Miksi aina ei voi olla supervoimia?

Välillä ei vaan jaksa. Tiedättekö sen tunteen kun miettii että vitut nyt riittää?

Haluaisin uskoa siihen että mulla on aina supervoimat ja jaksan koko ajan mennä ja tehdä, mutta välillä seinä tulee supervoimissakin vastaan. Olen peruspositiivinen tyyppi ja yritän aina keksiä asioista ne positiiviset puolet. Aika hyvin siinä onnistunkin, vähintään usein. Joskus se positiivinen voimavarastokin kuluu loppuun. Eritoten sitä kuluttaa stressi, kiire, aikataulupaineet, muuttuvat tekijät jne. 

Välillä on pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei tänään en enää jaksa sykkiä. Kämppä olkoon kuin pommin jäljiltä, roskat viemättä ja matkalaukku purkamatta. Ihan sama. Mun piti tehdä miljoona juttua kun tänään pääsin kotiin, mutta ehei rehellisesti en ole tehnyt yhtään mitään. Olen vain möllöttänyt sohvalla ja tuijottanut Netflixiä. 

Olen aika kova suorittamaan, aina pinnistän viimeisillä voimilla vielä yhden tehtävän to do-listasta. En tänään. En lähtenyt lenkille vaikka tiedän, että olisin tullut vireämpänä takaisin. En silittänyt pyykkiä, en järjestellyt kaappeja, en lakannut kynsiä enkä todellakaan tehnyt ruokaa. 

Todellinen ei ei ei- päivä. Ei ole mitään erityistä syytä miksi juuri tänään kaikki maistui eiltä, mutta päätin kohdata olotilan ja kerrankin vain hyväksyä sen että ei tänään. Katsotaan huomenna uusiksi sitä elämänhallintaa ja hyvää fiilistä. Tai no keksin kyllä yhden syyn miksi pännii, koska kiva viikonloppu takana, ikävä alkaa kalvaa heti kun lentokoneen renkaat irtoaa tontista ja oma koti tuntuu ihan typötyhjältä. 

Huomenna takaisin töihin ja illalla aion olla taas se normi supermimmi joka yleensä ainakin yritän olla. 

Kivaa ensi viikkoa kaikille ja yritetään muistaa, että aina ei todellakaan tarvitse jaksaa.