Näkymätön seksismi

Edelliseen postaukseeni liittyen tästä oli pakko tehdä myös ihan oma kirjoituksensa. Että miksi seksististä käytöstä kaikki eivät vain millään näe. Eivät edes naiset itse aina.

”There’s this thing that happens whenever I speak about or write about women’s issues. Things like dress codes, rape culture and sexism. I get the comments: Aren’t there more important things to worry about? Is this really that big of a deal? Aren’t you being overly sensitive? Are you sure you’re being rational about this?

Every. Single. Time.

And every single time I get frustrated. Why don’t they get it?

I think I’ve figured out why.

They don’t know.

They don’t know about de-escalation. Minimizing. Quietly acquiescing.

Hell, even though women live it, we are not always aware of it. But we have all done it.

We have all learned, either by instinct or by trial and error, how to minimize a situation that makes us uncomfortable. How to avoid angering a man or endangering ourselves. We have all, on many occasions, ignored an offensive comment. We’ve all laughed off an inappropriate come-on. We’ve all swallowed our anger when being belittled or condescended to.”

Osui ja upposi nimittäin todella läheltä. Viime viikonloppuna olin baarissa tanssimassa. Satuin tanssimaan hetken aikaa erään miehen kanssa, jonka oletin (kontekstista, helou homobaari) olevan homo. Biisin jälkeen hän hehkutti kuinka kivaa oli tanssia ja sanoi: saanko mä nuolla sun pillua?

Että silleen. Mitäkö tein? Nauroin ja sanoin olevani naimisissa. Nauroin. Miksi helvetissä nauroin? En tiedä. Tai tiedänpäs. Koska en halunnut olla vittumainen ämmä, joka haistattaa paskat.

Ensi kerralla olen.