Miksi aina ei voi olla supervoimia?

IMG_4313.JPG

Välillä ei vaan jaksa. Tiedättekö sen tunteen kun miettii että vitut nyt riittää?

Haluaisin uskoa siihen että mulla on aina supervoimat ja jaksan koko ajan mennä ja tehdä, mutta välillä seinä tulee supervoimissakin vastaan. Olen peruspositiivinen tyyppi ja yritän aina keksiä asioista ne positiiviset puolet. Aika hyvin siinä onnistunkin, vähintään usein. Joskus se positiivinen voimavarastokin kuluu loppuun. Eritoten sitä kuluttaa stressi, kiire, aikataulupaineet, muuttuvat tekijät jne. 

Välillä on pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei tänään en enää jaksa sykkiä. Kämppä olkoon kuin pommin jäljiltä, roskat viemättä ja matkalaukku purkamatta. Ihan sama. Mun piti tehdä miljoona juttua kun tänään pääsin kotiin, mutta ehei rehellisesti en ole tehnyt yhtään mitään. Olen vain möllöttänyt sohvalla ja tuijottanut Netflixiä. 

Olen aika kova suorittamaan, aina pinnistän viimeisillä voimilla vielä yhden tehtävän to do-listasta. En tänään. En lähtenyt lenkille vaikka tiedän, että olisin tullut vireämpänä takaisin. En silittänyt pyykkiä, en järjestellyt kaappeja, en lakannut kynsiä enkä todellakaan tehnyt ruokaa. 

Todellinen ei ei ei- päivä. Ei ole mitään erityistä syytä miksi juuri tänään kaikki maistui eiltä, mutta päätin kohdata olotilan ja kerrankin vain hyväksyä sen että ei tänään. Katsotaan huomenna uusiksi sitä elämänhallintaa ja hyvää fiilistä. Tai no keksin kyllä yhden syyn miksi pännii, koska kiva viikonloppu takana, ikävä alkaa kalvaa heti kun lentokoneen renkaat irtoaa tontista ja oma koti tuntuu ihan typötyhjältä. 

Huomenna takaisin töihin ja illalla aion olla taas se normi supermimmi joka yleensä ainakin yritän olla. 

Kivaa ensi viikkoa kaikille ja yritetään muistaa, että aina ei todellakaan tarvitse jaksaa. 

Janina.jpg

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Mistä innostun kausittain?

Olen huomannut, että innostun usein ja usein innostun aina eri aiheesta, mutta aiheissa on selkeä toistuva kaava. Monta vuotta putkeen huomaan innostuvani samoista aiheista yhä uudelleen ja uudelleen. On kiva innostua ja jatkaa aina siihen mihin on jäänyt edellisen innostuskauden jäljiltä.

 

Kutominen

My grandma-harrastus. Rakastan kutoa villasukkia. Tai oikea termi taitaa olla neulominen, mutta itse puhun aina kutomisesta. Kaivoin juuri viime viime viikolla langat ja puikot varastosta. On ihanaa neuloa villasukkia omalle tytölle, läheisille ja itselle. Yleensä tämä neulomisbuumi alkaa aina näin ilmojen viiletessä. Kutominen on super rentouttavaa ajanvietettä ja parasta on saada sukka kerrallaan asioita valmiiksi. 

Lukeminen

Lukeminen on yksi vanhimpia harrastuksiani. Lapsena ja nuorena luin mielettömästi, nenä kiinni kirjassa monta tuntia viikossa. Valitettavasti viime vuosina olen lukenut tosi vaihtelevasti, välillä vähän enemmän ja välillä en yhtään. Nyt olen taas päässyt lukemiseen kiinni ja ai vitsi miten kivaa se on! Pakko kiittää e-kirjoja, niiden ansiosta olen innostunut lukemisesta taas entiseen malliin. 

Hyvä kirja voittaa leffat ja sarjat mennen tullen! Viimeisen viikon aikana olen lukenut kaksi hyvää kirjaa ja aionkin kirjoittaa niistä suositukset myös tänne blogin puolelle. 

Valokuvaaminen

Rakastan valokuvaamista. Olen juuri se ärsyttävä tyyppi joka on aina puhelin kädessä napsimassa kuvia. Puhelimen muisti huutaakin hoosiannaa ja olen jo monta vuotta hillonnut valtavat määrät kuvia. Nämä kansiot pitäisi ehdottomasti siivota. Omistan myös ns. paremman kameran ja sillä silloin tällöin innostun kuvailemaan. Into laantuu yleensä moneksi kuukaudeksi, mutta välillä on kiva lähteä kuvaamaan. Tätä pitäisi ehdottomasti tehdä useammin! 

Smoothiet

Mulla on nyt joku hirveä smoothie-himo meneillään. Nappaan kaupasta tosi usein välipalaksi tai aamupalaksi smoothien mukaan. Niiden juomisesta tulee aina hyvä olo, liekö lumevaikutusta vai mitä, mutta smoothiet on nam. Pitäisi aktivoitua myös niiden tekemiseen pitkästä aikaa. Pienessä kodissa blenderi on majaillut varastossa jo monta kuukautta. Ehkä syksyn tullen alan taas surauttelemaan smoothieita myös kotona. 

Sarjat

Netflix ja muut suoratoistopalvelut ovat tosi koukuttavia, etenkin sarjat. En ole niinkään leffaihminen, vaikka niitäkin tykkään katsoa. Kun löydän hyvän sarjan en malta muuta oikein tehdäkkään kuin katsoa sitä vapaahetkinä. Nyt aloitin The good wifen, alku vaikuttaa ainakin lupaavalta. 

IMG_5764.jpeg

Liikunta

Ja treeniohjelmat! Haha, aina kun liikuntakärpänen puraisee olen ostamassa uuttaa treeniohjelmaa, treenikirjaa tms. Saan motivaatiota näistä tosi paljon. Nyt on taas pieni liikunta- ja hyvinvointikampanja meneillään ja muutama treenilehtinen ja treenikirja on tullut hankittua. Treenivaatteita ei tällä innostuskaudella, ei ainakaan vielä. Olen nyt tosi innostunut lenkkeilystä ja haaveilen joogasta ja sitä kautta vetreämmästä kehosta. 

Terveellisyys

Haha pakko tunnustaa, että olen suuri pitsa-lover. Yritän kuitenkin aika usein skarpata ja keskittyä terveelliseen ravintoon ja omaan hyvinvointiin. Kiireessä ja väsymyksessä tulee vain helposti lepsuttua. Nyt syyskuun ajan olen keskittynyt parempaan syömiseen ja jättänyt kaikki herkkuruoat pois. Yritän opetella terveellistä syömistä yhä uudelleen ja uudelleen. Tästä voisinkin kirjoitella lisää mitä olen jättänyt pois ja miten on sujunut. Yleensä liikuntamotivaatio ja tervellisyys kulkevat käsikädessä. Nyt syyskuussa olenkin halunnut liikkua tavallista enemmän ja se on tuntunut tosi hyvältä. 

Uutuus: podcast

Innostuin vasta kuuntelemaan podcasteja ja pakko myöntää, että olen aivan koukussa. Podcastit ovat itselle ihan uusi juttu ja kiva etsiä lisää uusia kivoja ja energisiä podcasteja kuunneltavaksi. 

 

Innostun siis monista asioista ja usein ja olenkin vähän sellainen nollasta sataan tyyppi. Innostuminen on silti edelleen parasta ja motivoi jaksamaan paremmin!

 

Janina.jpg

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään