Temperamentti ja tunteiden sanoittaminen: miltä musta tuntuu
Ai että mä rakastan somea. Tai siis blogeja. Kertakaikkisesti.
Olen onnistunut valitsemaan lukulistalleni sellaisia blogeja, joista saa yleensä hyvät naurut, mutta myös järisyttävän hyviä neuvoja ja sitä erinomaista perspektiiviä. Aloin seuraamaan Satu Rämön Salamatkustajaa esimerkiksi jo silloin, kun lapsen hankkiminen oli ideana vasta ”kutinana kupeissa”. Aika pian lukulistalle nousi myös Katja Lahden Project Mama, sillä em. blogien kirjoittama Vuoden mutsi -teos kertakaikkisesti räjäytti oman naurupottini.
Ja nyt taas tänä aamuna avaan tuttuun tapaan aamiaisen kaveriksi blogilistan ja aloitan lukemisen Salamatkustajan postauksella Lapsen kasvatusta á la suklaacrêpe, jossa Rämö kirjoittaa lapsen tunteiden sanoittamisesta. Postauksen inspiraationa oli toiminut Lähiömutsi blogin kirjoitus samasta aiheesta, jota on pakko lainata tähänkin:
”Kun lapsi kokee tulevansa kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omissa tunteissaan, on aika moni kiukuttelutilanne sulanut. Susta tuntuu kurjalta lähteä nyt kotiin, kun on niin kivaa tehdä hiekkakakkuja. Sua taitaa jännittää, kun siellä on niin paljon vieraita ihmisiä – ei se mitään, sellaista se välillä on – voidaan mennä myös yhdessä. Sulle tuli paha mieli ja itku, kun huitaisit pikkuveljeä ja tajusit tehneesi väärin. Tuntuupa mukavalta olla koko perhe tässä pötköttelemässä ihan lähekkäin, vai mitä? Ja niin edelleen.”
Todellakin. Todellakin! Postauksen kommenttiosio kannattaa lukea myös, sillä siellä on keskusteltu myös temperamentin räjähdysherkästä päästä olevien lasten rauhoittamisesta. Samaistuin niihin niin voimakkaasti, että kylmät väreet kulkivat niskassa. Olen nimittäin itse ollut juuri se räjähdysherkkä lapsi. Äitini rakastaa kertoa temperamentistani sitä tarinaa, missä huudan itseltäni tajun kankaalle, kun en ole uhmaikäisenä saanut tahtoani lävitse (olin ilmeisesti yrittänyt syödä kukkamultaa tms.)
Se mitä äitini taas ei muista lainkaan, on ne miljoonat kerrat, kun koin ettei minua kuulla tai kuunnella. Meillä kotona ei saanut esimerkiksi olla pahalla tuulella (heipä hei murkkuikä!) rauhassa, vaan asiat piti aina puhua ja puhua ja puhua halki. Kun murkkuikäisellä ei ole pahaan tuuleensa mitään muuta syytä kuin vaikkapa kotimatkalla ollut vastatuuli, tuntui lamauttavalta ja omaan persoonallisuuteen kohdistuneelta hyökkäykseltä, kun kotiin tullessa piti välittömästi olla rauhallinen ettei pahoittanut kenenkään muun mieltä.
Parisuhteessakin tästä on keskusteltu myöhemmin. En itse esimerkiksi häiriinny, jos puolisoni on syystä tai toisesta pahalla tuulella, sillä olemme opetelleet sanomaan myös kun asialle ei vain ole mitään loogista syytä. ”Mua vaan vituttaa” on kuitenkin aika tuttu tunne jokaiselle naiselle kerran kuussa ja kahden naisen parisuhteessa, missä kuukautiskierrot menevät iloisesti ristiin, joudutaan tasapainoilemaan hormoonihirviöilyn ohuella lankulla useammin kuin ehkä heterosuhteissa. Minusta tulee taas ihan perkele, jos olen nälkäinen. Yritän olla mahdollisimman zen ja purkamatta pahaa oloani ulkopuolisiin, mutta sisälläni kiehuu. Joskus sitä kiehuntaa on kuitenkin hyvä päästää ulos, sillä lapsuudessani sitä kiehuntaa yritettiin aina tukahduttaa kaikin mahdollisin keinoin. ”Älä nyt viiti”, ”miksi sun pitää olla tuommonen”, ”haluatko että kaikilla muillakin on kurjaa”, ”miksi mun piti saada noin vaikea lapsi”. Aikuisen suusta kuultuna tuollaiset kommentit antavat ymmärtää, että ei saa kokea suuttumusta ja pahaa mieltä.
Tässä nykyisessä parisuhteessani olenkin yrittänyt opettaa sekä itseäni että herkkä puolisoani sietämään suuttumusta. Pahalla tuulella saa ja pitääkin mielestäni olla, kun sillä ei vahingoita ketään muuta eikä itseään. Liika tunteiden pullottaminen saa ne vain räjähtämään jossain toisessa tilanteessa myöhemmin. Tunteitaan pitäisi pystyä myös sanoittamaan objektiivisesti: minua vituttaa ja haluan purra kaikilta päät irti, koska olen nälkäinen. Tämä menee ohi, mutta nyt vituttaa. Nyt vituttaa, koska on pms, tämä menee kyllä ohi.
Silti ehkä toivoisin mieluummin, että meidän lapsemme oppisi rauhallisuutta ja tasaisuutta vaimoltani. Elämä on hiukan helpompaa loivemmissa mainingeissa, kuin jatkuvasti tornadon liepeillä.