Lauantai 6. lokakuuta

Perjantaina olin jo suunnitellut meneväni käymään tänään Shinjukussa, ja koska aamu oli täällä hienon näköinen ja lämmin, lähdin suuntaamaan kohti Tokiota n. kello 11 aamulla. Junia Tokioon mentäessä minulla oli kaksi vaihtoehtoa, ottaa nopeampi Sobu Main line tai paikallinen juna. Kummallakin junalla pääsee Tokioon, mutta paikallinen juna on hitaampi, koska se pysähtyy kaikilla matkan varrella olevilla asemilla. Tämän takia päätinkin ottaa nopeamman junan. Kumpaakin junaa käyttäessä joutuisin kuitenkin kerran vaihtamaan junaa päästäkseni Shinjukuun, mutta eri asemilla. Nopeammalla junalla tiesin, että vaihtaisin metroon Bakurochon asemalla, toisesta en tiennyt, koska se kulkee hieman eri reittiä. Kuitenkin junan kanssa tuli hieman ongelmia, kun junan pysähtyessä yhdelle matkan varrella olevista pysäkeistä, junassa kuulutettiin japaniksi, että raiteilla on joku onnettomuus ja juna ei nyt jatkaisi matkaansa, ja meidän pitäisi vaihtaa toiseen (hitaampaan) junaan. Itse en kuulutusta ymmärtänyt, ihmettelin vain, kun porukka alkoi poistumaan junasta. Onneksi samassa vaunussa minun kanssani oli kuitenkin vanhempi rouva (japanilainen), joka osasi englantia ja hän kysyi minulta, ymmärsinkö kuulutuksen, jonka hän sitten minulle kertoi englanniksi, koska en ollut ymmärtänyt sitä. Seurasin sitten tätä rouvaa toiselle junalle, mutta tästä en ollut yhtään perillä missä pysäkillä minun pitäisi vaihtaa Shinjukuun menevään junaan tai metroon. Päädyinkin sitten lopulta Akihabaraan. Mietin ensin, että jatkaisin matkaa Shinjukuun, mutta päätinkin sitten jäädä Akihabaraan.

Akihabarahan tunnetaan kaupoistaan, joissa myydään elektroniikkaa, tietokoneita, elokuvia, animea, mangaa ja muita otakuja kiinnostavia tavaroita. Akihabaran juna-asemalta poistuessa nämä aiheet olivat melko lailla hyvin näkyvillä. Itse en juna-asemalta lähtenyt edes kovinkaan kauas, ja sain koko päivän kulumaan Akihabarassa. Juna-aseman lähellä olevat kadut olivat täynnä melkein vieri vieressä olevia putiikkeja, joissa myytiin kaikkea anime ja manga harrastajia kiinnostavia asioita, esim. figuureja. Lisäksi aseman lähettyvillä oli useampi elektroniikkaliike, joissa saattoi olla jopa 8 kerrosta. Monissa näissä liikkeessä sai myös passia näyttämällä tehtyä Tax Free -ostoksia. Tosin minulta tämä on poissuljettu, koska ilmeisesti omien tietojeni mukaan vain ne turistit, jotka ovat alle 6 kuukautta Japanissa, on oikeutettu tekemään Tax Free -ostoksia.

Ensimmäisenä Akihabaraan päästyäni, kävin syömässä jäätelöä juna-asemalla olevan ostoskeskuksen Milk Bar -nimisessä paikassa. Jäätelöjä sai sekä kuppiin, että vohveliin ja itse valitsin vohvelissa olevan jäätelön. Jäätelöannokseen kuului tietenkin vohveli, suklaavaniljapehmistä, pari pientä palaa jotain suklaakakkua (ehkä brownieta), pari Pocky-tikkua ja suklaakastiketta. Lisäksi pehmiksen alla oli suklaamuroja (vähän Rice Krispies tyylisiä) ja näiden alla jonkinlaista maidonmakuista vanukasta/hyytelöä. Annoksen mukana tuli lisäksi lusikka, jolla sai jäätelöä syödä vohvelista.

