Miten meillä menee?
Hyvin, kiitos kysymästä!
Kirjoitusinspiraatio on vain sen vuoksi kovin hukassa, koska mitään ihmeteltävää, harmiteltavaa tai tuskastuttavaa ei ole. Elämä soljuu mukavasti eteenpäin, tyttö kasvaa kohinalla ja muuttuu päivä päivältä kiinnostavaksi tyypiksi. Negatiivisista asioista kirjoittaa jostain syystä helpommin. Kun menee hyvin, ei oikein runosuoni kuki muuta kuin ”ompas mukavaa ja kivaa edelleen”.
Yksi juttu kyllä on mietityttänyt. Olen seuraillut viime päivinä eri puolilla Lilyä käytyjä keskusteluja siitä, kuinka moni on pariskuntana lyönyt kättä päälle vauvavuoden alkaessa: erota ei saa. Jotkut ovat jopa sopineet ettei ensimmäiseen kahteen vuoteen erota.
Niissä perheissä, joissa univaje raastaa jatkuvasti molempia, on varmasti todella paljon vaikeampaa suhtautua elämään vauvan kanssa ”elä hetkessä” tyyppisesti, koska no, univaje. Se on kauheaa, kamalaa, mielenterveyden ja järjen syövää aivosumua. Pelkäsin hirveästi etukäteen, että meillä(kin) on se edessä, mutta ei. Ei vaan ei. Meillä nukutaan edelleen hienosti, rokotuksista, hampaista ja pienistä vatsanpuruista huolimatta.
Me myös keskustelimme vaimon kanssa etukäteen tulevasta hyvin paljon. Tiedämme molemmat millaisia olemme väsyneinä, nälkäisinä, pahantuulisina mörköinä. Koirien omistaminen on jo pitänyt päivät hyvin rutiininomaisina eikä ole tarvinnut järkyttyä siitä, että kas, tässä ei voikaan enää tehdä mitä huvittaa – kun ei ennenkään ole voinut.
Vauva ei itseasiassa ole tuonut meidän perusarkeen juuri mitään muuta uutta kuin .. no. Itsensä. Helpon tyypin kanssa arkikin sujuu mukavasti, koska tuo pikkuneiti on kovin aurinkoinen, helposti ennakoitavissa ja hänen tarpeensa nopeasti tyydytettävissä. Mikään harmi ei jää pitkäksi aikaa kiukuttamaan.
Mutta yhden kättä päälle sopimuksen teimme: yksi lapsi riittää. Saattaa olla, että vaimoni alkaa haikailemaan jossain vaiheessa tätä ihanaa vauva-aikaa, mutta järki käteen. Kumpikaan meistä ei ole koskaan halunnut kuin yhden* ja monesti olemme huokaisseet onnellisina, miten kivaa ja helppoa yhden kanssa on. (Koska koirat kuitenkin vaativat omansa.)
*puhumattakaan siitä kuinka vaikeaa tämän yhden tekeminen edes oli..