Äitiysloman eka päivä
Heippa!
Tänään oli äitiysloman ensimmäinen päivä, jihuu! Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin tänään oli kesälomapäivä, mutta ei olla niin nuukia, lomapäivä anyway!
Perjantaina lennän Suomeen, palautan työvälineet ja haen Limpun kotiin viikonlopuksi. Lauantaina juhlistetaan Neiti Näpsän kahdeksanvuotistaivalta. Olen tänään käynyt lahjaostoksilla ja vielä pitäisi suunnitella hillitty juhlameny. Olen välillä vähän heikkopäinen leipojaliisa kun on kyse juhlista, jotka saan järjestää. Yritän nyt pysyä ihan tolkuissani tarjottavien suhteen.
On ihanaa olla lomalla! Tänään vietin aikaa ihan me,myself and I-kokoonpanolla. Kävin kaupoilla täällä kotikylässä sekä Västeråssissa. Mulla oli myös fika-hetki ylihintaisen muffinssin ja jäälatten kanssa. Joskus nuorempana olisin inhonnut istua yksin kahvilassa, mutta nyt sen sijaan nautin joka minuutista.Oli kiva mutustella herkkua ja vain tuijotella kaupungin vilinää. Pyörähdin muutamassa kaupassa ja ostin Linan lahjan leluosuuden. Olin viikonloppuna jo tsekannut tarjontaa, mutta nyt päädyin harkinnan jälkeen Little Pet Shoppeihin. Voi huokaus sanon vaan. Ei ole helppoa tämä leluviidakossa viilettäminen. Lina alkaa olla jo niin iso, ettei lelut enää kauan jaksa kiinnostaa niin halusin vielä kannustaa ja tukea leikkejä. Toiveita oli miljoona erilaista, mutta toivottavasti tämä vaatteet + lelu lahjakombo miellyttää pientä suurta tyttöä.
Ja tervetuloa taas aktiivisen blogin pariin! Haluan tehdä tästä päivittäisen paikan jonne voin purkaa tuntoja, fiilistellä ja innostua!
Huomenna kerron teille tositarinan todella paskasta raskaudesta! Ajattelin pitkään etten halua kertoa miten olen voinut ja synkistellä sen enempää, mutta hitto vieköön en todellakaan usko että olen tämän asian kanssa yksin, joten huomenna olkaahan kuulolla.
Kivaa keskiviikko-iltaa!