3 parasta asiaa itsessäni
Instagramin puolella kiertää 3 parasta asiaa itsestäni – haaste ja päätin tarttua tähän vähän laajemmin täällä blogin puolella. Täällä vauvakuplassa on nimittäin välillä hyvä kurkata peiliin ja katsoa millainen tyyppi sieltä katsoo takaisin.
- Minulla on tosi hyvät sosiaaliset taidot ja tunneälyä. Osaan hyvin lukea ihmisten fiiliksiä, välillä jopa vähän liiankin hyvin. Muiden ihmisten tunnetilat vaikuttavat myös minuun vahvasti. Töissä osaan laittaa liian empaattisuuden sivuun, mutta läheisten kanssa helposti ylitulkitsen esimerkiksi negatiivista tunnetilaa. Pärjään aina hyvin ihmisten kanssa ja uusien ihmisten kohtaaminen on minulle luontevaa ja tosi kivaa. Tykkään jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Toivoisin, että ihmisille jää minusta positiivinen muistijälki. Taidan kuitenkin olla vähän semmoinen musta joko tykkää tai ei tykkää-tyyppi. Olen aika räiskyvä ja äänekäs joka ei ihan jokaisen makuun ole.
- Olen hyvä äiti, ehkä vähän ylihuolehtiva, mutta silti tosi hyvä. Tämän haluaisin pitää aina mielessä, myös niinä paska mutsi-hetkinä. Rakastan mun molempia lapsia maasta kuuhun ja toivon että voin omalla kasvatuksella tarjota heille hyvät eväät tulevaisuuteen. Olen tosi ylpeä, että molemmista tulee kaksikielisiä. Olen aika jämäkkä mama, asetan tietyissä tiukatkin rajat ja toisissa asioissa annan enemmän vapautta lapselle valita. Välillä harmittaa tosi paljon etten saa viettää Linan kanssa aikaa niin paljon kun haluaisin, mutta kun me ollaan yhdessä yritän kuroa tämän ajan kiinni.
- Olen tosi idearikas innostuja. Rakastan innostumista! On ihanaa lähteä suunnittelemaan ja tekemään jotain ihan tuoretta juttua, isoa tai pientä. Välillä jutut jää puolitiehen, mutta ainakin olen saanut nauttia niiden aiheuttamasta innostuksesta. Ideoita mulla kyllä piisaa, miehen mielestä välillä ihan liiaksikin asti. Aloitan yleensä nämä lauseet ”I have been thinking…” ja siitä hän tietää, että o ou nyt se on menoa taas. Välillä ideat ovat ihan sysipaskoja, mutta ideoita kuitenkin. Minun unelma-ammatti voisi olla tulevaisuudessa ideakone eri yrityksille ja eri projekteille, voisin mennä antamaan vain hyviä ideoita, haha ehkä tästä ei ihan vielä leiville lyödä.
Näitä oli tosi kiva pohtia. Samalla myös aika haastavaa. Itsekehuminen ei ole kyllä mikään helppo homma. Mitkä on just sun 3 parasta asiaa sussa?