Rentoilua
Tänään olen tehnyt pelkkiä rentouttavia juttuja. Niinkuin kesä-/mammalomalla kuuluukin.
Aamulla söin aamupalan hitaasti ja tuijotin aivot narikassa ruotsalaista sarjaa: Playmakers. Hyvää treeniä mun vähän kankealle ruotsille. Litkin kahvia vähän liiankin hitaasti, koska se ehti pariin otteeseen jäähtyä. Onneksi tiedostan tämän ongelman ja keitänkin aina muutaman kupin reippaamman satsin.
Kun vihdoin pääsin ylös sohvalta puin lenkkivaatteet päälle ja lähdin paikallisen pikkukaupungin puistoon kävelylenkille. Me asutaan täällä landella, joten keskustaan lähteminen on välillä ihan mukavaa vaihtelua. Tämä kaupunki on todella suloinen ja kaunis puistoalue kiertää pienen lammen ympärillä. Pitkää lenkkiä itsessään lammen kiertämisestä ei tule, mutta kiertelin ja kaartelin keskustan alueella niin sain mukavan päiväkävelyn aikaiseksi.
Olen nauttinut kesäpäivästä olemalla ulkona lähes koko päivän. Meidän terassille paistaa iltapäivä- ja ilta-aurinko, joka oli tänään erityisen kuuma. Rakentelin pienen varjoviritelmän niin pystyin istumaan ulkosalla ilman läkähtymistä. Nukuin myös pienet päivätorkut ulkona ennen kuin aurinko ehti kääntymään sohvalle asti. Ulkona nukkuminen on niiin rentouttavaa. Linnut laulaa ja ötökät surisevat rauhoittavasti, vahva suositus ulkopäikkäreille!
Aloitin tänään myös pitkästä aikaa dekkarin. Löysin jo ostetuista e-kirjoista Liza Marklundin romaanin ja jäin muutaman luvun jälkeen ihan koukkuun. En ole pitkään aikaan lukenut mitään pädiltä ja tavallaan ihan mukavaa, mutta kyllä se oikea kirja vaan on enemmän mun juttu. Ulkonakin auringonpaisteessa helpompi lukea, mutta mennään nyt tämä kirja näin. Liza Marklund ei kyllä koskaan petä! Voi olla, että tästä aukeaa kunnon dekkariputki.
Tänään uusi kirja sai rinnalleen uuden projektin, nimittäin aloin virkkaamaan bebikselle keltaista peittoa. Olen tosi kehno virkkaamaan, mutta nyt oli vahva fiilis että haluan ehdottomasti virkata enkä kutoa. Keltaista lankaa löytyi omasta lankajemmasta ja saas nähdä minkälainen peitontekele siitä tulee. Voi hyvinkin olla, että purkuun menee, mutta haluan ehdottomasti yrittää! Visio on ainakin kohdillaan.
Meillä ei ole saunaa, mutta kylpyamme löytyy ja mä rakastan sitä! Kylpeminen on sellaista arjen luksusta. Mun mies ihmettelee miten voin kuumana päivänä ottaa kylvyn ja vastaus on, että helposti! Kylpeminen on best!! Ja siellä yleensä vielä luen kirjaa niin se tekee siitä entistä rentouttavampaa.
Raskaus on jo tosi pitkällä ja masu on enimmäkseen tiellä, mutta on myös ihanaa fiilistellä bebiksen liikkeitä. Tänään on ollut mahaosastolla todella aktiivinen päivä. Olikin jotenkin iloinen fiilis virkata peittoa samalla kun mahassa muljahteli.
Ja olen mä jotain järkevääkin tehnyt kuin vain laiskotellut, nimittäin mun kotityölempparia eli pyykinpesua. Pesen pyykkiä joka päivä ja se on rentouttavaa. Myös pyykin kuivaaminen ulkona on ihan yksi mun suosikeista. Vaatteet tuoksuvat niin hyvältä sen jälkeen.
Huomenna onkin luvassa vähän tarmokkaampi päivä. Mies tulee työreissulta kotiin ja haluan vähän pistää nurkkia ojennukseen ja leikata nurtsin ennen sitä. Voi viikonloppuna taas relata kun jumppaa huomenna juttuja pois alta.
Kivaa torstai-iltaa!