Perjantai 21. syyskuuta

Tämän päivän agendassani oli mennä Ikeaan ostamaan sieltä tarvitsemiani asioita sekä poiketa sinne mennessäni Chiban keskustassa käymässä elektroniikkaliikkeessä ostamassa pari adapteria, jotta saisin sähkölaitteitani (tietokonetta, puhelinta ym.) ladattua. Puhelimen akkua olen pystynyt lataamaan varavirtalähteen avulla, tietokoneesta akku loppui edellisenä iltana, jonka vuoksi en ole voinut katsella sillä mitään ohjelmia enää. Matka asunnolta alkoi noin 12-13 maissa kohti Inagen juna-asemaa. Juna-asemalle päästyäni meni hetki, kun ”opettelin” lipun ostoa junaan, mikä ei loppupelissä ollut niin vaikeaa. Oikean junan ja reitinkään löytyminen ei ollut vaikeata, lippuautomaateilla kun on raidekartat. Tokiossa asia varmaan on ihan erilainen, kun raidekartta on hieman isompi ja monimutkaisempi. Oikean junankin lipun ostettuani löysin varsin nopeasti. Ensimmäinen pysäkki minulla oli Chibassa, jossa kävin siellä elektroniikkaliikkeessä, joka ei ollut kauhean kaukana juna-asemasta. Elektroniikkaliike oli todella iso ja siellä oli todella paljon erilaista tavaraa. Iphoneja ja Ipadeja oli tosin paljon, japanilaiset kun näihin on luultavasti hulluna. Erilaisia puhelimenkuoriakin löytyi paljon, tosin kaikki oli lähinnä Iphoneille. Myyjät liikkeessä olivat todella ystäviä ja heitä olikin todella paljon, ja jokainen toivotti minut erikseen tervetulleeksi myymälään. Japanissahan asiakkaat toivotetaan aina tervetulleeksi myymälään sanomalla Irasshaimase! Yleensä paikalliset eivät heitä oikeastaan huomioi ollenkaan, mutta itse aina hymyilen ja nyökäytän heille. Itsestäni tuntuisi jollain tapaa töykeältä olla huomioimatta heitä.

Chiban asemalle palattuani poikkesin Starbucksiin juomaan kahvin makuisen Frappuccinon. Liikkeeseen astuttuani yksi tarjoilijoista toi jonossa odottaville maistiaiseksi jotain kakku, en muista mitä se oli, mutta hyvää se oli. Tilaaminen ilman japaninkieltä onnistui varsin hyvin, koska samainen tarjoilija jakoi jonossa odottaville heidän halutessaan menun, mistä itse pystyin vain näyttämään, minkä juoman halusin ja minkä kokoisena. Tämähän olikin helppoa. Menussa ja itse menulla seinässäkin tiskin takana juomien nimet lukivat niin japaniksi kuin englanniksi. Japania kyllä hieman osaan, mutta en ole sitä vielä kauheasti uskaltanut puhua, kun pelkään mokaavani xD Virkistystauon jälkeen matka jatkui kohti Chiba-Minaton juna-asemaa. Chiban asemalla minun pitikin vaihtaa Monorailiin päästäkseni Chiba-Minatoon. Tälle asemalle päästyäni minun piti vielä kerran vaihtaa junaa päästäkseni asemalle, joka oli ihan Ikean luona (lähin juna-asema oli Minami-Funabashin asema). Asemalta ulos päästyäni Ikea näkyikin jo ja sinne oli vain lyhyt kävelymatka. Tänäkin päivänä satoi koko päivän, joten sateenvarjoa tarvitsi käyttää koko ajan ulkona ollessa ja siltikin kyllä kastui. Sateeseen Japanissa ollaan kyllä varauduttu hyvin, koska jokaisessa tähän asti käymässäni paikassa on eteisessä ”laatikko”, josta saa pussukoita, jonka voi laittaa märän sateenvarjon päälle, jotta se ei valuta vettä joka paikkaan. Joissain paikoissa on jopa sateenvarjoille ”parkkeja” eteisessä.

Ikeahan oli sisältä samanlainen kuin Suomessa, siis tuttu ja turvallinen. Vessat tosin olivat hieman hienoimpia ja vessan pyttyyn sai vaikka mitä ”säätöjä”. Ikeassa kun olin, niin kyllähän sitä perinteisesti tarvitsee käydä syömässä lihapullat perunamuussilla. Ravintola tässä Ikeassa oli paljon isompi kuin Suomessa, tilaaminen oli kyllä yhtä helppoa, kuin Suomessakin ja sujui hienosti englanniksi. Ruoka oli lähes samanlaista kuin Suomessa, tosin siihen oli lisätty joitain vihreitä papuja tai mitä lie, sekä perunamuussi oli hieman ruskeampaa ja kuivempaa. Itse ostoksilla Ikeassa kävin nopeasti. Mukaan Ikeasta tarttui lusikoita, haarukoita, veitsiä, muovikippoja, peitto ja tyyny, vessanmatto (jonka saan vessan oven eteen, ettei suihkun vesi tule aina jalkojen mukana muualle huoneeseen), pyyhe ja henkareita.

Ikeasta palasin samaa reittiä kuin sinne oli tullut, takaisin asuntolalle. Tosin yhden junan kanssa tuli hieman kommellusta, kun täällä samalla reitillä kulkee kahdenlaisia junia, toiset kulkevat Local-nimellä ja pysähtyvät kaikilla reitin pysäkeillä, toiset saattavat olla pikaisempia junia, eivätkä pysähdy kaikilla. Tietenkin otin vahingossa tämän jälkimmäisen junan, joka ei mennytkään kuin muutaman pysäkin eteenpäin ja lähti sitten takaisinpäin. Eihän siinä auttanut hypätä kuin seuraavalla pysäkillä pois ja yrittää uudestaan seuraavalla junalla. Perille Inageen pääsin kuitenkin tuosta kommelluksesta huolimatta hyvin. Asunnolle päästyäni järjestelin paikkoja siellä ja tyhjensin matkalaukuista vaatteeni vaatekaappiin, jota varten minun oli tarvinnutkin ostaa henkareita. Näin on taas yksi päivä Japanissa kulunut. Aika on tuntunut tähän mennessä menevänkin nopsasti.

IMG_20180921_143133.jpg

Yläpuolella oleva kuva on otettu Chiban juna-aseman edesta matkallani elektroniikkaliikkeeseen. Ja kuten kuvasta on nähtävissä, tänäänkin satoi. Alapuolella on taas muutama kuva Starbucksista ja Frappuccinostani (joka muuten maistui todella hyvältä!).

IMG_20180921_152447.jpg

IMG_20180921_152503.jpg

Tässä alapuolella on taas muutama kuva Ikeasta.

IMG_20180921_164009.jpg

IMG_20180921_164937.jpg

Mitähän tuolla Wand Clean -nappulalla saisi tehtyä? :’D

IMG_20180921_170831.jpg

IMG_20180921_170833.jpg

IMG_20180921_170837.jpg

IMG_20180921_170841.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *