Miksi on siistiä olla ilkeä, kyyninen ja apaattinen?

Toinen sanoi jättäneensä sianlihan syönnin eettisistä syistä. Toinen nauroi, tuhahti halveksivasti vai eettisistä: jättäisi samantien syömättä kokonaan jos on kerran niin eettinen.

Miten voi olla, että meidän ns. sivistysyhteiskunnassa on nykyään hienoa halveksia toisten pyrkimystä tehdä hyvää ja hyviä valintoja? Miten voi olla siistiä nauraa sille, että toinen haluaa vähentää tarpeetonta ja rakenteellista julmuutta? Miksi ilkeys on enemmänkin normi kuin poikkeus?

Ja miksi humanismi, suvaitsevaisuus, eettisyys ja maailmanparannus ovat nykyään pilkkasanoja, halveksivalla äänensävyllä sanottavia kyynisiä vähättelyjä sen sijaan että ne olisivat asioita, joihin kaikki yhdessä pyrimme?