Onnellisuudesta

Googlasin onnellisuuden ja Wikipedian mukaan onnellisuus on hyvää elämää. Olen Wikipedian kanssa täysin samaa mieltä.

Viime vuonna aloitin tosissaan etsimään onnellisuutta ja tein suuria muutoksia omaan elämään vaihtamalla työpaikan, asuinkaupungin ja omat tutut rutiinit. Nyt voin kliseisen onnellisena todeta, että onnellisuus ja hyvä elämä on löytynyt. Hyvään elämään toki kuuluu myös ei ne niin hyvät hetket, mutta kun perusasiat on kunnossa on helpompi kohdata haasteita ja voittaa ne. 

Tällä hetkellä onnea mun elämään tulee pienistä asioista, kuten hyvästä musiikista, ystävistä, ihastumisen tunteesta, ihanasta omasta tytöstä, jäätelöstä, liikunnasta, unelmaduunista, haaveista, kodin sisustamisesta… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. 

Viime viikonloppuna Turussa oli Ruisrock, mutta ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en päässyt sinne vaan olin koko viikonlopun töissä. Aluksi ajatus harmitti, mutta päätin keskittyä viikonloppuna muihin kivoihin juttuihin töiden jälkeen ja aina tulee seuraava vuosi, jolloin toivottavasti pääsen taas mimmien kanssa baelaamaan Ruissiin. 

Viikonloppuna sain apua kodin remonttihommissa ja seinälle laitettiin uusia hyllyjä ja pitkän ajan sohvan takana notkunut lasitaulu. Tuli mieletön into alkaa sisustamaan kotia vielä enemmän mun ja Linan näköiseksi. Olen monta vuotta vain muuttanut, vaihtanut asuntoja ja laittanut tavarat paikoilleen ilman sen suurempaa sisustuksellista otetta. Olenkin luvannut kirjoittaa tänne jo ei enää niin uudesta Studiokodista, jossa asumme. Viimeistään ensi viikolla lupaan ottaa kuvia ja kertoa tarkemmin tästä pienestä tilaihmeestä. 

Olen jo tosi pitkään haaveillut uudesta harrastuksesta, kunnes tajusin että blogihan multa jo löytyy. Aion keskittyä blogiin enemmän ja antaa sille aikaa ja tehdä siitä uusvanhan harrastuksen itselle, koska bloggaaminen on kivaa ja tuo onnellisuutta elämään. Bloggaamisessa yhdistyy monta kivaa aihetta, kuten valokuvaaminen, kirjoittaminen ja kauniit asiat. 

onnellisuus.jpg

janina.jpg

Suhteet Oma elämä