Dokumentoinnin tarve ja uuden aloitus

(Tämä teksti istui luonnoksissa useamman viikon.)

Kirjoitin näin 20.8.2022

Istuin eilen bussissa, joka kulki moottoritietä Jyväskylästä Tampereelle. Maisemat koostuivat eri sävyisistä, eri pituisista, eri korjuuvaiheissa olevista viljapelloista. Keltaista, ruskeaa, vihreää. Rakastan suomen luontoa. Kuulokkeista soi Huge L:n most wanted- albumi ja sisällä kutkutti.

Vanhojen maatalojen, latojen ja metsäaukioiden välissä mieleen nousi jo ennenkin siellä ajoittain vieraillut ajatus dokumentoinnista. Pidän sitä niin mielettömän tärkeänä. Miten mielekästä se onkaan seurata kehitystä, oli kyse mistä tahansa. Eilen, metsämäntyjen kupeessa nuotion äärellä keskustelin suomiräpin klassikkoartisteista ja erityisesti avaimesta/asasta.

Jos kaikki tuotanto tältä yhdeltä ihmiseltä asetettaisiin kronologiseen aikajanaan menneestä uusimpaan, huomaisi katsoja ”kehityksen”. Se on taas yksilökohtaista mitä mieltä on ”kehityksestä”. Itsestäni kuitenkin on aivan todella kiehtovaa, (riippumatta siitä pidänkö kyseisestä musiikista) nähdä se polku minkä ihminen (tekijä) luo. Taide tuo sen konkreettisesti muiden nähtäväksi. Kehitystä takastellessa huomaa kuinka musiikkityyli muuttuu, kuinka biisien yleinen teema vaihtuu ja laajenee, miten sanavarastot kasvavat ja alkavat ottamaan enemmän ja enemmän sanoja muun muassa luonnonmaailmasta ja kansanperinteistä, miten äänenkäytön monimuotoisuus lisääntyy, miten intrumenttien ja äänimaisema muuttuu jne jne. Pointteja ja huomioita on loputtomasti. Mikään tästä tarkastelusta ei olisi mahdollista ilman dokumentointia ja taltiointia. Se on sitä mitä myös tavoittelen.

Itselläni on suunnaton tarve taltioida parhaani mukaan sitä mitä _minä_ olen tällä hetkellä ja miten _minän_ käsitys muuttuu ja kasvaa. Sen konkreettinen tallentaminen ei tietenkään ole koskaan absoluuttisen mahdollista. Taltioimisen tarve kumpuaa varmasti myös halusta ymmärtää. Jäsentelen parhaiten sitä mitä olen ja ajattelen kirjoittamalla tai puhumalla. Ulos tuomalla niistä tulee ikään kuin konkreettisempiä asioita. Mikä on kuitenkin erityisen ristiriidassa sen ajatuksen kanssa mitä olen viime aikoina ajatellut: Miten rajallista sanoittaminen on ja miten se aina jättää jotain ulkopuolelle. En voi koskaan tuoda minun oman sisäisen maailman ulkopuolelle sitä mitä olen , mitä koen ja tunnen. Sanoittaminen jättää siitä aina jotain oleellista pois.

jokatapauksessa, tämä blogi toimii jäsentelijänä ja dokumenttina. Aika jännittävää.