Mistä innostun kausittain?
Olen huomannut, että innostun usein ja usein innostun aina eri aiheesta, mutta aiheissa on selkeä toistuva kaava. Monta vuotta putkeen huomaan innostuvani samoista aiheista yhä uudelleen ja uudelleen. On kiva innostua ja jatkaa aina siihen mihin on jäänyt edellisen innostuskauden jäljiltä.
Kutominen
My grandma-harrastus. Rakastan kutoa villasukkia. Tai oikea termi taitaa olla neulominen, mutta itse puhun aina kutomisesta. Kaivoin juuri viime viime viikolla langat ja puikot varastosta. On ihanaa neuloa villasukkia omalle tytölle, läheisille ja itselle. Yleensä tämä neulomisbuumi alkaa aina näin ilmojen viiletessä. Kutominen on super rentouttavaa ajanvietettä ja parasta on saada sukka kerrallaan asioita valmiiksi.
Lukeminen
Lukeminen on yksi vanhimpia harrastuksiani. Lapsena ja nuorena luin mielettömästi, nenä kiinni kirjassa monta tuntia viikossa. Valitettavasti viime vuosina olen lukenut tosi vaihtelevasti, välillä vähän enemmän ja välillä en yhtään. Nyt olen taas päässyt lukemiseen kiinni ja ai vitsi miten kivaa se on! Pakko kiittää e-kirjoja, niiden ansiosta olen innostunut lukemisesta taas entiseen malliin.
Hyvä kirja voittaa leffat ja sarjat mennen tullen! Viimeisen viikon aikana olen lukenut kaksi hyvää kirjaa ja aionkin kirjoittaa niistä suositukset myös tänne blogin puolelle.
Valokuvaaminen
Rakastan valokuvaamista. Olen juuri se ärsyttävä tyyppi joka on aina puhelin kädessä napsimassa kuvia. Puhelimen muisti huutaakin hoosiannaa ja olen jo monta vuotta hillonnut valtavat määrät kuvia. Nämä kansiot pitäisi ehdottomasti siivota. Omistan myös ns. paremman kameran ja sillä silloin tällöin innostun kuvailemaan. Into laantuu yleensä moneksi kuukaudeksi, mutta välillä on kiva lähteä kuvaamaan. Tätä pitäisi ehdottomasti tehdä useammin!
Smoothiet
Mulla on nyt joku hirveä smoothie-himo meneillään. Nappaan kaupasta tosi usein välipalaksi tai aamupalaksi smoothien mukaan. Niiden juomisesta tulee aina hyvä olo, liekö lumevaikutusta vai mitä, mutta smoothiet on nam. Pitäisi aktivoitua myös niiden tekemiseen pitkästä aikaa. Pienessä kodissa blenderi on majaillut varastossa jo monta kuukautta. Ehkä syksyn tullen alan taas surauttelemaan smoothieita myös kotona.
Sarjat
Netflix ja muut suoratoistopalvelut ovat tosi koukuttavia, etenkin sarjat. En ole niinkään leffaihminen, vaikka niitäkin tykkään katsoa. Kun löydän hyvän sarjan en malta muuta oikein tehdäkkään kuin katsoa sitä vapaahetkinä. Nyt aloitin The good wifen, alku vaikuttaa ainakin lupaavalta.
Liikunta
Ja treeniohjelmat! Haha, aina kun liikuntakärpänen puraisee olen ostamassa uuttaa treeniohjelmaa, treenikirjaa tms. Saan motivaatiota näistä tosi paljon. Nyt on taas pieni liikunta- ja hyvinvointikampanja meneillään ja muutama treenilehtinen ja treenikirja on tullut hankittua. Treenivaatteita ei tällä innostuskaudella, ei ainakaan vielä. Olen nyt tosi innostunut lenkkeilystä ja haaveilen joogasta ja sitä kautta vetreämmästä kehosta.
Terveellisyys
Haha pakko tunnustaa, että olen suuri pitsa-lover. Yritän kuitenkin aika usein skarpata ja keskittyä terveelliseen ravintoon ja omaan hyvinvointiin. Kiireessä ja väsymyksessä tulee vain helposti lepsuttua. Nyt syyskuun ajan olen keskittynyt parempaan syömiseen ja jättänyt kaikki herkkuruoat pois. Yritän opetella terveellistä syömistä yhä uudelleen ja uudelleen. Tästä voisinkin kirjoitella lisää mitä olen jättänyt pois ja miten on sujunut. Yleensä liikuntamotivaatio ja tervellisyys kulkevat käsikädessä. Nyt syyskuussa olenkin halunnut liikkua tavallista enemmän ja se on tuntunut tosi hyvältä.
Uutuus: podcast
Innostuin vasta kuuntelemaan podcasteja ja pakko myöntää, että olen aivan koukussa. Podcastit ovat itselle ihan uusi juttu ja kiva etsiä lisää uusia kivoja ja energisiä podcasteja kuunneltavaksi.
Innostun siis monista asioista ja usein ja olenkin vähän sellainen nollasta sataan tyyppi. Innostuminen on silti edelleen parasta ja motivoi jaksamaan paremmin!