Juurilla

Töiden takia on tullut mietittyä paljon omaa historiaa ja juuria viime aikoina. Pyysin äidiltä hänen ja isän nuoruuskuvia, jotta voisin digitoida niitä itselle. Isä kuoli, kun olin pieni, joten koko henkilö koostuu muistikuvissani vain äidin kertomuksista ja niistä kuvista.

En ollutkaan vuosiin selannut niitä albumeita, joten tuntui niin erikoiselta katsella niitä vanhempana, kuin mitä isä oli kuollessaan. Nibba nabba kolmikymppinen pojanroikale, joka kuvissa pelleilee ja hölmöilee kavereidensa ja veljiensä kanssa, autenttisissa 70-luvun maisemissa ja vaatetuksissa. Hassuinta kuitenkin on, kun pystyy näkemään niissä kasvoissa omansa. Peilikuvana. Nykyaikana digikuvien myötä pystyy ottamaan ja säästämään vain niitä ”onnistuneita” otoksia, eli ei niitä silmät puolitangossa olevia tai muutoin kesken jääneitä ilmeitä. Kinokameralla nekin säästettiin ja laitettiin albumiin. Ylivalottuneet heitettiin ehkä pois, jos niistä nyt ei oikeasti enää selvää saanut. Otin itsekin paljon muksuna kuvia, joten näen isän kuvissa juuri niitä samoja ilmeitäni.

Kuulen aina isän puolen sukulaisiltani miten muistutankaan isää. Miten nauraa röhötänkin lujaa ja korkealta samalla tavoin. Jotenkin geneettistä se on, koska en kai nyt ehtinyt nauramisen tapaa oppia parivuotiaana. Väkisinkin ryhtyy miettimään mitkä luonteenpiirteet sitä itse siirtää eteenpäin. Puolikas geneettisestä perimästä tulee jostain Tanskan maalta, koska meillä ei naisparina ole mahdollisuutta yhteiseen geneettiseen jälkeläiseen, vaikka kuinka peittoa ilokseen heiluttelee. Millainen tyyppi sieltä oikein tulee? Sitten kun tulee. Jos tulee. Ehkä tulee. Keneltä se näyttää?

Ihmiset yleensä hyväätarkoittavasti usein kommentoivat pienen vauvan piirteitä, kuinka hän ”muistuttaa niin isäänsä/äitiään”. Mitenköhän sitten siinä tapauksessa, kun oma puolisoni on lapsen kanssa jossain kahdestaan ja heillä ei ole mitään yhteistä geneettistä materiaalia? Puolison mukaan se ei häntä haittaa, eikä hän ole sellaisesta kiinnostunut. Ei kuulemma koskaan katso kenen näköinen kunkin muksu on. Itse taas olen kasvanut siihen koko ikäni, että kannan isän perintöä mukanani. Peilikuvassani.

* Vaikka kovastihan tuota väittävät, että kaksi naarashiirtä on saatu jatkamaan sukua.