Äitien laatuaikaa ja kyhnäystä
Kylläpä tuntui erikoiselta odottaa kuin kuuta nousevaa, että pääsee viikonloppuna kahdestaan syömään alkuillasta. Laittaa viesti illallisen jälkeen kotiin ”pärjäänkö siellä, voidaanko mennä vielä yhdelle?” ja saada takaisin kuvaviesti nukkuvasta tirriäisestä. ”Menkää vaan”.
Teki niin hyvää saada viettää aikaa kahdestaan. Aikaa oikeasti puhua muustakin kuin vauvasta, vaikka siitäkin sai puhua, kunhan vain puhuu. Syötiin ja juotiin hyvin ja matkustettiin kotiin. Kyhnättiin käsi kädessä ja kirjaimellisesti vietettiin laatuaikaa kotona. Vähän myöhemmin kesällä pääsee jo pidemmän kaavan rimpsalle.
Mutta tässä huomasi jälleen hormonien vaikutuksen: minä olisin hyvin voinut siinä valkoviinihiprakassani jatkaa iltaa, kun taas vaimoni ryhtyi jo köhien katselemaan bussiaikatauluja. Pääasia kuitenkin, että saatiin käydä yhdessä ja tuijotella vain toisiamme, keskeytyksettä. Nauttia erinomaisesta ruoasta ja vielä paremmasta viinistä, ja haaveilla tulevasta kesästä. Puhua meille tärkeistä asioista ja kuulostella miten toisella menee.
Kysyn sitä muutoinkin melkein päivittäin. Yritän olla iltaisin läsnä ja kuunnella mahdollisimman paljon. Yksin vauvan kanssa on rankkaa olla kotona, oli kuinka introvertti tahansa. Toisen aikuisen seura, mieluiten oman kumppanin, on myös tärkeää, kun haluaa jakaa ajatuksiaan ja huoliaan vauvaan ja itseen liittyen. Vauvasta huolehtiminen imee myös usein vanhemman hellyysvarastot tyhjiin, jolloin kumppani jää kakkoseksi (kun siinä on ne koiratkin). Pitää tietoisesti muistaa koskettaa toista hellyydellä, halailla ja suukotella. Meidän parisuhteen vahvuuksia aina onkin ollut kommunikointi, mutta se ei ole tullut itsestäänselvyytenä. Siihenkin on pitänyt opetella kantapään kautta. Pitää pystyä puhumaan mikä ahdistaa ja huolettaa. Pyytää anteeksi, kun törttöilee ja ymmärtää toisen hormoonihirveilyjä (sillä kahden naisen suhteessa niitä riittää!)
Juuri sen kommunikoinnin takia ei aina tarvitse esimerkiksi sanoa joitain asioita ääneen. Toinen ymmärtää, kun köllötellään koko perheen voimin sohvalla ja yhtäkkiä alkaa itkettämään kuinka ihanaa se kaikki on. Johon toinen voi vain hymyillä, että no niin on.
