Ladataan...
Jämäpaloista koottu

Kikkarapäämme on oppinut nyt tässä 7-8kk ikäisenä hurjan määrän uusia taitoja. Omaa ääntä kokeillaan paljon monipuolisemmin kuin aiemmin, liikkuminen onnistuu nyt jo kaikkiin muihin suuntiin paitsi eteenpäin, soseita syödään ja sormiruokailua opetellaan. Meillä myös istutaan jo napakasti eikä enää niin paljon kellahdella selälleen/kyljelleen/naamalleen kuin kiikkerä keila. Hampaita ei vielä näy, vaikka niitä on odoteltu jo kesästä saakka. Paljon on merkkejä ollut siihen suuntaan, mutta mitään ei vielä suussa näy.

Äänen kokeilun lisäksi muksu on oppinut päristämään ja sylkemään. Ah, ihanaa touhua ja vauvan suosikkihommaa nykyään syömisen yhteydessä. Olen jo aiemminkin kieltänyt häntä joissain asioissa (kuten ettei vaipanvaihdon yhteydessä käsiä työnnetä sinne sooseihin), mutta en ole ollut täysin varma ymmärtääkö vauva vielä sanan ja äänensävyn varsinaista merkitystä.

Nyt näköjään ymmärtää. Ei:tä onkin viljelty tuon sylkemisen ja ruoka suussa päristelyn ansiosta aika paljon. Välillä huomion saa kiinnitettyä jonnekin muualle, mutta useimmiten päristely palaa takaisin tiukan uhmakatseen kera. Ja sitten päristellään ja syljetään vähän lisää!

Vaimo pari iltaa sitten tuskastuneena huokaili ruokailun yhteydessä, kun kysyin "oletko yrittänyt kieltää missään vaiheessa?" Hän katsoi minua hölmistyneenä "oho, enpä olekaan". Seuraavan sylkemisen yhteydessä vaimo sanoi napakasti "ei", johon vauva vastasi hetken epäuskoinen hiljaisuudella ja sen jälkeen maailman lohduttomimmalla itkulla.

Raasua pientä. Mutta veikkaan, että varsinaisesta uhmaiästä tuleekin oikea ralli!

 

Ladataan...
Jämäpaloista koottu

Jee jee Jerry Cotton. Mukelo täyttää pian kahdeksan kuukautta ja nukkumishärdelli on saanut täysin uusia vivahteita: iltaraivarit. Muksu nukkuu muuten oikein hyvin, mitä nyt herää kellon tarkasti noin 00.30, 03.30 sekä aamuviiden ja seitsemän välillä sekalaista ininää.

Yösyömiset saatiin vihdoin minimoitua viime viikonloppuna vain yhteen syöttöön aiemman buffet-tyyppisen imuttelun sijaan. Kaikki mahdolliset kepulikonstit on kokeiltu yösyömisen kokonaan lopettamiseksi (kunnolla kiinteitä koko päivä, illalla tuhti annos puuroa), mutta se yksi tuntuu olevan vielä tärkeää neidille. Mikäpä siinä, se ei vaimoa rasita liikaa, joten se on ihan ok. Minä olen huonounisena nukkunu koko syksyn vierashuoneessa, koska en muuten jaksa olla töissä skarppina, jos herään vähän väliä äninöintiin tai syömisääniin.

Nyt on kuitenkin liikkumiset, ryömimiset ja muu kehittyminen tuoneet mukaan tämän armaan vaiheen nimeltä "ei mennä nukkumaan vaikka väsyttää niin että silmät lupsaa". Päiväunien rytmi pitää olla jo melkein militaristisen tarkka, sillä jos bebe nukahtaa viiden jälkeen edes vartiksi, se valvoo reippaasti yli yhdeksän, kun kaikki muut olisivat jo valmiita nukkumaan.

Olemme tehneet tietenkin nukuttamisessa myös useita kardinaalivirheitä, kuten opettaneet mukelon nukahtamaan syliin/heijaamalla/olemalla sängyssä hänen lähellään jne. Mistä johtuu se, että nukkumaanmenon jälkeen ensimmäiset 2-3h juoksemme vuoronperään viemässä tuttia, lohduttamassa, sylittelemässä ja laulelemassa iltalaulut miljoonaan kertaan uudelleen.

Alkaa hämähämähäkit ja tuiki tuiki tähtöset tulemaan vähän korvista.

Nyt pitäisi ryhtyä siis näitä illan uniassosiaatioita purkamaan ja rakentamaan uudelleen, koska olisi joskus kiva keskittyä illalla vaikkapa kahdenkeskiseen aikaan ja muuhun hömpöttelyyn.

Ja onhan näitä, vaiheita, vähän väliä ja aina uudelleen. Oma taktiikkani on olla stressaamatta erityisemmin mistää niistä ja yrittää elää hetkessä ja päivä kerrallaan. Nimenomaan päivä, koska mukelo on yksi aurinkoisuus ja mahtava kikattelija, joka on muksuksi kyllä aika lottovoitto. *sydämmiä tähän*

 

Pages