Keskiviikko 26. syyskuuta – Perjantai 28. syyskuuta

Keskiviikko 26. syyskuuta

Herätys tänään minulla oli kello 11.00. Aamuvalmistelujen jälkeen lähdin kohti koulua noin kello 12.00. Itse päätin mennä junalla koulun lähettyvillä olevalle Nishi-Chiba asemalle. Koululle kävelymatkaa olisi noin 2 kilometriä asuntolalta, mutta en viitsinyt tässä vaiheessa yrittää etsiä sinne reittiä, etten myöhästyisi. Juna lähti Inagesta joskus vähän yli puoli yksi ja junamatka kesti yhden pysähdyksen verran eli alle 10 minuuttia. Koululla olin joskus 10-15 minuuttia ennemmin. Orientaatio meillä olisi tänä päivänä ISD/CIE-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Tänne päästyäni kysyin yhdeltä henkilöltä, missä B-ryhmän (johon minä siis kuuluin) orientaatio olisi, ja hän ohjasi minut luokkahuoneeseen. Huomasin kuitenkin pian, että olin ihan väärässä ryhmässä (Ryhmä D), koska täällä ei puhuttu mitään muuta kuin japania. Eipä tämä mitään, vaihdon sitten nopeasti seuraavaan luokkahuoneeseen, josta löysinkin oman ryhmäni. Opettaja oli juuri ottamassa läsnäoloani ylös, ehdin siis ajoissa paikalle. Istumapaikat meille oli jaettu jo luokassa valmiiksi ja pöydille oli laitettu orientaatioon liittyvää lukumateriaalia. Lisäksi papereiden joukossa oli ilmoittautumislomake kursseille. Opettaja puhui itse olleensa Suomessa jonkin aikaa ja hän osasikin muutamia sanoja suomea. Hän myös naureskeli sille, että minun, Lassin ja Anssin nimet olivat niin samantyylisiä :’D.

Orientaatio kesti noin 90 minuuttia, jonka aikana kävimme läpi papereissa olevat asiat, ja opettaja kertoi meille missä mitäkin kyseisessä rakennuksessa on, kuinka kursseille ilmoittaudutaan ym. Orientaation jälkeen meille kaikille esiteltiin meidän omat tutorimme. Joidenkin tutorit eivät kuitenkaan olleet päässeet paikalle, koska heillä on vielä kesäloma. Tutoreiden kanssa tutustuisimme hieman kampusalueeseen (kirjastoon, ruokalaan, Japanese Language room -huoneeseen, English House -huoneeseen ym.) ja saisimme heidän yhteystiedot, jotta voisimme olla heihin yhteydessä. Jos jonkun tutori ei ollut paikalla kyseisenä päivänä, kyseinen oppilas laitettiin jonkun muun tutorin mukaan. Oma tutorini ei ollut kyseisenä päivänä paikalla, joten päädyin Anssin kanssa hänen tutorinsa mukaan. Lisäksi meillä oli mukana myös yksi saksalainen miesopiskelija ja kaksi meksikolaista miesopiskelijaa, koska heidänkään tutorit eivät olleet paikalla. Kyseinen tutori osasi hieman suomea, koska hän oli ollut Suomessa opiskelijavaihdossa. Opettaja kertoi myös minun tutorini olleen Suomessa vaihdossa ja hän odottikin innolla näkemistäni, mutta oli joutunutkin mahakipujen vuoksi perumaan tulonsa. Hänen yhteystietonsa sain kuitenkin Anssin tutorilta ja sovimme tapaavamme 1. lokakuuta ruokatunnilla.

Anssin tutorin kanssa tutustuimmekin sitten kampusalueeseen ja juttelimme toisten mukanamme olevien vaihtareiden kanssa, sekä tutorin kanssa. Itse tutor kyseli minulta välillä kysymyksiä suomeksi, joihin yleensä vastasin englanniksi, jotta hän paremmin ymmärtäisi mitä sanoin. Jossain vaiheessa kuitenkin törmäsimme toiseen tutoriin, ja Anssin tutor pyysi, että joku ryhmästämme vaihtaisi toisen tutorin mukaan, koska meitä oli vähän liikaa hänelle. Anssi päätyikin sitten toisen tutorin mukaan. Tästä jatkoimme vielä kampusalueeseen tutustumista ja tutor esitteli meille mm. ”ruokalan”, mistä ruokatunnilla saisi ostettua ruokaa. Ruokala oli oikeastaan jaettu kolmeen Food Court -nimiseen paikkaan, mistä jokaisesta sai hieman erilaista ruokaa. Näiden menut olivatkin esillä eteisessä, josta pystyi päättämään mihinkä 3 Food Court -paikasta menisi. Lisäksi tutustuimme Food Court -paikan lähettyvillä olevaan pieneen supermarkettiin/ruokakauppaan, mistä saisi myös ostettua evästä.

Käytyämme läpi kaikki meille oleelliset paikat kampusalueella, päätimme suunnata syömään yhdessä Ramenia. Kävelimmekin yhdessä koululta asti Inagen aseman lähettyvillä olevaan Ramen-ravintolaan jutustellen samalla toistemme kanssa. Matkalla mukaamme tarttui myös joku muu vaihtari, joka tuli meidän mukanamme syömään. Jutellessani toisen meksikolaisen pojan kanssa, hän kysyi minulta missä asun Suomessa ja kerroin Kihniöstä. Hän naureskeli, ettei ole koskaan kuullutkaan kyseisestä paikasta ja nimi on todella vaikea lausua. Ravintola mihin menimme, oli melko pieni ja siinä istutaan baaripöydän tyylisesti jakkaroilla yhtenäisen pöydän ääressä, mikä on ihan keittiön edessä. Ensin ruoka valittiin automaatista ja maksettiin siihen. Automaatissa oli edessä nappuloita, jossa oli kuvia ja tekstejä, jotka kertoivat mistä ateriasta oli kyse. Itse kysyin tutorilta apua, mitä hän suosittelisi minun tilaavan, koska itse en tiennyt mitä missäkin oli. Päädyinkin tutorin suosittelemana tilaamaan annoksen, johon kuului nuudeleita, possunlihaa, kananmuna, sipulia ym., jonka mukana tuli erikseen ”keitto”, mihin näitä kaikkia sai sitten dipata ja syödä. Vähän niin kuin Ramen purettuna osiin 😀 Valittuani ruoan automaatista ja maksettuni sen siihen, automaatti tulosti minulle lapun, joka sitten annettiin keittiöväelle, joka sitten kysyi minkä kokoisen keiton haluan annokseeni. Itse päädyin keskikokoiseen.

Tutor kyseli minulta toisista suomalaisista vaihtareista ja kerroin heidän nimensä hänelle. Hän myös naureskeli sitä, miten meillä on niin samanlaiset nimet. Kovinkaan kauaa emme joutuneet odottamaan, kun ruoat jo tuotiin meille. Tutor kysyi minulta, osaanko käyttää puikkoja, ja näytin kyllä, että osaan niitä oikeassa asennossa pitää ja jollain tavalla käyttääkin, tosin en vielä ole kovinkaan hyvä syömään niillä, jonka vuoksi syönti olikin hieman hidasta ja vaivalloista. Pöytien päällä ylemmällä tasolla oli vesikannuja, mistä sai vettä kaataa itselleen niin paljon kuin halusi. Itse joinkin melko paljon vettä, koska en tähän mennessä ole oikeastaan kunnolla pelkkää vettä juonut Japanissa. Hanavesi kyllä täällä on juomakelpoista, mutta haisee hieman klooriselle ja en saa hanasta tulemaan ihan kunnolla kylmää vettä, joten en ole sitä uskaltanut vielä maistaa. Ruoka oli kyllä ravintolassa tosi hyvää ja sitä oli todella paljon, minkä vuoksi en jaksanutkaan ihan kaikkea syödä.

Ravintolasta lähtiessä minä lähdin saksalaisen opiskelijan kanssa takaisin asuntolalle ja mukaamme lyöttäytyi tämä aiemmin mukaamme syömään tullut vaihtari. En ole ihan varma mistä hän on kotoisin, mutta aasialainen kuitenkin (ehkä Koreasta tai muualta Japanista. Muistaakseni hänen nimensä oli Ryota). Kyseinen henkilö kun ei muistanut enää reittiä asuntolalle, niin hän tuli sitten meidän mukanamme. Kaksi meksikolaista vaihtaria lähti takaisin koululle, koska olivat unohtaneet sateenvarjonsa sinne. Tutori lähti myös heidän mukaansa, koska hänen piti vielä tavata Anssi, jonka tutorina hän varsinaisesti oli.

Asuntolalle päästyämme jatkoimme kahden muun vaihtarin kanssa eri suuntiin, koska itse asuin C-rakennuksessa ja he jossain muussa rakennuksessa. Huoneeseeni päästyäni päätin viedä likaisia vaatteitani pesuun, mitä olikin kertynyt jo jonkin verran. Pesukoneiden käyttö ei yllättäen ollutkaan mitenkään vaikeata. Itse jaoin pyykkini kolmesta koneesta kahteen, koska sitä oli sen verran enemmän, etten viitsinyt konetta ihan täyteen lyödä. Saatuani vaatteet pesuun, lähdin pikaisesti käymään kaupassa hakemassa kahvia, jonka jälkeen palasin asuntolalle vahtimaan pyykkejäni. Pesukoneen saatua pestyä pyykkini, laitoin nämä kuivaajaan kuivumaan, mikä tekikin vaatteistani ihanan lämpimiä ja pehmeitä.

IMG_20180926_124310.jpg

Yläpuolella oleva kuva on otettu Nishi-Chiban aseman läheltä. Alapuolella olevissa kahdessa kuvassa on koulun ISD/CIE-rakennus, missä meillä on mm. kaikki meidän japanin kussimme.

IMG_20180927_093728.jpg

IMG_20180927_093733.jpg

Torstai 27. syyskuuta

Tänään meillä oli toinen orientaatiopäivä. Herätys minulla oli tällä kertaa kello 8.00, koska koululla pitäisi olla jo 10.00. Varsinainen orientaatio alkaisi vasta 10.30, mutta sitä ennen kello 10.00 alkaen henkilökunta keräisi meiltä maksun koulun meille tarjoamasta vakuutuksesta. Tämän jälkeen menimme luokkahuoneeseen istumaan, jossa jokaisen paikalla odotti kangaskassi, jossa oli lisää dokumentteja. Aluksi meidän piti täyttää tietomme yhteen lapuista, johon liitimme mukaan yhden valokuvan itsestämme. Tämän jälkeen opettaja piti meille orientaation, joka kesti noin 1,5 h, ja jossa käytiin läpi asioita vihkosesta, jonka olimme saaneet. Tässä oli asioita liittyen kouluun ja Chibassa asumiseen ym. Orientaation lopulla saimme hakea opettajalta pankkivihkosemme, jotka olivat meille tulleet jo. Tämä on siis semmonen vanhanmallinen kirjanen, mihkä kirjataan kaikki talletukset ja nostot, ja tilin saldo. Tämän jälkeen meillä oli ruokatauko, ja itse kävin hakemassa koulun supermarketista jotain syömistä. Meillä alkaisi ruokatauon jälkeen haastattelut, missä kävisimme vähän läpi esim. kursseja, mitä olemme ajatelleet valita ym. Oma haastatteluni olisi kolmen tienoilla, joten en viitsinyt kampukselta lähteä kovinkaan kauas, joten palasin takaisin ISD/CIE-rakennukseen ja menin kolmanteen kerrokseen, jossa oli pöytä ja tuoleja, syömään eväitäni ja samalla odotellessani jatkoin tämän blogin työstämistä.

Vähän ennen haastattelu vuoroani tapasin myös Anssin ja Lassin sekä neljännen suomalaisen Aliisan, joka opiskelee Itä-Suomessa. Meille kaikille neljälle oli sovittu haastattelu samaan aikaan. Odottaessamme vuoroamme juttelimme niitä näitä mm. rahanvaihdosta ja puhelinliittymistä. Meille tuli myös puheeksi supertaifuuni, jonka pitäisi kuulemma iskeä Japanin etelä saariin sunnuntain ja maanantain aikana, ja jonka pitäisi Chibaankin asti tuoda ainakin kovia tuulia ja vesisateita. Meillä oli vähän myös epäilyksenä, että jos taifuuni iskee tänne kovaakin, olisiko meillä seuraavana maanantaina ollenkaan kouluakaan. Näimme koululla myös muita suomalaisia opiskelijoita, joista osan ainakin tunnistin olevan SeAMKista. He olivat mitä ilmeisemmin mukana monialaisella 10 pv opintomatkalla Japanissa, mistä itsekin sain aikoinaan ”mainospostia” SeAMKilta.

Haastattelu meillä piti olla alun perin jo 15.00, mutta koska muilla haastatteluilla kesti kauemman kuin piti, pääsimme haastatteluun vasta noin 15.20. Haastattelussa meidän piti ensin esitellä itsemme japaniksi Kanako Nishizumille, joka on ikään kuin meidän koulutuspäällikkömme/opinto-ohjaajamme. Hän on myös se, joka piti meille keskiviikkona orientaatiota, ja joka oli ollut Suomessakin jonkin aikaa. Esittelyjen jälkeen saimme kysellä häneltä asioita esim. kursseihin liittyen. Kysyimme häneltä myös taifuunista ja siitä, onko meillä maanantaina koulua, ja kuinka meille ilmoitetaan, jos koulua ei olekaan.

Haastattelujen jälkeen meillä oli vielä yksi orientaatio kello 17.00 alkaen, joten jouduimme jälleen odottelemaan jonkin aikaa (vähä yli tunnin) sinne pääsyä. Kyseinen orientaatio järjestettiin ensin niille, jotka halusivat sen japaniksi, mutta ne, jotka halusivat sen englanniksi, joutuivat odottamaan viiteen asti. Orientaation englanniksi oleminen ei kyllä pitänyt paikkaansa, koska kyseisen orientaation meille piti sama henkilö, joka piti sen japaniksi, ja hän ei osannut paljoakaan englantia, joten hän piti orientaation japaniksi myös meille :’D. Tässä orientaatiossa kävimme läpi ”aktiviteetteja”, joihin voisimme halutessamme osallistua (esim. vierailu japanilaisessa kodissa, teeseremonia, kimonon kokeileminen ym.). Lisäksi puhuimme muutenkin vapaaehtoisryhmistä, jotka järjestävät vaihto-opiskelijoille ohjelmaa. Vaikka kyseinen orientaatio oli suurimmaksi osaksi japaniksi, välillä opettaja luki myös englanniksi asiaa suoraan paperilta, joka oli meillekin jaettu, huomasin ymmärtäväni hänen puhettaan melko hyvin. Tosin hän tarkoituksenmukaisesti puhui hitaammin ja selkeämmin, jotta ymmärtäisimme häntä.

Näiden orientaatioiden jälkeen meillä olikin päivän ohjelma koululla käytynä läpi. Orientaatioiden jälkeen menin junalla takaisin Inageen ja kävin samalla hankkimassa Suica-kortin lipunostoautomaatista. Tällä kortilla pystyy maksamaan junamatkat näyttämällä korttia vain juna-aseman sisä- ja uloskäyntiportteihin. Suica-kortin ostamiseen katsoin neuvoja netistä uuden liittymäni ansiosta, joka oli minulle vihdoinkin aktivoitunut käyttöön. Inageen palattuani kävin ostamassa AEON kaupasta ruokatarvikkeita ja juomista asuntolalle.

IMG_20180927_101717.jpg

IMG_20180927_101719.jpg

Yläpuolella olevissa kuvissa on orientaatiosta saamiamme materiaaleja sekä koulun logolla varustettu kangaskassi. Alapuolella on joitakin kuvia Chiban yliopiston kampusalueesta.

IMG_20180927_114846.jpg

 

IMG_20180927_114916.jpg

IMG_20180927_114922.jpg

IMG_20180927_114935.jpg

IMG_20180927_114944.jpg

IMG_20180927_115018.jpg

Alapuolella on pari kuvaa koulun kampuksella olevasta kaupasta, jossa myydään vaikka mitä (esim. ruokia, juomia, koultarvikkeita, elektroniikkaa ym.).

IMG_20180927_115111.jpg

IMG_20180927_115115.jpg

IMG_20180927_115125.jpg

IMG_20180927_120751.jpg

IMG_20180927_120807.jpg

IMG_20180927_120855.jpg

IMG_20180927_120858.jpg

IMG_20180927_120904.jpg

Alapuolella on muutama kuva tämän päivän lounaastani, jota kävin kaupasta ostamassa.

IMG_20180927_123135.jpg

IMG_20180927_123638.jpg

IMG_20180927_123722.jpg

IMG_20180927_123725.jpg

Yläpuolella olevassa kahdessa kuvassa olevassa paketissa oli sisällä alapuolella olevassa kuvassa oleva ”juttu”, jonka pitäisi pitää kyseinen tuote kuulemma tuoreena.

IMG_20180927_123719.jpg

IMG_20180927_173440.jpg

IMG_20180927_183713.jpg

Yläpuolella oleva kuva on otettu AEONin ruokakaupan juomaosastolla. Hieman on isoja viskipulloja :’D

Perjantai 28. syyskuuta

Tänään meillä oli vielä yksi orientaatio koululla ennen kuin ensi viikolla alkaisivat varsinaiset opinnot. Tänään oli taas jälleen todella kuuma päivä, mikä ei kyllä ollut mieleeni, koska en sitten yhtään tykkää hikoilusta. Ja täällähän kuumalla kelillä vasta hikoileekin, ja paljon. Juna-asemalle mennessäni törmäsin myös Aliisaan ja muutamaan muuhun vaihto-opiskelijaan. Aliisan kanssa vaihdoimme myös puhelinnumeroja, koska hän ehdotti, että perustaisimme jonkinlaisen Suomi-ryhmän Whatsappiin Anssin ja Lassin kanssa.

Tänään orientaation aiheena oli kirjastoon tutustuminen. Jälleen kerran saimme orientaatiossa kaikenlaisia lippusia ja lappusia, joita orientaatiopäiviltä onkin kerääntynyt melko paljon. Orientaatiota varten menimme kaikki aamulla suoraan kirjastolle, jossa kirjaston henkilökunta kertoi meille ensin PowerPointilla yleistä asiaa esim. kirjaston aukioloajoista, kuinka monta kirjaa voimme yhdellä kerralla lainata, kuinka pitkä on laina-aika, kuinka kirjoja lainataan ja palautetaan ym. Tämän jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään ja lähdimme kirjaston esittelykierrokselle. Oma esittelijämme ei oikein osannut englantia ja hän käyttikin apunaan lappuja, missä luki englanniksi, mitä hänen piti kustakin paikasta sanoa. Silti kuitenkin hän käytti paljon myös japaniksi, ja itse en ainakaan kauheasti saanut esityksestä mitään irti, koska se oli niin sekalainen englannin ja japanin yhdistelmänä.

Tämän orientaation jälkeen meillä ei enää ollut mitään muuta pakollista ohjelmaa koululla, joten osa porukasta lähtikin jo pois. Orientaation jälkeen kuitenkin oli vielä mahdollista tavata Nishizumi (ilman sen kummempaa ajanvarausta) ja esittää hänelle vielä kysymyksiä. Osa porukasta jäikin siis vielä koululle odottamaan vuoroansa päästä hänen juttusillensa. Itse olin sopinut Nishizumin kanssa tapaamisen noin puoli neljäksi, koska minulla oli vielä muutama kysymys joistain kursseista, joita halusin mahdollisesti ottaa.

Tämän jälkeen palasinkin takaisin Inageen ja kävin juomassa Cafe Latten Doutor nimisessä kahvilassa lähellä Inagen asemaa. Ostin latten kera myös siivun suklaanmakuista juustokakkua, mikä oli kyllä todella hyvää, eikä onneksi liian makeata. Tämän jälkeen palasin takaisin asuntolalle ja kävin hakemassa pari minulle tullutta kirjettä asuntolan toimistossa, missä niitä säilytetään (postilaatikkoon tulee siis vain lappu, jossa ilmoitetaan, että minulle on toimistossa postia haettavana). Kummatkin kirjeet liittyivät Japan Post Bank tiliini, toisessa kuoressa oli Cash Card -korttini, jolla voin esim. nostaa rahaa automaatista, ja toisessa kirjeessä oli PIN-koodini tälle kortille. Itse en kyllä vielä tiedä kuinka tuota korttia käytetään ja miten saan rahaa tallennettua kyseiselle tililleni. Ilmeisesti minun pitää ensin nostaa omalla Visallani rahaa jostain automaatista ja sitten tallentaa se Japan Post Bank tililleni. Me kun ei saada ulkomaalaisina vastaanottaa tilisiirtoja netin kautta ennen kuin olemme olleet Japanissa puoli vuotta. Tällä kuulemma estetään mm. rahanpesua. Itse tarvitsisin ainakin rahaa kyseiselle tililleni, koska ollessani vuoden Japanissa, minun pitäisi suorittaa kaikki asuntolan vuokramaksut pankkitilin kautta tilisiirtona. Ne vaihto-oppilaat, jotka ovat täällä vain puoli vuotta, maksavat vuokran käteisellä toimistolle, itse kun olen täällä vuoden, niin joudun käyttämään tilisiirtomaksuja.

IMG_20180928_140051.jpg

IMG_20180928_161000.jpg

IMG_20180928_161004.jpg

IMG_20180928_161006.jpg

IMG_20180928_165124.jpg

IMG_20180928_165131.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *