Vaatekaappini peruspilarit (25.3.)

Hei, ja mukavaa lauantai-iltaa!

Innostuin shoppailusta ja vaatteista toden teolla nelisen vuotta sitten. Jatkuvan shoppailun myötä heräteostamisesta on ollut todella vaikeaa päästä yli!  Vaatekaupat ovat itselleni aivan huikea elämys ja olenkin oppinut, että aina ei tarvitse ostaa jotakin: voi myös katsella, inspiroitua ja suunnitella tulevia ostoksia. Oon itse aika huono sanomaan tästä asiasta, koska ihastun ja tahdon ostaa aina lähes jokaisen vaatekappaleen joka tulee vastaan. Kuitenkin näiden ostosten seasta on löytynyt myös kestosuosikit, jotka käyvät asuun kuin asuun ja ovat muodostaneet oman tyylini. Tässä poimimani peruspilarit:

TAKIT
Jos jotkut hamstraavat kenkiä/mekkoja niin minulla se on takit. Käytännöllisimmäksi kuitenkin niistä itselläni olen todennut mustan pidemmän mallisen jakkutakin, valkoisen lyhyen, sekä hopean nahkatakin.
Nämä kolme takkia voi yhdistää helposti sen mukaan, onko tarkoitus olla rentona tai sitten juhlavampana.

NAHKALIIVI
Ostin pari vuotta sitten pitkän nahkaliivin, joka on ollut niin mahdottomassa käytössä että huhhuh. Tiedättekös sen, kun joihinkin asuihin vaan kaipaa sitä pientä piristystä. Esimerkiksi farkut,valkoinen paita ja mustat kengät -yhdistelmälle saa sillä ihan uudenlaisen ilmeen !

HOPEAT KENGÄT
Aina ei halua laittaa mustia kenkiä. Hopeat kengät on vaikkapa kokovalkoiseen asuun raikastava valinta.

SAAPPAAT
Itse olen todennut erityisen tärkeäksi, että kaapista löytyy sekä saappaat että lyhytvartiset kengät. Suorien housujen kanssa saappaat on vaikea saada näyttämään hyvältä–> tiukempien kanssa käytän sitten saappaita. Kun omistaa kahdetkin kengät talvella/syksyllä, se helpottaa huomattavasti asuvalinnoissa.

KORKOKENGÄT
Saappaiden lisäksi itselläni siis on lyhytvartiset korkokengät. Ne  käyvät asuun kuin asuun.

PIKKULAUKKU
Kruunaa asun.

VYÖ
Ruskealla ja mustalla vyöllä pärjää pitkälle.

TURKKI
Sen voi yhdistää  yllättävän monen  kanssa. Ehdoton suosikkini turkeista on tällä hetkellä se leopardikuosinen, kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin.

SUORAT HOUSUT
Ne on housuista se mun juttu.

Näiden lisäksi on mukavaa, kun kaapista löytyy eri värejä ja pintoja. Myös erilaiset kuosit ja raidat piristävät ja inspiroivat vaatteiden yhdistelyssä. Tämän kautta on helppoa seurata trendejä yhdistellen, sekä halutessaan ostaa jonkun uuden huippumuodikkaan jutun, jota ei vielä ole.
Vähitellen olen huomannut itseltäni klassisia vaatekappaleita, joita huomaan käyttäväni ja yhdisteleväni usein. Niitä ovat muun muassa valkoinen Hamptonin neulejakku, sekä harmaat suorat housut.

17506570_1911918262371732_972020655_n.jpg

Mitkä on teidän vaatekaapin peruspilareita?

<3:Janika

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit