Tahaton blogitauko ja meidän melkein kolmekuinen tirriäinen
Hupskeikkaa, kuukauden blogitauko tuli hiukan tahattomasti, sillä onnistuin unohtamaan salasanani ja en sitten muissa kiireissä muistanut sitä palautella. Kuukaudessa meille on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon!
Äitienpäivä
Äitienpäivää vietettiin ihanassa auringonpaisteessa. Alun perin suunitelmana oli kokkailla puolison äidille päivällistä, mutta sairastumisen vuoksi huomasimme yhtäkkiä olevamme täysin ilman mitään ohjelmaa. Oli hassua viettää äitienpäivää, koska se oma äitiyden identiteetti on vielä niin tuore, ettei edes lause ”odota hetki, äiti tulee/antaa ruokaa/vaihtaa vaipan jne.” tule täysin automaattisesti.
Kävimme sitten piknikillä nauttimassa auringosta ja toisistamme tytön nukkuessa vaunuissaan melkein koko päivän. Varsin mallikas suoritus siis. Vauva heräsi aina välillä syömään, kunnes nukahti taas. (Seuraavana päivänä päikkärit olikin todella lyhyitä).
Nimiäiset
Kuukauden aikana ehdittiin viettää myös nimiäisiä! Olimme päätyneet toukokuuhun ajankohdaksi lähinnä kelien vuoksi, sillä kotimme on suurelle vierasmäärällä hiukan ahdas ja toivoimme voivamme käyttää takapihan terassia. No, kuinka ollakaan, aurinkoa ja lämpöä on koko kuukauden aikana riittänyt ihan joka ikinen päivä, paitsi se kyseinen lauantai jolloin oli +15 ja satoi vettä.
Juhlat menivät muutoin oikein hyvin, vaikka emme olisikaan mitenkään pärjänneet ilman ystäväpariskunnan apua järjestelyissä ja tarjoiluissa. Pyysimme lahjoiksi käytännöllistä tavaraa, sillä tinaiset muistoesineet ja muut laatikoiden perällä lojuvat härpäkkeet eivät mielestämme pääse oikeuksiinsa toisin kuin arjessa jatkuvasti käytössä olevat esineet ja tavarat.
Nyt pitäisi vielä valikoida päivän aikana otetuista valokuvista ne parhaat albumiin ja lähettää vieraille myös kiitoskortit. Emme tehneet erityisiä kutsukortteja, vaan haluamme mieluummin lähettää jälkikäteen kiitokset ja kuvan meistä.
Meidän vaavi kasvaa!
Kuukauden aikana on tapahtunut niin paljon! Meidän vaavi on melkein yhdeksänkiloinen(!) mötkylä, joka juttelee, laulelee, oppi toissaviikolla nauramaan, nukkuu yhtä heräämistä vaille kokonaisia öitä, ja tekee parhaillaan kahta hammasta. Olen saanut olla töiden puolesta hyvin paljon kotona, mikä on ollut valtava rikkaus. Olen päässyt näkemään tuon ihanan kehityksen ja olemaan läsnä paljon enemmän kuin jos viettäisin päivät toimistolla.
Katselin eilen omia vauvakuviani ja olihan niissä muutamia otoksia, joista näkee selkeästi tytön olevan minun näköiseni. Ihan pieninä lapsethan näyttävät usein enimmäkseen isältään (ihan biologisista syistä), mutta kuvista näkee hyvin, että hänellä on minun silmäni ja suuni. Painoa on vain rutkasti enemmän kuin minulla samanikäisenä (hehehe).
Pitäisi kirjoittaa enemmän näitä kehitysvaiheita muistiin, sillä meillä ei ole vielä vauvakirjaa. En ole löytänyt mitään mieleistä sen jälkeen, kun törmäsin Oot niin ihana -projektiin. Odotan nyt siksi kieli pitkällä mieluummin syksyyn ja kirjan julkaisuun, että saan kirjasta juuri niin ihanan kuin miltä nyt luonnokset näyttävät.
Miten lukijoilla, onko teillä vauvakirjat ahkerassa käytössä?