Minäkin olen #yksiviidestä
Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää, joka voi olla katkeransuloinen muistutus myös menetyksestä. Toisissa perheissä leivotaan äitienpäiväkakkuja, mutta toisissa saatetaan vierailla muistopaikoilla kynttilöitä sytyttämässä. Meidän perheessä vietetään ensimmäistä yhteistä äitienpäivää, mutta muistan hyvin myös edelliset vuodet, kun se päivä ei ole ollut juhlapäivä. 1990-luvulta lähtien on äitienpäivää edeltävänä lauantaina vietetty myös Lapsettomien lauantaita, joka on omistettu kaikille lapsettomuuden ja lapsen menetyksen kokeneille. Päivän tarkoituksena on tuoda esille tahatonta lapsettomuutta tai lapsen menettämistä.
Monet seurakunnat ovat myös perustaneet hautausmaille Tyhjän sylin muistopaikkoja, joissa voi lapsettomuuden ja lapsen menettämisen murhetta käydä suremassa. Tämä on mielestäni todella hyvä juttu, sillä käyn itsekin jouluisin Muualle haudattujen muistopaikalla, koska omat läheiseni ovat haudattu liian pitkien kilometrien päähän. Lapsikuolemaperheet ry. eli KÄPY on myös tällä viikolla avannut kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on mahdollistaa vanhemmille oikeus nimetä kuolleena syntynyt lapsensa. Kuolleena syntyneeksi lapseksi lasketaan 22. raskausviikon jälkeen syystä tai toisesta menehtyneet. Järjestön mukaan myös kuolleen lapsen nimeäminen ja väestörekisteriin liittäminen auttaisi surevia vanhempia käsittelemään menetystä. Suosittelen lämpimästi allekirjoittamaan! (Samalla onnistuu myös Äitiyslakialoitteen allekirjoittaminen!)
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry. avasi tällä viikolla somekampanjan #yksiviidestä, jonka tavoitteena on normalisoida ja tuoda näkyvämmäksi lapsettomuutta. Tutkimusten mukaan keskimäärin yksi viidestä naisesta joutuu elämässään kokemaan tahatonta lapsettomuutta, jolloin raskaus ei yrityksistä huolimatta ala tai johda elävänä syntyvään lapseen. Minäkin olen yksi viidestä, vaikka puolisoni synnyttikin lapsen. Kannan silti kehossani lapsettomuuden kokemusta, joka onneksi päivä päivältä haalistuu muistona.
