Sunnuntaifiiliksiä (15.10.)
Hei, ja ihanaa sunnuntaita!
Ulkona on pilvistä ja olen suhkot ajoissa herännyt tähän päivään. Päiväni alkoi lautasellisella puuroa. Syön aina aamuisin puuroa, johon lisään mustikoita, raejuustoa, oliiviöljyä ja yhden banaanin sekä pienen kupin kahvia.
Koska on sunnuntai, voi vihdoin rentoutua, sillä sunnuntai on oikeastaan ainut päivä milloin teen niin. Muina päivinä töiden lisäksi tykkään siivota, urheilla ja hommailla jatkuvasti jotain..tänään ajattelin joogata.
Pukeuduin pliseerattuun glitter-hameeseen ja hain kahvin sänkyyn. Minusta on ihanaa olla (kotonakin) hame päällä, se tekee olon pirteäksi!
Tällä hetkellä minua ilahduttaa: kiireettömyys, viikon päässä odottava reissu lämpöön, huoneen uudet taulut ja eilinen siivous. Asun siis vielä kotona muutaman kuukauden.
Kävimme eilen äidin kanssa yhdessä kaupungilla kiertelemässä kauppoja, löytyihän sieltä asioita, mutta olen koittanut nyt pitää rahapussini hiukan kireämmällä : D Päätimme kiertelyn Cafe-Pihaan kahville. Siellä on parhaat raakakakut!
Rentouttavaa sunnuntaita!<3
<3:Janika