Viisi juttua lentoemäntänä

img_2347_0.jpg

1. Huulipuna

Itse käytän töissä aina huulipunaa. Sitä kuluukin ihan valtavasti. Vaihtelen punia joita käytän, mutta muutama suosikki on muodostunut pysyvistä punista. Punan täytyy kestää koko päivän siistinä. Yleensä valitsen mattapunan, mutta nyt Nycistä ostin muutaman hoitavamman. Huulipunan pitää kestää sekä kuivaa koneilmaa, mutta myös juomista ja syömistä. Koneessa yritän juoda säännöllisesti, etten kuivu ihan kasaan työpäivän aikana. 

Kosmetiikka ja meikit ovat kovassa käytössä ja etsinkin koko ajan pysyviä tuotteita. Ihan täydellistä huulipunaa en ole vielä löytänyt. Lentokoneen kuiva ilma luo omat haasteensa, koska huulet kuivuu päivän aikana tosi paljon. Tällä hetkellä meikkipussista löytyy sekä edullisia että hintavia brändejä, näistä myöhemmin omassa postauksessa. 

2. Matkalaukku

Meillä lentävillä on kaksi matkalaukkua sekä yksi pienempi laukku, joita roudataan mukana ympäri maailmaa. Lennon pituudesta ja yöpyvien öiden määrästä riippuu mitkä laukut pääsevät millekin reissulle mukaan. 

Minulla on henkilökohtainen ongelma matkalaukun purkamisen kanssa. Yleensä aina vähintään yksi laukku odottaa purkamista himassa aukinaisena. Toivon, että oppisin tässä paremmaksi. Yleensä nappaan laukusta vain sellaiset kamat pois, joita tarvitsen asap matkan jälkeen. 

Pakko tunnustaa, että myös pakkaamisen jätän aina viime tippaan. Perusjutut esimerkiksi kosmetiikka on helppo pakata, mutta muuten sählään kaikkien muiden kamojen kanssa. Mikä on tavallaan ihan typerää, koska periaatteessa aina mukaan lähtee samantyyppiset asiat. Toki kohteen lämpötila hieman sanelee mitä milloin laukkuun nakkaan. Olen pitkään miettinyt, että tekisin listan pakattavista jutuista niin töihin lähtö helpottuisi. Joskus kiireessä unohtaa tarpeellisiakin asioita, esimerkiksi Phukettiin lähdin ilman hiusharjaa tai edes kampaa. Noo, nyt jälkeenpäin naurattaa, mutta sieltä lensin kotiin kohtalaisen mielenkiintoisella tukalla. 

3. Sukkahousut

Olen lentänyt kohta puoli vuotta ja sukkahousuja kuluu äärettömästi. Toki sukkahousuistakin on löytynyt niitä omia suosikkeja, jotka kestävät monta käyttökertaa. Omia suosikkeja ovat mm. Bikbokin ja Uniqlon sukkahousut sekä Venosanin sukat. Provinkki valuviin sukkahousuihin on laittaa sukkahousujen päälle muotoilevat shortsit tai mummomaiset pikkuhousut, ei valu ei!

Sukkahousut pesen aina koneessa, vaikka tiedän kyllä että käsinpesu tekisi niistä pidempi-ikäiset, mutta laiskuus tulee tässä vastaan. Sukkahousut muuten oppii pukemaan niin ettei ne mene ainakaan heti pukiessa rikki. Kannattaa myös napata sormukset ja muut korut käsistä pois ennen pukemista, välttyy suurimmilta sukkahousukatastrofeilta. 

4. Korkokengät

Lennän aina matalilla koroilla. En olisi arvannut, mutta jalat tottuvat korkokenkiin yllättävän nopeasti, kunhan kenkien malli istuu jalkaan muuten hyvin. Talvella boardaan saappailla, joissa ei ole korkoa. Kesällä taas käytän korkeita korkkareita boardauksessa ja vaihdan tarjoilun ajaksi ’mummokokkarit’. Korot ovat tuoneet ryhtiä omaan olemukseen ja alaselän kipuilukin on vähentynyt. Valkkaan myös vapaalla helposti korot jalkaan ja jaksan jopa juhlia koko illan korot jalassa. 

5. Iho ja kynnet

Lentoemännän duunissa iho ja kynnet ovat koetuksella lentokoneen kuivan ilman vuoksi. Käytin pitkään liimattavia rakennekynsiä, koska mulla ei pysy mikään kynsilakka tai muut geeli/akryylihommat. Nyt nappasin kynnet pois ja kokeilen elää hetken pelkän kynsilakan varassa. Kynnet vaan lohkeilevat helposti, koska trollien ovet koituvat niiden kohtaloksi. 

Iho kuivuu myös entistä enemmän lentäessä. Hyvä käsirasva on todella must. Myös naama vaatii kunnon rasvausta meikkien jäljiltä. Myös rasvoissa metsästän luottotuotteita. Kosteuttavat kasvonaamiot ovat väsyneen ihon pelastus. Niitä hamstraan aina Aasian kohteista pakettikaupalla mukaan. 

Nyt höpinät sikseen ja töihin. Tällä viikolla vielä 12 lentoa edessä ja yksi yöpyminen pois kotoa. Kivaa loppuviikkoa!
 

-Janina

Kauneus Iho Meikki

Osaanko ottaa rennosti?

Olen häärä. 

Häärä = henkilö, joka tekee koko ajan jotain, usein montaa asiaa samaan aikaan. Ei osaa rauhoittua edes pieneksi hetkeksi. 

Koen usein, että olen laiska. Sätin itseäni siitä, etten taaskaan tehnyt sitä tai tätä. Havahduin kuitenkin siihen, että hetkinen teen koko ajan jotain. En osaa ottaa rennosti. Rakastan to do-listoja. Havahduin siihen, että listat ovat minulla loputtomia enkä koe saavani juttuja valmiiksi. Loputonta listaa onkin varmasti aika vaikea saada valmiiksi. Olen myös huomannut, etten hahmota mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä esimerkiksi vapaapäivän aikana, vaan teen kohtuuttomia suunnitelmia ja turhaudun kun en tänäänkään saanut juuri mitään aikaiseksi. 

Ystävä kertoi, että hän pitää muutaman arki-illan viikossa ettei tee yhtään mitään. Ei tee suunnitelmia, vaan on vain himassa. Öö, koskas viimeksi itse olisin ollut tekemättä yhtään mitään. En todellakaan muista. 

Työn puolesta teen ja menen paikasta toiseen. Tämä on hyvä ja sopii mulle. 

Kotona hommat roikkuu, koska kuormitan itseäni niillä pirun tehtävälistoilla. Välillä tuntuu ahdistavalta edes aloittaa, koska tiedän jo aloittaessa, etten voi saada kaikkea valmiiksi. 

Ajan Turku-Helsinki väliä viikottain, joskus päivittäin. Olen siis nonstop menossa. Töiden jälkeen olen usein sopinut menoa kavereiden kanssa. Siis teen ja menen koko ajan. 

Nyt haloo!! Missä vapaapäivät ja rentoilu?

Kevään missio on opetella ottamaan rennosti. 

Aloitin tänään. 

Okei, ajoin kyllä Turkuun hakemaan tytön kotiin, mutta ilta otettiin vain rentoa. Käytiin saunassa, tilattiin pitsaa ja pötkötettiin sängyssä katsomassa leffaa koirakaveri kainalossa. En tehnyt mitään kotihommia. En edes miettinyt mitä pitäisi tehdä. 

Huomenna aion olla aktiivinen päivällä, mutta illan pyhitän vain yhdessäolemiselle. Luetaan, katsotaan leffaa tai vaan ollaan. Kuulostaa pirun hyvältä suunnitelmalta. 

Oli jopa vähän pelottavaa huomata, etten osaa ottaa rennosti. Olen kuulemma myös neiti aikatauluttaja. Jep, niin olen. Yritän unohtaa aikatauluttamisen vapaiden osalta. Ei se ole niin justiinsa vapaapäivinä. 

Siivouspäivä voisi olla myös kova suunnitelma. Jos yhtenä päivänä viikosta keskittyisi kodin puunaamiseen niin ei tarvisi joka päivä häärätä ja laitella. Kämppä onkin ollut keskimääräistä sotkuisempi, koska työt ja jetlag viime viikon Japanista on painanut päälle. Voisi merkata kalenteriin rentoiluillat ja siivouspäivät. Saisi hyvällä omalla tunnolla keskittyä oikeina päivinä oikeisiin asioihin. 

Näihin fiiliksiin ja nyt nukkumaan. Huomenna saakin valmistautua lauantain Nycin työreissuun, pääsen vihdoin mun unelmien kaupunkiin, ai että!

//Janina 

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään