Kahden äidin perhe
Lähestyvä synnytys (kyllä, kutsun myös sektiota synnytykseksi toisin kuin jotkut netin rääväsuut) on saanut vauvan konkretisoitumaan ihan eri tavalla. Samalla tulee miettineeksi myös arjen sujuvuutta ja omaa ja puolison jaksamista. Mielen perukoille on jäänyt kaikumaan vain ne pelottelutarinat kauheasta vauva-arjesta, jossa puolisot tappelevat keskenään milloin mistäkin ja kaikki on yhtä kaaosta. Eihän se tietenkään tarvitse olla tuota ja paljon on jaksaminen myös asenteesta kiinni. On eri asia suhtautua lapsen valvomiseen tyyliin ”tämä on nyt tätä, ei tätä ikuisesti kestä” kuin että vatvoo päässään ”aishaatanamäkuolenmikseituonuku!” (toim.huom. samaistun voimakkaasti jo nyt tuohon jälkimmäiseen skenaarioon :D)
Mutta eniten omalla kohdalla on mietityttänyt äitiyden roolit. Kun on koko ikänsä kuvitellut olevansa se synnyttävä osapuoli, tuntuu yhtäkkiä aika orvolta ollakin se kakkonen, Toinen. Tunnen outoa mustasukkaisuutta tästä roolin menetyksestä, sillä tottakai minäkin haluaisin olla alussa lapsen kanssa ihan koko ajan ja olla lapselle se Kaikkein Tärkein. Oma roolini on olla se ”isä”, tukiverkko, joka pyörittää arkea synnyttäneen äidin ja vauvan ympärillä. Silti päässä jyskyttää itsepintaisesti mutku mäkin haluun.
Synnyttäneen äidin rooli on myös ulkopäin aika voimakkaasti meidän kahden suhteen asemoitu minuun, sillä kaikki olettavat ulkonäöllisesti femmemmän osapuolen olevan automaattisesti se raskaana oleva. Viimeisen yhdeksän kuukauden aikana on saanut kuulla aika moneen otteeseen(jopa kyllästymiseen asti) hämmästyneitä lausahduksia ”ai mä aina luulin että sä olisit teistä kahdesta raskaana”. Niin minäkin. Voi niin minäkin.
Kahden äidin perhe on siinä mielessä myös hiukan eri juttu sosiaalisissa tilanteissa, että se ”isi” ei ole siinä. Hiekkalaatikolla/kerhossa/kaupassa tms. lapselta saatetaan kysyä ”missä sun isi tai äiti on” ja tämä saattaa hämmentää lasta. Tai toivon ainakin, että se ei suuremmin hämmennä, kun lapselle osaa selittää tarpeeksi varhain perheiden moninaisuudesta. Joissain perheissä on yksi isi tai äiti, toisissa molemmat yhdessä tai erikseen, toisissa niitä on jopa monta jne.
Mutta tämä tulee olemaan myös aina se tilanne, jossa sateenkaariperheen jäsen joutuu tulemaan kaapistaan ulos. Kyllä, meidän perheessä on kaksi äitiä. Ei, minä en ole synnyttänyt lastani. Kyllä, hän näyttää minulta, koska hänellä on minun geenini. Koska minun on oletettu meistä kahdesta olevan raskaana, tullaan sitä olettamaan myös lapsen syntymän jälkeen. Olen tämän vuoksi valmistautunut kuulemaan hämmästelyjä ”ai että kun sä olet palautunut jo ihan kuin et olis koskaan ollutkaan raskaana!” Niin.. Tämä tulee myös senkin vuoksi eteen, että lapsi tulee näyttämään hyvin todennäköisesti minulta. Ainakin jossain vaiheessa. Vaimoni saattaa silloin saada kuulla kuinka lapsi ”näyttää isältään”, koska hän ei näytä vaimoltani. Tosin hyvällä tuurilla valitsemamme luovuttajan ulkonäkökriteerit toimivat myös vaimoni eduksi, sillä ne hiusten ja silmien värit valittiin hänen mukaansa.
Buah.. Ympäri mennnään yhteen tullaan. Tiedän näiden pohdintojen kuitenkin johtuvan kasvavasta jännityksestä ja stressistä. Viime yönä uneksin synnytyksestä ja vauva olikin koiranpentu. Kukaan muu ei tuntunut huomaavan tätä, kun yritin varovaisesti kysyä kaikilta onko se ihan normaalia. Kuulemma kuono pienenee ajan myötä ja karvat tippuvat parissa päivässä (lol).
