Tarotteja ja tulevaisuuden suunnittelua!

Syksyllä taas kaikki tulee muuttuun. Me ollaan tyttöjen, eli mun kahden maailman ihanimman kämppikseni kaa asuttu ihanassa Petsamossa, mutta nyt tulee lähtö. Äiti, jolla ollaan vuokralla aikoo myydä asunnon ja asua toisen vuoden Shanghaissa. Anna suuntaa Eurooppaan pyöräilemään ja sitten Austraaliaan töihin. Karoliina keskittyy kirjottaimiseen, aloittaa ehkä esikoiskirjaa ja tähtää Teakiin opiskelemaan dramatugiaa.

Isältäni teki meille kaikille tarot-tulkinnat tässä muutoksen alla!

IMG_2147.jpg

Tässä oma pöytäni. Kuvio on kelttiläinenristi. Keskellä on perustilanne ja sitä sivuavat seikat (Idealismi ja Torni). Niille jotka ei vielä ole tutustunut tarotteihin, niin Torni on suuri muutoksen kortti, joka kertoo maailmankuvan laajantumisesta ja turvallistenpaikan hajoamisesta. Alhaalla ristissä on alitajuntaiset ajatukset (Herruus). Ylhäällä taas tiedostetut ajatukset (Huoli), kortti kertoo että päässä pyörii negatiivisia ajatuksia ja yleensä suotta. Vasemmalla on päättyvä ajanjakso ja oikella alkava. Alkavaajakso -korrtini on Aselepo, eli rauhaa ja aikaa kaikille hankkeille, kärsivällisyyttä. Jonossa olevat kortit alhaalta ylöspäin ovat miten minä näyn ulkomaailmaan, minkälaisia ihmisiä ja energioita vedän puoleeni, toiveet ja pelot ja aivainkortti ns. vastaus tai vihje. Pelko -kortti on Turhauuminen, jonka kanssa on kyllä kamppailtu ja kamppaillaan edelleen, niin töitä, opiskelua kuin mies juttuja koskien. 

Mutta syksyä ennen on kesä, ja kesä on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja tietty hauskanpitoa. Niistä myöhemmin 😉

Tässä vielä loistava elämänohje!  

IMG_1850.JPG

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.