Jäätelön syötyäni lähdinkin sitten kiertämään Akihabaran aseman seutua. Kävin vierailemassa useammassa kaupassa, jossa oli anime/manga tavaraa, muutamassa elektroniikkaliikkeessä ja matkamuistomyymälässä. Lisäksi kävin vierailemassa yhdessä rakennuksessa, jossa oli muutamassa kerroksessa ”nosturipelejä”, joissa palkintona oli kaikenlaisia tavaroita esim. pyyhkeitä, figuureja ja pehmoleluja. Ylemmissä kerroksissa olikin sitten erilaisia pelikoneita. Akihabarassa kokeilin myös muutamaa Gachapon/Capsule toy -laitteita. Näiden lisäksi kävin yhdessä monikerroksisessa kaupassa, jossa yhdessä kerroksessa myytiin esim. mangaa ja taidekirjoja, yhdessä BL-mangaa ja yhdessä aikuisviihdemangaa jne. Jossain maissa iltapäivää iski myös nälkä ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. Näin useamman Ramen-ravintolan, mutta mieleni teki kauheasti jotain lihaa, koska en ole kunnon lihaa saanut useampaan päivään. Päädyinkin sitten yhteen ravintolaan, missä myytiin mm. pihvejä ja hampurilaisia. Päädyinkin sitten yhteen liha-annokseen, jonka kylkiäiseksi tuli maissia ja riisiä. Lisäksi ostin pienen oluen ruoan kanssa. Ravintolassa sai kyllä ilmaista vettä, mutta en ole sitä uskaltanut juoda enää, koska minulla on hanavedestä mennyt täällä muutaman kerran maha sekaisin, vaikka hanavesi täällä onkin juotavaa. Ravintolassa ruoka valittiin itse laitteesta, johon se myös maksettiin. Tässä sai itse valita mitä haluaa ruoan kylkiäiseksi ja mitä juomista haluaa. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja se oli ainakin vielä todella lämmintä, kun se tuotiin minulle, kun liha ihan tirisi vielä asettimella, jolla se tuotiin minulle (jonka materiaali oli samantyylistä kuin paistinpannussa).

Ruoan jälkeen kiertelin vielä hieman liikkeitä ennen kuin palasin takaisin asemalle. Ennen kuin palasin takaisin Inageen, kävin vielä juomassa kahvia ja syömässä vielä yhden jäätelön samaisessa Milk Bar paikassa, jossa kävin aiemminkin. Tällä kertaa valitsin erilaisen jäätelöannoksen (tästä kuva alempana). Inageen päästyäni May lähetti minulle viestiä Facebookissa, että haluaisinko lähteä hänen ja muutaman muun kanssa sunnuntaina LaLaport Tokyo-Bayhin. Alun perin meidän piti mennä maanantaina Chiban keskustaan ostosreissulle, mutta vaihdoimmekin päivän huomiseksi ja menisimme hieman pidemmälle isompaan kauppakeskukseen.

IMG_20181006_131147.jpg

IMG_20181006_132115.jpg

IMG_20181006_132135.jpg

IMG_20181006_132208.jpg

IMG_20181006_132213.jpg

IMG_20181006_132217.jpg

IMG_20181006_132423.jpg

IMG_20181006_132441.jpg

IMG_20181006_132827.jpg

IMG_20181006_132832.jpg

IMG_20181006_133324.jpg

IMG_20181006_135529.jpg

IMG_20181006_135609.jpg

IMG_20181006_135613.jpg

IMG_20181006_135624.jpg

IMG_20181006_135630.jpg

IMG_20181006_135713.jpg

IMG_20181006_135727.jpg

IMG_20181006_135756.jpg

IMG_20181006_140858.jpg

IMG_20181006_140902.jpg

IMG_20181006_141737.jpg

IMG_20181006_141904.jpg

IMG_20181006_141908.jpg

IMG_20181006_141912.jpg

IMG_20181006_141916.jpg

IMG_20181006_142036.jpg

IMG_20181006_142055.jpg

IMG_20181006_142957.jpg

IMG_20181006_145411.jpg

IMG_20181006_145420.jpg

IMG_20181006_145423.jpg

IMG_20181006_145432.jpg

IMG_20181006_145545.jpg

IMG_20181006_145550.jpg

IMG_20181006_145556.jpg

IMG_20181006_145559.jpg

IMG_20181006_145846.jpg

IMG_20181006_145852.jpg

IMG_20181006_150203.jpg

IMG_20181006_150209.jpg

IMG_20181006_150318.jpg

IMG_20181006_150325.jpg

IMG_20181006_150328.jpg

IMG_20181006_150331.jpg

IMG_20181006_164852.jpg

IMG_20181006_165020.jpg

IMG_20181006_165419.jpg

IMG_20181006_174854.jpg

IMG_20181006_174856.jpg

IMG_20181006_174858.jpg

IMG_20181006_174908.jpg

IMG_20181006_174911.jpg

IMG_20181006_174913.jpg

IMG_20181006_174920.jpg

IMG_20181006_181406.jpg

IMG_20181006_181410.jpg

IMG_20181006_183329.jpg

IMG_20181006_183542.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *