Täydellinen joulu

Tänä vuonna joulu on yllättänyt perusteellisesti lämpöisellä joulumielellä, vaikka viime vuonna angstasinkin monta päivää tätä materialismin kulutusjuhlaa. Tänä vuonna myös lahjat olivat pääosin tarpeellisia, mitä nyt muutama ”laitan nyt tämmöisen vielä lisäksi ettei olisi niin vähän paketteja”. Määrä pysyi myös maltillisena ja ihan odotetusti saimmekin enimmäkseen lasten vaatteita. Viime vuonna vietimme perhejoulua, mikä oli sinänsä virhe, sillä olin IVF-hoidoista ja keskemenoistani aivan vereslihalla. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt olla vain kaksistaan, ilman kenenkään pieniä lapsia muistuttamassa omasta kivusta ja surusta. Tänä vuonna päätimme olla ihan kahdestaan.

Tänä vuonna lumeton joulu on ehkä vähän verottanut tunnelmaa, mutta muutoin sain vihdoin ja viimein sellaisen joulun kuin olen monta vuotta haaveillut: kiireettömän, kahdestaan vaimoni kanssa, aikatauluttoman. Olen lukenut viime vuoden Finlandia-voittajaa, syönyt liikaa suklaata ja katsonut elokuvia koirat ja vaimo kainalossa. Olen nukkunut paljon. Olemme saunoneet ja nukkuneet ilman herätyskelloa (paitsi tietenkin karvavekkari herättää aina).

Olen myös tehnyt hieman rästiremonttia kotona, mikä on päätetyöskentelijälle ihanaa vastapainoa. Tein listan ennen aattoa mitä voisin näprätä joululomani aikana ja vetelen siitä asioita yli sitä mukaa kuin saan ne valmiiksi. Listan sisältöhän nyt ei ole kummoinen ”vaihda lamppu”, ”lisää verhoknipsu makkarin verhoihin”, ”kiinnitä lattialistat vauvan huoneeseen”, jne. Ne vain usein jäävät roikkumaan ja sitten kasaantuessa ainakin tuntuvat itselläni siltä kuin olisi jatkuvasti paperiviilto sormessa, häiritsevä, pistävä ja joka tuntuu hiukan koko ajan.

Raskausviikko 29 alkaa huomenna. Tuntuu ihan hurjalta ajatella, että meillä on parin kuukauden päästä pieni nyytti täällä. Pieni ihminen. Kauan odotettu ja kaivattu. Vieläkään ei mene päivääkään, ettenkö miettisi ”entä jos se kuolee”. Viime yönä näin unta, että vaimoni meni tajuttomaksi ja kannan häntä sylissäni Naistenklinikan ovista sisään huutaen jota kuta auttamaan. Välillä mietin myös sitä, kuinka meillä nyt olisi jo reilu yksivuotias lapsi, jos se ensimmäinen yritys ei olisi mennyt kesken. Tai ne seuraavat seitsemän. Katson vaimoni kasvavaa vatsaa ja mietin miksi minä en saanut kokea tuota. 

Mutta elämä meni nyt näin. Tulen olemaan tästä lapsettomuudestani varmasti aina vähän surullinen, mutta se ei suinkaan ole se päällimmäinen tunnetilani. Olen innoissani, kauhuissani, riemuissani ja pelosta jäykkä yhtä aikaa. Meille tulee lapsi. Pieni tyttö, ja se on ihaninta tällä hetkellä mitä tiedän.