Vapaus.

Yllättävä  kohtaaminen. Rakastuminen. Avioliitto ilman kihloja. Raskaus. Toinen synnytys, ilman lapsen isää paikalla. Ensimmäinen yhteinen joulu. Shokki. Epätodellinen vajaa vuosi. Stressi. Migreenin pahentuminen. Laihtuminen. Riutuminen. Miellyttäminen. Varpaillaan olo. Jatkuvat pettymykset. Anteeksianto. Uusi alku. Uusi työ. Pettymykset jälleen. Helpotus. Suuri päätös. Kuuden kuukauden harkinta-aika. Muutto. Väsymys. Masennus. Voimaantuminen. Avioero.

Edellä mainitut kuvaavat minun elämääni viimeisen 3 vuoden ajalta. Raskaita sanoja. Raskaita asioita. En tiedä miten jaksan seistä jaloillani. Henkisesti ja fyysisesti.  Tai tiedänpäs.  Jätin eropaperit lokakuussa ja vaikka päätös oli helpotus ja ainoa oikea, niin itse päätöksen konkretisoituminen sai aikaan suuren lamaantumisen ja masennuksen. Olin sairaslomalla. Mutta joulun tienoilla tuntui, että alan saamaan voimia takaisin. Se johtui siitä, että ystäväni jaksoivat kuunnella monenmonituiset kerrat minun analysointia ja vatvomista, vihaa ja surua. Sain kaiken sen pois sisältäni, ainakin  melkein. Nyt 6 kuukautta sitten, tuntuu sille että olen puhdas, vapaa ja onnellinen.

Tunnen itseni välillä suunnattoman yksinäiseksi. En kuitenkaan ikävöi entistä puolisoani, vaan kaipaan huomiota. Siis sitä kun antaa itsestään lapsilleen ja ystävillekin, välillä tulee olo ettei ehdi täydentää varastojaan..mistä minä sitten annan, jos olen tyhjä. Lapseni halailevat ja antavat toki rakkautta. Ja ystäväni ja perheeni myös. Ehkäpä juuri siinä ne varastot täyttyvät huomaamattani. Olen myös huomannut miettiväni viime aikoina, että olen kuitenkin vielä nuori ja haluaako kukaan enää minua elämäänsä. Minua on petetty rankasti ja törkeästi. Eli olen riekaleinen, luottamukseni on nollissa rakkautta kohtaan ja itsetuntoni on miinuksen ja nollan välillä. Olen toki oppinut olemaan itselleni hyvä, mutta useimpina päivinä tuntuu että peilistä katsoo ryppyinen, väsynyt ja tylsä nainen. Kuitenkin, ne päivät joina se sama nainen tanssii vallattomana ympäri kotia, laulaa äänensä käheäksi, nauraa räklättää ja keksii aivan älyttömän hölmöjä vitsejä ja juttuja ja vieläpä nauraa niille itse…ne päivät ja hetket voittavat ne surkeat päivät onneksi.

Ja itseasiassa, nyt tajusin että oikeastaan useimpina päivinä olen tuo vallaton nuori nainen, jota edelleen kutsun mieluummin tytöksi kuin naiseksi. Useimpina päivinä olen oma vallaton itseni. Kaikkineni. Ja mikä parasta, uskallan ja mikä parhainta, haluan olla se. Minä. Vapaasti, täysillä ja vallattomasti. 

Minun kauniit ja rohkeat-elämä, kiitos kun olen saanut juuri sinut elääkseni.

Nuff Blesses.

♡