Miksi rakkautta pitää osoittaa tavaralla?
Joulu vihdoin ja viimein ohitse. Kun on mennyt naimisiin jouluihmisen kanssa ja oma kokemus joulusta on lähinnä lapsuuden kireät ja marttyyrivalituksen täyttämät joulupyhät, joutuu väkisinkin tasapainottelemaan pyhien ajan. Kompromisseja toisensa perään. Vietimme joulua vaimon sukulaisten parissa, missä on periaatteessa aina rentoa ja mukavaa, mutta en kestä sitä lahjarumbaa. Pyydämme yleensä vain tarpeellisia lahjoja enkä itse oikein ymmärrä miksi aikuisten ihmisten tarvitsee toisillee ostaa minkään listan perusteella ”osta sinä mulle tuo niin minä ostan sulle tuon”, kun kaikki kuitenkin nauttivat niistä ruoista eniten. Silti saamme varsinkin anopilta joka vuosi ylenpalttisia lahjoja, joissa on seassa se pyytämämme ja sen lisäksi vielä jotain arvokasta kodintekstiiliä, astioita tms. tavaraa. Ja tavaraa meillä on. Enemmän kuin tarpeeksi.
Sain jo ennen joulua nettiä selaillessani hirveän ahdistuksen aikaiseksi siitä, kuinka elämme täällä yltäkylläisyydessä. Ostamme ostamisen ilosta, vaikka toisilla ei ole ruokaa kaikkina viikonpäivinä ja koiranpennut paleltuvat tarhakoppeihinsa. (no okei, hormonilääkityksellä saattoi olla asiaan vaikutusta)
Mutta kupin kaatoi nurin se, kun katselin mitä kälyn lapset saivat lahjaksi. Tavaraa toisensa perään. Melkein jokaiselta sukulaiselta ja perheystävältä tuli vähintään kaksi pakettia. Kummitäti oli toiselle lapsista ostanut seitsemän pientä pakettia. Vaatteita enimmäkseen, mutta silti. SEITSEMÄN. Lapsi ei ole edes vuoden vanha.
Ryhdyin paniikissa miettimään mitä teemme sitten, jos ja kun meille se lapsi päättää ilmestyä. Miten ihmeessä saamme sukulaisille sanottua tiukkaan ja maata jalalla polkaisten, että EI, meille ei krääsää tule. Yksi paketti riittää. Lapsi ei tarvitse seitsemää uutta barbia joululahjaksi. Rakkautta ei ole pakko osoittaa lahjamäärällä. Lapsi ei sitä arvosta yhtään sen enempää, vaan oppii ahneeksi. Vanhemmat taas ahdistuvat siitä tavaramäärästä entisestään. Sydäntä särki katsoa, miten lapsi olisi halunnut ryhtyä leikkimään aina avaamansa paketin parissa, mutta vanhemmat hokivat ”odota ei vielä, täällä on näitä paketteja vielä tosi paljon”.
Miksi rakkautta pitää osoittaa tavaralla? Miksi rakkautta ei voisi osoittaa ajalla? Tekemällä lapsen kanssa jotain? Antamalla pikkuvauvan vanhemmille yhteistä omaa aikaa? Olemalla läsnä?