Jingle bells
Hei,, ja ihanaa keskiviikkoiltaa! Kynttilät ja joulukuusi loistaa ja Joulu on aivan nurkan takana. Tämä kulunut kuukausi on ollut kiireistä sesonkiaikaa. Päiväni sisältö onkin ollut lähes pelkästään töitä. Työ missä nykyisin olen, on hyvin fyysistä, jonka vuoksi olen siirtynyt salilta takaisin kotitreenien pariin. Sporttailen niitä aina jaksamisen mukaan pitkin viikkoa ,ja kiireen yllättäessä saatan tehdä esim. 5 minuutin pikajumpan, koska jo se virkistää ja on ihanaa mielen lääkettä.
Vapaa-ajalla olen myöskin kuvaillut ja testaillut äidin kanssa jouluisia raakaleivonnaisia kuten erilaisia suklaakonvehteja, piparifudgea, minttusuklaa-leivoksia, kakkuja jne. Ja hei muuten, Karita Tykän pipariresepti on ihan älyttömän hyvä: http://blogit.kauneusjaterveys.fi/rakkaudellakarita/gluteenittomat-ja-sokerittomat-piparkakut/ Olen myös innostunut kukkasidonnasta.
Viime viikonloppuna pidimme pikkujoulut tyttöjen kanssa ja vietimme illan sitten Siljan uudessa ihanassa kämpässä. Tässä meilläkin muutto lähestyy, jonka vuoksi pitäisi aloittaa kaikki alusta. Ruokailuryhmän ja sohvapöydän olemme jo hankkineet. Asuntomme yksi seinä on beige-valkoinen, jonka vuoksi sisustus tulee luultavasti olemaan aika harmoninen.
Olen kuluttanut viimeisen kuukauden aikana paljon jouluradiota (niin kuin varmaan tekin). On kiva kun netistä pystyy valitsemaan haluamansa genren. Minulle joulufiiliksen tuo ne hassun hauskat amerikan jingle bellsit sun muut 😀 Monen mielestä ne on raivostuttavia mutta mä tykkään!! Tottakai niissä perinteisissä on ihana arvokkuutensa joita myös kuuntelen.. Pelkkä instrumentaalikin on välillä mukavaa. Mistä genrestä te tykkäätte nimen omaan joulukappaleissa? Ja missä te aiotte viettää joulun; olisiko teistä ok matkustaa joulu (itse en nimittäin osaisi, olen jouluisin kotikissa) Vietämmekin perhejoulun tuttuun tapaan kotona. Emme ole koskaan olleet muualla joulua kuin kotona.
Ihanaa joulun aikaa jokaiselle!
<3:Janika