Kun tai jos kohta ei voikaan

Tänään juhlitaan. Tänään aion humaltua reippahanlaisesti, vaikka tiedän tämän kolmikymppisen kehoni rankaisevan siitä huomenna. Senkun rankaiset. Koska ensi vuonna saatan olla meijerinä. Lässytinlää. Tuskinpa, mutta lapamatokin tietää, että Toivossa on mukava elää.

Koko vuosi on menty periaatteella ”no, syödään nyt sushia, koska ei voi tietää onko tämä viimeinen kerta 9 kuukauteen”. Tai ”otetaans vielä hömpsyt jos kohta ei voikaan”. Jossittelua. Edes takaisin soutaamista ja huopaamista. Ja kun se negatiivinen testi pärähtää taas eetteriin, olen juonut reippaanlaiset kännit, syönyt raakaa kalaa ja juonut kahvia niin että sydän pamppailee ripaskaa. Koska voin. Koska jos kohta ei voikaan.

Tympii tällainen death row ajattelu. Viimeinen ateria. Viimeinen drinkki. (aamiaiseksi vaihtuu? joskus vaihtuikin)

Viime kesänä sain jo tuttavilta baarissa hämmästyneitä lausahduksia ”ai etkö sä olekaan raskaana?” En, kiitos kysymästä. Vaikka kuinka vittu yritän. 

Sen sijaan sanoin ”en, kun oon muuten vaan lihonut, kiitos huomaamisesta” ja hörppäsin siiderituopista.

Ensi vuodellekin olisi vaikka ja mitä kivaa suunnitella. Työmatkoja ja lomamatkoja lähinnä. Mutta kaikki suunnittelu tyssää aina siihen ettei ole rahaa, koska hedelmöityshoidot, eikä uskallusta, koska potentiaalinen raskaus. 

Argh.