessään.

 

A man will ignore the desires of his heart in order to achieve an identity he can feel proud of.

Jos sinä olet koskaan ollut rakastunut varattuun mieheen, tiedät tämän. Tai olet kokenut sen mutta vasta nyt se puettiin sanoiksi. Ymmärrät nyt miksi sinä jäit kakkoseksi vaikka rakkaus olisi ollut kuinka suurta.

Minä kirjoitin sinut auki jo kauan sitten. Tämä ei tapahtunut eilen eikä se siltä tunnukaan. Lopullinen suruaikani jäi hyvinkin lyhyeksi kun ajattelee suhteen syvyyttä. Näin käy kun ymmärtää, ettei ole mitään surtavaa. Meistä ei olisi ikinä tullut mitään. Tämän vain hetken elävän rakkauden tarkoitus oli avata minut ja laittaa minut uudelle ajanjaksolle. (Mutta voi taivas kuinka lujaa se silloin sattui.)

Ja juuri niin on käynytkin. En edes tiennyt mitä on kun elää sydän avoinna. Luulin tietäväni mutta en oikeasti tietänyt. Kiitos rakkaustarinani joka oli niin intensiivinen ja suurin mitä olisin koskaan uskonut olevankaan. Kiitos niin suuren ja syvän sydänsurun joka lähes lamaannutti minut. Kiitos paranemisajan jossa tapahtui juuri ne oikeat asiat jotta sydämeni eheytyi kokonaan sinusta. Minä en kaipaa enkä sure. Sinä olit ja menit.

Ja siitä syntyi Jää mun kainaloon jonka ensimmäinen kirjoitus on arkistosta kaivettu vuoden vanha  tarina joka on täyttä totta ja osakseen jopa jo huvittavakin.

Mutta tästä saa hyvän pohjan kaikelle sille mitä Jää mun kainaloon tulee olemaan. Sinkkunaisen ajan täyttämistä rakkauskaipuussa. Olethan mukana sydämelläsi.

 

Kiitos.